Kun kuukautiseni alkoivat 11-vuotiaana, juoksin lähikauppaan ostamaan kuukautissiteitä. Samalla mukaan tarttui Haruka Fukushiman Orange Planetin viides eli viimeinen osa. Millainen kokemus Orange Planet sitten oli?
Sanonpa vaan, että ei helvetti. Mutta sitä ennen – miksi tein sen?
Minulla on taipumus ostaa pikkutytöille suunnattua ihmissuhdehöttömangaa kaiken ihmisten räjäyttämisen, silpomisen ja muuten vaan turpiinvedon (Vagabond, Naruto, Nep Ece, Hirviöprinsessa Hime, englanninkieliseltä puolelta vielä aika paljon muuta) vastapainoksi. Hyllyyn on tullut hankittua niin Tokio Moumout, Instant Teenit (suom. Pika-aikuinen) kuin Full Moonitkin. Uskottelen itselleni, että makuni kehittyy monisyisemmäksi myös tällaiseen ~toisenlaiseen~ tavaraan tutustumalla kuin mitä se olisi ilman sitä. Joskus se tuottaa ihan hyviä tuloksia, esimerkiksi Full Moon on ihan jees shoujomanga millä tahansa mittapuulla, Sugar Sugar Runesta puhumattakaan. Sen lisäksi shoujomangassa käytettävät piirrostyylit ovat yleensä kivan pikkutarkkoja – esimerkiksi Arina Tanemuran tyyli eroaa Eiichiro Odan tyylistä kuin Haruko Momoi Norio Wakamotosta.
…kuten sanottu.
Ja sitten aina välillä tulee vastaan Orange Planetteja. Kuten Bubun pitämä esitelmä Helsingin mangapäivässä kertoi, Orange Planetin juonesta on vaikea sanoa mitään, koska sitä ei oikeastaan ole.
Tiivistän sen tässä:
Rui tykkää Eisukestä, mutta Rui tykkää myös Tarousta. Tarou on Ruin lapsuudenystävä, mutta Eisuke on – ehkä – Ruin ensi-ihastus ajalta kun Rui oli ~7-vuotias. Ainakin Eisuke näyttää pikkasen tältä!! Kummasta Rui tykkääkään ihan aikuisten oikeesti?????????? Siis niin aikuisten oikeesti kuin joku yläaste-/lukioikäinen tyttö voi aikuisten oikeesti jostakusta tykätä.
Insert 5 osaa TYKY TYKY NYYH TYKKÄÄNKÖ TOSTA KYLLÄ TYKKÄÄN ENPÄS TYKKÄÄKÄÄN EIPÄS JUUPAS TYKY TYKY NYYH VIIL.
Jooh.
Edit:
19:29 <kekimmo> kuuti: ”Rui tykkää Eisukestä, mutta Rui tykkää myös Eisukesta”
19:29 <kekimmo> mikäs tuossa on ideana? :P
19:33 <KUUTI> oho fffff
19:33 <KUUTI> oli niin mindfuck et kun korjasin toisen kohdan niin failasin toisen
19:33 <KUUTI> ei noita fukushiman hahmoja muutenkaan erota toisistaan
Näitä kaikkia vuosia yhdistää se, että seuran toiminta on koostunut lähinnä seuran hallituksen toiminnasta. On sanomattakin selvää, että tämä ei ole terveen seuran tuntomerkki – hallituksen tulisi olla seuran jäsenten mandaatilla toimiva elin, jonka tehtävänä on ajaa seuran etua ja mahdollistaa seuran toiminta seuran jäsenille. Nykyisellään seuran hallitus vain tuntuu olevan ainoa osa Turun Animeseurasta joka toimii!
Mielestäni tällaisella tarjonnalla ei tarvitse hävetä – aika moni animeseura järjestää käsittääkseni huomattavasti vähemmän aktiviteetteja jäsenilleen. Jokin silti ontuu: esimerkiksi viimeksi, kun cosplay-työpajaa oli pitämässä eräs suomalainen 
Miten Spotify voi olla laillinen? Spotifyn ilmaisversio toimii mainosrahoitteisesti – ohjelman ulkoasuun kuuluu pari mainosbanneria ja välillä biisien väliin tulee muutaman sekunnin kestävä mainos. Vajaan kymmenen dollarin kuukausimaksulla saa käyttöönsä ”premium”-Spotifyn, jossa ei musiikkia ole yhtään enempää tarjolla koska kaikki on tarjolla ilmaisversiossakin, mutta mainoksista pääsee eroon. Hämmentävää on, että Spotifyn ansaintamalli (tai paremminkin tilitysmalli eli se, minkä perusteella artisteille tilitettävät tulot jaetaan) ei ole julkinen, tai ainakaan minä en ole siihen törmännyt missään, eikä ilmeisesti kukaan muukaan. 
Siitä huolimatta, että isoimmat levy-yhtiöt ovat Spotifyssä mukana (syistä joita Oskala yrittää kirjoituksessaan arvata), mukanaolevat levy-yhtiöt ovat lähinnä vain niitä isoja levy-yhtiöitä. Ja nimenomaan länsimaisia levy-yhtiöitä. Animetunnareita ei Spotifystä löydy ja japsipoppia tai -rokkia on Spotifystä turha etsiä; edes mainstreameinta kärkeä edustavat Ayumi Hamasaki ja Utada Hikaru ovat Spotifylle täysin tuntemattomia. Nobuo Uematsua ei Spotifystä löydy, saati sitten Yoko Kann… eikun ei! Kannon tekeleitä löytyy; joku Toru Tanabe -niminen kaveri on laulanut näköjään useita animehittejä vuosien varrelta (Zankoku na tenshi no teze, Kiseki no Umi, Give A Reason…) ja levyttänyt… tosin saksaksi :F.
Jotkut miksaukset ovat lähinnä paranneltuja versioita alkuperäisistä, ts. instrumentit kuulostavat oikeilta instrumenteilta eivätkä midi-piipitykseltä, jotkut taas täysin uudenlaisia versioita biiseistä. Esimerkiksi 
Mielenkiintoinen pointti oli myös, että maailma on nykyään niin pelien läpäisemä, että joitain yhteiskunnan ja elämän osa-alueita on mahdoton ymmärtää, mikäli ei ymmärrä pelaamista. Tällainen järjestelmä on esimerkiksi pörssi – jos pörssijärjestelmää miettii minä tahansa muuna kuin pelinä, se on aivan järjetön. Sen sijaan pelinä pörssi muuttuu heti ymmärrettävämmäksi. No, se siitä. Kerrottakoon kuitenkin vielä, että The Sims ei ole peli, ja tämä on absoluuttinen totuus josta ei kiistellä, koska minä määrään niin.
Paikalle päästyäni suuntasin katsomaan Janne ”Dystopia” Haimilahden Elämää Suurempi Anime -luentoa, jonka missasin Desuconissa koska olin hieman velvollisuuksissa kiinni. Luento oli varsin hauska, ainoa miinuspuoli oli, että äänissä oli jotain häikkää mikä aiheutti hra Haimilahden äänen kaikumista salissa ja puheesta oli todella vaikea saada selvää, kunnes joku tekniikan sankari keksi laittaa etukaiuttimet päälle. Sen jälkeen homma toimi. Kokonaisuudessaan luento jäi vahvasti plussan puolelle.
Sunnuntaina driftasimme Kaapelitehtaan pihaan autolla ja… hengailimme. Bubu tosiaan kikkaili itsensä cosplay-ryhmäkisaan median edustajana (=tämän blogin toisena kirjoittajana, kannattaa siis perustaa blogi niin pääsee cosplay-kisaan jonon ohi, vink vink!), kuten tämän kaksi kaveriakin. Minä puolestani suuntasin kohti ”Sananvapaus ja tekijänoikeus”-paneelia (Osanottajina Varsinais-Suomen vihreiden pj Mari Saario, Jussi Ahlroth Helsingin Sanomista, Kaj Sotala 
Tekijänoikeuspaneelin jälkeen suuntasin ihan oikeasti varsinaisen Animeconin ohjelman puolelle eli kustantajien kyselytunnille, missä Antti Valkama (Sangatsu) ja Antti Grönlund (Punainen Jättiläinen) olivat edustamassa (Egmontin Janne Suominen koetti laistaa paikalta cosplay-kisan tuomaroinnin vuoksi) Jussi ”nixu” Nikanderin sekä yleisön korventaessa näitä piinaavilla kysymyksillään. Kuten esimerkiksi ”miksi Hopeanuoli-mangaa ei ole saatu Suomeen?” Vihdoinkin saatiin vastaus kysymykseen, joka on askarruttanut teinityttöjä ympäri Suomen: ilmeisesti syy on se, että kukaan Japanissa ei tiedä, kenelle sarjan tekijänoikeudet nykyään kuuluvat (valistuneet arvaukset johtavat Koreaan) , joten sarjaa ei voi lisensoida. Kyllä se on hyvä että meillä on tekijänoikeudet, jotka suojelevat kulttuuria ja turvaavat sen leviämistä! Eiku mites se meni? Eipä silti, sarjan painolaatatkin ovat kuulemma kadonneet jonnekin, eli lisensointi olisi siinäkin mielessä hieman hankalaa… Kerrottakoon myös, että Punaiselta Jättiläiseltä tulee BL-sarja. Eli Black Lagoon. Heh. Heh. Ehkä vähän kuiva vitsi.
