Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Kategoria: Avautuminen (Page 15 of 20)

HEI NYT …

Unohtakaa kaikki, mitä ikinä nillitin Animeconeista, Cosplaygaalasta, Tampere Kupliista, aiemmista Tsukiconeista tai mistään tapahtumasta tässä maassa. Kaikki ne on erittäin laadukkaasti järjestetty verrattuna tämän vuoden Tsukiconiin.

En edes tiedä, miten kirjoittaisin koko tapahtumasta, sillä massiviista MULTIFAILIA on vaikea kuvailla tarpeeksi eeppisesti. Olisi helppoa listata, mikä kaikki tässä conissa pissi, mutta niitä listauksia löytyy mm. galtsupäiväkirjoista riittämiin – en siis toista itsestäänselvyyksiä ja samaa, minkä sadat muutkin paikan päällä olleet totesivat. Jos jopa minua huomattavasti vähemmän kyyniset ja helpommin miellytettävät nuoret ernut listaavat toinen toisensa perään ”tsuki oli huono con, onneks oli kaverit siellä niin oli ihan kivaa lopuks”, niin tämä con oli ihan oikeasti aika helvetin huono.

Yaoita ja akatsukihattuja, näitä nyt on joka conissa… muttaaah...

Onneksi en maksanut itseäni sisään tai joutunut jonottamaan siellä ulkona useita tunteja, kuten useimmat. Minulla oli nimittäin jos jonkinmoista nakkia viikonlopulle. Yleensä, jos tapahtumissa joutuu päivystämään jonkun järjestön tai conin tiskillä, se on blergh, koska se aika ollaan ”töissä”, eikä pääse pitämään hauskaa. Tsukiconissa olin erittäin kiitollinen tuolista tiskin takana sekä edes jostain tekosyystä, millä pystyin perustelmaan itselleni, miksi olin paikalla: ”no, pitäähän mun auttaa kavereiden forumia/kavereiden conia”. Ilman nakkeja olisin ehkä hypännyt parvelta ja toivonut nopeaa tuskani lopettamista. Vieläkin enemmän ottaisi päähän, jos olisin panostanut vaatteisiini tai cosplayasuun tai mihinkään muuhun kuin läsnäoloon, tämä con ei todellakaan ollut sen arvoinen. Oikeasti säälin kaikkia niitä, jotka maksoivat lipun sisään, täysin viemäriin mennyttä rahaa.

Ehkä eniten mieltäni jäi mietityttämään paikalla olleiden japanilaisten bändien saama kohtelu. Organisoivana tahona conissa oli Jrocksuomi, joka olettavasti osaa hoitaa keikka-asiat, sillä j-bändejä lappaa Suomessa aika usein, ilmeisesti järjestelyt eivät siis ole pissineet ainakaan tätä ennen. Nyt… toivon vain, että kaukomaan vieraille fail ei näkynyt mitenkään tai että edes bändiasia oli hoidettu kunnolla, sillä huhu Suomesta kökkönä paikkana saattaa Japanin piireissä levitä liiankin helposti, ja se vaikeuttaa muidenkin conien mahdollisuuksia saada vaikka kunniavieraita.

En tarkoita tuota Rorschach-cossaria vaan sitä, että JONON PÄÄ OLI TUOLLA JOSKUS KELLO KAKSI ILTAPÄIVÄLLÄ, jolloin kuva on otettu

Minulla oli tuolissa istuskellessani paljon aikaa pohtia. Tuli ikävä Glorialle, Paasitorniin ja ties minne auvoisampiin päiviin. Ennen sentään järjestäjiä kiinnosti ja kai edes yritettiin. Huonoista puitteista ja lähtökohdista huolimatta haluttiin tehdä se, mitä voitiin. Nyt järjestäjät eivät vastanneet maileihin tai yhteydenottoihin eikä kukaan tiennyt mistään mitään, ja asiat olisi VOINUT saada toimivaksi yrittämällä edes vähän – esimerkiksi Paasitornin conia ei olisi voinut pelastaa millään, Paasitornia rakennuksena kun ei voi paremmaksi muuttaa. Voimala taas olisi kaivannut vain lavan oikeaan paikkaan, myyntipöydät ja hälinä pois ohjelmalavojen edestä, ei kahta ohjelmalavaa lähekkäin, lisää lipunmyyjiä… kaikki fail olisi ollut korjattavissa suhteellisen helpolla maalaisjärjellä ja järjestäjien välisellä kommunikaatiolla. Leväperäisyydestä on viikonlopulta hassuja esimerkkejä. Tsukissa oli karun hallin koristeena hurjat kaksi ilmapalloa ja viikonlopun paras juttu tuli erään infovänkärin suusta (iso kasa myötätuntoa kaikille Tsukin vänkäreille, ei varmasti ollut kovin kiitollista duunia): ”Älä meiltä kysy, me täällä infossa tiedetään conin asioista kaikkein vähiten”.

Desun ja Bakan yhteiseloa. Menkää niihin. Ne ovat kivempia.

Jotenkin toivon, että nyt kun Suomessa on nähty se oikea pahin mahdollinen tilanne, todellinen kökköcon, niiden truu pelle-ernujen ja animeskenen ääliöiden arvostus muita coneja, niissä järjestettyä ohjelmaa ja ihan pikkuasioita kohtaan nousee. Vaikka niin, että muissa coneissa laitetaan vessassa käsipaperit roskikseen eikä roskiksen viereen.

Ai joo, vinkiksi, jos ensi vuoden Tsuki on samaa tasoa, annan kaikille neuvon. Vaikka nimeni piti olla listoilla, joissa lukee, kenen pitäisi päästä sisään coniin maksamatta, lipunmyyntivänkäreillä ei tuota listaa ollut. Pääsin kuitenkin jonon ohi sisään, koska hyväntahtoiset vänkärit uskoivat, kun sanoin, että olen järjestämässä sitä ja tätä pöytää. Kokeilkaapa marssia ilmaiseksi jonon ohi sisään inttämällä, että olette auttamassa tahoa xyz. Tsukin järjestäjiä ei kiinnosta kuka heidän coniinsa kävelee ilmaiseksi, miksi sinuakaan pitäisi kiinnostaa?

Laiskiaisten animeseura

Uusi lukukausi on alkanut, Turun Animeseuran esittelyvideoilta on pidetty ja gradun kirjoituksen välttely jatkuu. Jotkin asiat toki ovat kesän aikana muuttuneet – Turun Animeseura (TAS) piti kesäkuussa Desuconissa kokouksen, jossa luovuin varapuheenjohtajan paikasta ja luovutin sen Mikko Uusitalolle – puheenjohtaja Riku ”jakoavain” Mikkonen oli nimittäin ollut estyneenä joitain kuukausia ja kun itse olin Helsingissä töissä, seuran toiminta oli pysähdyksissä.

Tai siis seuran hallituksen toiminta on ollut pysähdyksissä – itse seuran toimintaan sillä ei ole ollut kauheasti merkitystä, sillä TAS on suureksi osaksi aivan käsittämätön passiivinen joukko animeharrastajia. Itse olen ehtinyt viettää TASin hallituksessa lähemmäs 4 vuotta:

  • hallituksen jäsen, syksy 2005 – 2006 (PJ Anna ”Tomoko” Stenman)
  • varapuheenjohtaja / sihteeri, 2006 – 2007 (PJ Joni ”Sparrow” Hatanmaa)
  • puheenjohtaja, 2007 – 2008
  • varapuheenjohtaja, 2008 – 2009 (syksy) (PJ Riku ”jakoavain” Mikkonen)

Näitä kaikkia vuosia yhdistää se, että seuran toiminta on koostunut lähinnä seuran hallituksen toiminnasta. On sanomattakin selvää, että tämä ei ole terveen seuran tuntomerkki – hallituksen tulisi olla seuran jäsenten mandaatilla toimiva elin, jonka tehtävänä on ajaa seuran etua ja mahdollistaa seuran toiminta seuran jäsenille. Nykyisellään seuran hallitus vain tuntuu olevan ainoa osa Turun Animeseurasta joka toimii!

Kyse ei ole siitä, etteikö erilaista toimintaa olisi järjestetty. Varsinkin omalla kaudellani ja eritoten PJ Mikkosen kaudella seura on yrittänyt järjestää enemmän sosiaalista toimintaa: omalla kaudellani järjestettiin mm. sitsit (joista enemmän tässä postauksessa) + aloitettiin peli-illat, PJ Mikkosen kaudella peli-iltoja on jatkettu ja järjestetetty vielä varsinaisia hengailuiltoja TASin toimistolla, Terrakodilla (joka sijaitsee Turun yliopiston välittömässä läheisyydessä ns. YO-talossa). Hengailuiltojen teemat ovat vaihdelleet obskyyreistä japanilaiselokuvista shogin kautta levyraatiin. TAS on myös järjestänyt Cosplay Finlandin kanssa yhteistyössä cosplay-työpajaa jo useamman vuoden; siis toimistollamme järjestettyä yhteistä ja organisoitua cosplayntekomahdollisuutta. Näiden lisäksi Turun Animeseuran vakio-ohjelmistoa ovat joka toinen perjantai järjestettävät videoillat, Halloween-pippalot sekä pikkujoulut.

Mielestäni tällaisella tarjonnalla ei tarvitse hävetä – aika moni animeseura järjestää käsittääkseni huomattavasti vähemmän aktiviteetteja jäsenilleen. Jokin silti ontuu: esimerkiksi viimeksi, kun cosplay-työpajaa oli pitämässä eräs suomalainen cosplay-ihqboitsu Bubun kanssa, paikalle saapui 0 ihmistä. Muutenkaan osanotto ei ole ollut erityisen ylitsevuotavan runsas.

Mitä helvettiä, oikeasti.

Se on tietysti selvä, että animen katsomiseen tarkoitetut videoillat eivät voi olla se juttu, miten animeseura toimii vuonna 2009 – kun animet saadaan torrentoitua omalle koneelle tunnin sisällä niiden Japanin-TV:n lähetyksestä, ei pelkän animenkatsomismahdollisuuden ympärille järjestetty animeseura yksinkertaisesti ole tarpeen, toisin kuin silloin kun Kemppikin oli vielä alaikäinen ja animea jouduttiin tilailemaan Unkarista fansubattuna seitsemännen polven VHS-kaseteilla.

Nähdäkseni ainoa tapa, jolla animeseura voi toimia vuonna 2009 – ainoa asia, mihin animeseuraa kukaan voi tarvita on se, että sen avulla voi tutustua toisiin samalla maantieteellisellä alueella asuviin animeharrastajiin ja ottaa näihin yhteyttä ja tehdä näiden kanssa Kivoja Asioita. Ilmeisestikin jotain TASissa kuitenkin tehdään väärin, koska suurta osaa ihmisistä ei tunnu kiinnostavan muiden turkulaisten animeharrastajien tapaaminen.

Onko ideoita?

Mun tapahtumani on erilaisempi kuin sun tapahtumas!

Olen kuluttanut muutaman viime viikon lukien Jari Parantaisen blogeja. Ensin vuorossa oli (nyt valitettavasti jäissä oleva) Pölli Tästä ja sen jälkeen Sissimarkkinointi. Blogeissaan Parantainen kertoo hyvinkin selväkielisesti mm. siitä, miten markkinoilla tulee erikoistua ja erottua, jos mielii saada asiakkaita. Samoja oppeja sopisi hyödyntää myös animepiireissä.

Suurin ongelma Suomen coniskenessä ei todellakaan ole Kyuu Eturautti, Petteri Uusitalo tai naavapartaiset scifisedät. Ongelmana ovat erikoistumisen puute ja siitä johtuva runsaudenpula. Esimerkiksi Mangotarhasta löytyy melko kattava lista Suomen tähänastisista animetapahtumista. Tarkkasilmäisimmät huomaavat, että lista on pitkä. Kuten useat ovat lähiaikoina kirjoittaneet, tapahtumia alkaa olla niin paljon, että ihmisillä on varaa valita. Kääntäen asian voi toisaalta ilmaista myös niin, että ihmisillä ei ole varaa käydä jokaista tapahtumaa läpi. Ja miten voisikaan olla, kun helmikuusta lokakuuhun on yksi animetapahtuma kuukautta kohden (jotka vieläpä sijaitsevat ympäri Suomea), kuten Nixu Mangotarhan postauksessaan totesi?

On siis pakko päättää mihin tapahtumiin menee ja mihin ei mene. Valinta on pakko tehdä jollain perusteella. Luultavimmat syyt ovat

      1) etäisyys,
      2) hinta,
      3) ohjelmatarjonta ja
      4) kuinka moni kaveri tulee.

Yhtä selvää on, että nämä syyt eivät ole tärkeysjärjestyksessä, koska niiden järjestys saattaa vaihdella henkilöstä riippuen.

Eri ihmisryhmät kuitenkin arvostavat erilaisia asioita. Tämä on mielestäni itsestäänselvyys, mutta jostain syystä tätä ei tunnu kovinkaan moni ainakaan Suomen coniskenessä ymmärtävän – ainakaan tulokset eivät juuri puhu puolestaan. Tapahtumia koetetaan yhä tehdä mahdollisimman laajalle ihmisjoukolle, tuloksista välittämättä (eli täysin päinvastoin kuin mitä tässä Parantaisen kirjoituksessa ehdotetaan ratkaisuksi). Valitettavasti tämä johtaa ennemminkin vammaisiin sekasikiöihin eikä “best of both worlds”-tyyppisiin tehohybrideihin. Näkyvin esimerkki tästä on Finncon-Animecon (scifitapahtuma + animetapahtuma), joka ei tunnu miellyttävän ketään kunnolla.*

Ainakin scifipuolen järjestäjät virallisesti uskovat scifistien ja animeharrastajien saumattomaan yhteiseloon, esimerkiksi tämän vuoden Finncon-Animeconin ohjelmalehden tervetulosanoista löytyy seuraava helmi:

“Perimmäinen syy Finnconin ja Animeconin yhteiseloon on kuitenkin säilynyt ennallaan näiden kuluneen kymmenen vuoden aikana. Suuri osa animesta ja mangasta on spekulatiivista fiktiota – ja vastavuoroisesti suuri osa spekulatiivisesta fiktiosta on animea ja mangaa. Niitä harrastavat suuressa määrin samat ihmiset. Haluamme tarjota elämyksiä niin molemmista aihepiireistä kiinnostuneille kuin sille toisellekin porukalle. Pitäkää lystiä!” -Jukka Halme, Topi Toosi ja Eemeli Aro.

Joo. Ei kai siinä mitään, mutta kun scifiharrastajat ja animeharrastajat ovat suurimmaksi osaksi kuitenkin täysin eri harrastajaryhmiä* jotka yksinkertaisesti eivät sekoitu keskenään.

Hieman paremmin on toiminut Tracon (Roolipeli- + animetapahtuma), ehkä johtuen siitä, että se tehtiin alun perinkin yhteistapahtumaksi, toisin kuin Finncon-Animecon. Merkit ovat kuitenkin näkyvissä. Pikkulinnut lauloivat, että viime Traconista jäi MTG-turnaus pois, koska sen potentiaaliset järjestäjät kokivat, että kyseessä on animetapahtuma tai ainakin he kokivat sen liikaa animetapahtumaksi.

Tapahtumalla voi olla maksimissaan yksi kohderyhmä tai sillä ei ole yhtään kohderyhmää. Kohderyhmä voi olla “animeharrastajat jotka harrastavat myös scifiä” tai “scifiharrastajat jotka harrastavat myös animea”, mutta se EI voi olla “animeharrastajat ja scifiharrastajat” tai “animeharrastajat jotka harrastavat myös scifiä ja scifiharrastajat jotka harrastavat myös animea”.


Voi ei, jotain NGE:n syväanalysointia! Ei kai nyt sellaista voi coniin haluta!?

Kyseessä ei kuitenkaan ole vain eri kiinnostuksen kohteista johtuva ongelma, vaan konflikteja aiheutuu jo saman fandomin sisällä, kuten yllä oleva Anikista otettu kuva osoittaa: eri “kehitysvaiheissa” olevia harrastajia kun kiinnostaa aivan erilainen toiminta. Nämä harrastajaryhmät saattavat ehkä mahdollisesti sietää toisiaan, mutta tosiasia on, että 14-vuotiaalla fanitytöllä on hyvin vähän yhteistä parikymppisen sarjojen alkuvideoita syväanalysoivan akateemisen neitosen kanssa. Ainakaan uusia parhaita kavereita nämä tuskin toisistaan saavat (pahoitteluni, jos Aranan uusin kaveri on kuin onkin 14-vuotias fanityttö). Ja sietämisenkin kanssa saattaa useiden kohdalla olla vähän niin ja näin – tähän tuskin tarvitsee sanoa muuta kuin “Caramelldansen”.

Tapahtuman järjestäjän tulee siis osata tehdä tapahtumastaan sellainen, että se vetoaa erityisesti tiettyyn harrastajaryhmään. Tämä tulee pitää kirkkaana mielessä, sillä pikkusormen antamisella on paha tapa viedä koko käsi – esimerkit Finncon-Animecon ja Tracon (sekä viime viikonloppun järjestetyn Assemblyn muuttuminen todellisesta demoskenetapahtumasta pelifestivaaleiksi…) puhuvat karua kieltään siitä, mitä tapahtuu kun kohderyhmästä ei olla selvillä.


…pelitapahtuma?

Vaikka esimerkiksi Desuconiin on sinänsä tervetullut kuka tahansa, joka on valmis maksamaan pääsylipun hinnan, kenellekään tuskin on salaisuus, että Desuconin ydinkohderyhmä ovat 15 – 25 -vuotiaat elitistiharrastajat. Tapahtumaa tehdään heidän ehdoillaan ja se näkyy myös ohjelmatarjonnassa. Jos Desuconin kohderyhmää tulevaisuudessa muutetaan, sitä luultavammin tarkennetaan laajentamisen sijaan. Desuconin ei ole tarkoitus olla “vähän kaikkea vähän kaikille”-tapahtuma, vaan “parasta mahdollista tälle tietylle ihmisryhmälle”-tapahtuma. Yleistapahtumillekin on varmasti kysyntää, mutta jos kaikki ovat yleistapahtumia, ei niistä yksikään erotu joukosta.

Pointteja coninjärjestäjille:

  • Mieti, mitä ihmisryhmää haluat miellyttää ja mikä on tapahtumasi erikoisominaisuus, joka vetää tätä ryhmää puoleensa.
  • Mieti, haluatko palvella kaikkia vähän sinne päin vai kohderyhmääsi mahdollisimman hyvin.
  • Mieti, mitä vastaat, kun joku kysyy “miksi juuri minua pitäisi kiinnostaa teidän tapahtumanne?”

    Niin ja sitten tuo mystinen *, joka on tekstissä esiintynyt pariin kertaan:

    * tässä vaiheessa kestää noin 5 sekuntia ennen kuin se ensimmäinen “Minä ainakin käyn molemmissa tapahtumissa, niin Finnconissa kuin Animeconissa!!”-henkilö tulee paikalle mouhoamaan.

  • Loppukesän laimeat läiskäisyt

    Jokohan Suomen animetapahtumien määrä alkaa riittää?

    Tänä sunnuntaina oli vuorossa uusin tulokas tapahtumakartalle eli Cosplay Gaala, joka vaikutti olevan Desuconin järkkärien sivuprojekti. Lähdin tapahtumaan oikeastaan vain, koska kaipasin jonkinlaista taukoa työssäkäynnin rutiiniin enkä odottanut oikeastaan mitään. Ihan hyvä, sillä muuten olisin varmaan pettynyt. Koko tapahtumaa hallitsi lähinnä säätö ja vasurilla tekeminen, ja mieleen tuli, tarvittiinko tätä tapahtumaa loppujen lopuksi ollenkaan.

    Saavuin paikalle siinä puoli kahdentoista aikaan katsomaan FFFightia. Kyseinen ohjelmanumero ei kuulu suosikkeihini enkä oikein ymmärrä sen viehätystä hyvinkään tehtynä, mutta tämä fight oli melkoisen laimea esitys. Osallistujat tekivät jotain heiluntaa/hyökkäyksiä lavalla ja Visual Gayn porukat hengasivat lavan nurkassa ja soittivat Naruton soundtrackia, koska eivät itse jaksaneet (?) soittaa kuin muutamassa fightissa. Kohottelin kulmia, sillä vaikka Desun fightiin verrattuna showmeininki oli kaukana – tässä ei paljon mieltä tai meininkiä ollut. Joo, Desussa kokeiltu ennakkoilmottautuminen fightiin näyttää olevan hyvä idea, silloin ainakin fightaajat miettivät etukäteen mitä tekevät eikä koko homma ole myötähäpeää aiheuttavaa.

    kujalla

    Cosplay Gaalassa oltiin ihan Kujalla.

    Cosplay ja cosplaykisat olivat kai tapahtuman pääpointti, mutta kummallakaan saralla ei erityisesti juhlittu. Ihmisiä ei muutenkaan ollut paikalla paljon eikä hienoja asuja senkään vertaa. Suurin osa tapahtumassa nähdystä cosplaysta oli vanhaa, jo Anime- tai Desuconissa nähtyä, ja uusia asuja oli paikalla vain kourallinen. Kisoissa käytetty WCS:n tuomarointimalli on hiukan kyseenalainen. Nyt, koska pisteytys painotti esiintymistä, yksilökisassa palkittiin useampi keskinkertainen asu ja usea hieno asu jäi palkinnoitta. Esiintymisen painottamisesta oli toki maininta tapahtuman nettisivuilla, mutta kannatan enemmän USA:n kisojen mallia, jossa palkitaan best in show erikseen (esiintyminen ja asu) ja sitten craftmanship-palkinnot niille, jotka eivät esiinny, mutta joilla on hieno asu. Cosplay kuitenkaan ei ole larppausta, jota esiintymistä ei saa liikaakaan painottaa – asut ovat se harrastuksen pääasia.

    Animeconiin verrattuna Cosplaygaalan skitit olivat huomattavan erilaisia. Nämä skitit olivat eri tavalla mietittyjä ja mitään yaoikortteja tai vanhoihin suomidubbehin perustuvia yhden vitsin juttuja ei varsinaisesti ollut. Ihan virkistävää ja minusta oli erityisesti hienoa, että vakava skitti voitti ryhmäkisan pääpalkinnon. Vakavia skittejä tehdään liian vähän, huumori on toki hauskaa sekin, mutta kun Animeconissa on kaksi vakavaa skittiä kahdestakymmenestä, toivoisi näiden valtaavan enemmän alaa. Huumori on tietysti helpompaa sikäli, että siinä ei ainakaan ole riskiä tehdä itsestään tahattomasti pelleä ja skitistä vahingossa hauskaa, kuten vakaville skiteille voi joskus käydä. Toisaalta huumoriskitti, jolle kukaan ei naura, on sekin melko painajaismainen kokemus niin esiintyjille kuin yleisöllekin.

    Cosplaykisojen juonnot olivat taas liian pitkät. Periaatteessa juontajat olivat hauskoja, in character ja ihan luonteviakin, mutta välijuonnot olivat kaikki aivan liian pitkiä ja alkoivat kyllästyttää päivän loppua kohden. Liian paljon mitä tahansa kun on liikaa. Eri kisoille olisi vaikka voinut hankkia eri juontajaparit. Samat läpät alkavat kyllästyttää, olivat ne sitten ”pointti!” tai tyrnimehuläpät. Varsinkaan ryhmäkisaajilta ei olisi välttämättä tarvinnut kysyä mitään, sillä random haastattelusessiot eivät olleet kovin mielenkiintoisia (”no miks valitsit tän hahmon” ”no se vaan kolahti” tason verbaaliakrobatiaa) ja katkaisivat kisan rytmin ikävästi.

    cosplaygaala

    Ryhmäskaban palkinnot menivät oikeisiin osoitteisiin.

    Yleisestä säädöstä on pakko mainita sananen, vaikka taas(kin) tunnen suuren osan järjestäjistä eikä kavereita ole kiva kritisoida. Monesta hommasta kenelläkään ei ollut mitään tietoa ja järjestäjät joutuivat huutelemaan lavalle juontajille, tuomaristolle, kisaajille ja ties kenelle eikä informaatio tuntunut kulkevan. Näin pienessä tapahtumassa ei pitäisi olla mahdotonta saada kaikkia (20 henkeä? 30?) järjestämisessä mukana olevia tietoisiksi aikatauluista ja käytännöistä. Eri asia sitten jossain 15 000 hengen tapahtumassa, mutta 500 hengen pikkutapahtumassa ei oikein ole mitään tekosyytä yleiselle säädölle ja vähän sinne päin tekemiselle, joka välittyi kyllä yleisöönkin asti. Vielä, kun suurin osa järjestäjistä ei ole ensikertalaisia ja on mukana järjestämässä paljon isompiakin tapahtumia.

    Alkaa vaikuttaa siltä, että Suomen conskenen lakipiste on saavutettu. Kaikissa tapahtumissa on samat naamat, samat asut ja järjestäjätkin tekevät vain jotain sinne päin. Tällaisessa ilmapiirissä kannattaisi ehkä keskittyä tekemään vähemmän tapahtumia kunnolla kuin pikkutapahtumia ”vähän nyt vaan jotenkin räkäistään kasaan” kuukauden välein. En ole yhtään sen parempi, sillä minunkin naamani näkee lähes joka conissa ja päällä oli vanha cosplay vuoden takaa.

    Tai ehkä olen vain vanha scifisti, jolla on ikävä puheohjelmaa ja baariin puimaan avaruusoopperaa ja fysiikan lakeja.

    Onko Spotifystä iloa otakulle?

    NYT SITÄ SAA!! MUSIIKKIA NETISTÄ!! ILMAISEKSI!! LAILLISESTI!!! Jos et ole jo kuullut Spotifystä, niin siinäpä tulivatkin tärkeimmät tiedot. Spotify siis tarjoaa käyttäjilleen laillisesti about kaiken musiikin mitä kuviteltavissa on, ilmaiseksi. Spotify on kuluttajien messias ja musiikkiteollisuuden pelastaja. Ulkoasultaan Spotify ei eroa esim. ITunesista hirveästi; ohjelmassa on Search-toiminto, jolla pystyy etsimään biisejä/artisteja/albumeja, joita tuplaklikkaamalla niitä pääsee kuuntelemaan. Musiikkia löytyy todella paljon ja se on ainakin omiin korviini tarpeeksi hyvälaatuista (Ehkä 192 kbps? En tiedä, en ole niin kultakorva). Biisejä voi myös askarrella omiksi soittolistoikseen.

    Miten Spotify voi olla laillinen? Spotifyn ilmaisversio toimii mainosrahoitteisesti – ohjelman ulkoasuun kuuluu pari mainosbanneria ja välillä biisien väliin tulee muutaman sekunnin kestävä mainos. Vajaan kymmenen dollarin kuukausimaksulla saa käyttöönsä ”premium”-Spotifyn, jossa ei musiikkia ole yhtään enempää tarjolla koska kaikki on tarjolla ilmaisversiossakin, mutta mainoksista pääsee eroon. Hämmentävää on, että Spotifyn ansaintamalli (tai paremminkin tilitysmalli eli se, minkä perusteella artisteille tilitettävät tulot jaetaan) ei ole julkinen, tai ainakaan minä en ole siihen törmännyt missään, eikä ilmeisesti kukaan muukaan. Hannu Oskala (joka ilmoittaa ammatikseen ”freelance-muusikko”; ilmeisesti hänellä on siis kokemusta tekijänoikeusasioista muusikkopuolelta) on pohtinut Spotifyn ansaintamallia (tai siis tilitysmallia) blogissaan sinänsä osuvasti.

    Oskalan kirjoitus on ymmärrettävästi hieman hapan, mutta siinä on asiaa, joka kiinnostaa – tai ainakin pitäisi kiinnostaa – myös animeharrastajaa:

    ”- – Mainosrahoitteisuus ja “loppukäyttäjälle ilmainen” musiikkipalvelu saattaa olla tulevaisuuden bisnesmalli, mutta näin se ei tule toimimaan. Tai sitten musiikkia ei tuoteta ammattimaisesti. Ainakaan pieneille markkinoille. Lue: Suomi.”

    Siitä huolimatta, että isoimmat levy-yhtiöt ovat Spotifyssä mukana (syistä joita Oskala yrittää kirjoituksessaan arvata), mukanaolevat levy-yhtiöt ovat lähinnä vain niitä isoja levy-yhtiöitä. Ja nimenomaan länsimaisia levy-yhtiöitä. Animetunnareita ei Spotifystä löydy ja japsipoppia tai -rokkia on Spotifystä turha etsiä; edes mainstreameinta kärkeä edustavat Ayumi Hamasaki ja Utada Hikaru ovat Spotifylle täysin tuntemattomia. Nobuo Uematsua ei Spotifystä löydy, saati sitten Yoko Kann… eikun ei! Kannon tekeleitä löytyy; joku Toru Tanabe -niminen kaveri on laulanut näköjään useita animehittejä vuosien varrelta (Zankoku na tenshi no teze, Kiseki no Umi, Give A Reason…) ja levyttänyt… tosin saksaksi :F.

    Mitään Chrono Symphonicin (Chrono Triggerin musiikkeja remiksattuna) tai Final Fantasy IV: Echoes of Betrayal, Light of Redemptionin (Yllättäen Final Fantasy IV:n musiikkeja remiksattuna) kaltaista meidän on Spotifyltä turha odottaa. Ne kun ovat harrastelijalähtöisiä projekteja, joissa vapaaehtoiset ovat miksanneet ko. pelien biisejä toimiviksi albumeiksi. Jotkut miksaukset ovat lähinnä paranneltuja versioita alkuperäisistä, ts. instrumentit kuulostavat oikeilta instrumenteilta eivätkä midi-piipitykseltä, jotkut taas täysin uudenlaisia versioita biiseistä. Esimerkiksi Voices of the Lifestream -albumilta löytyvä, One-Winged Angeliin pohjautuva Black Wing Metamorphosis on aaaaaaika lailla erilainen – mutta silti selvästi One-Winged Angelin muunnelma.

    Vitsi on vain siinä, että nämä remiksatut kokoelmat perustuvat viime kädessä tekijänoikeuden alaisen materiaalin, tässä tapauksessa sävellyksen oikeudettomaan hyödyntämiseen, siis tekijänoikeuden loukkaamiseen. Voisi kysyä, kuka tässä menettää rahaa – jos kuuntelen moista ”piraattilevyä” jossa on ”varastettu” sävellykset, johtaako se siihen, että en osta itse peliä (jossa en edes voi kuunnella miksattua versiota biisistä!) – mutta en kysy; taidan jättää sen toiseen kirjoitukseen.

    Oskala tekee mielestäni virheen kuvitellessaan musiikin kuuntelun olevan maantieteellisesti sidottu asia asia, mutta osuu osittain oikeaan siinä mitä tulee pienten markkinoiden musiikkiin: koska se ei ole taloudellisesti houkutteleva vaihtoehto, ei siihen viitsitä panostaa. Ainakaan tällä hetkellä Spotify ei auta otakua ollenkaan, ja suhtaudun skeptisesti siihen, auttaako se koskaan. Kaikki musiikki kun ei edes ole kaupallista, kuten Chrono Symphonic, FF IV: Blaa blaa, Voices of Lifestream ja muut OC Remixit demonstroivat. Spotify on askel oikeaan suuntaan eli siihen, että ihmisille tarjotaan laillinen tapa kuunnella musiikkia netistä lain harmaalle alueelle menevän lataamisen sijaan, mutta parempiin tuloksiin päästäisiin, jos saatavilla olisi muutakin kuin mainstream-kamaa.

    « Vanhemmat artikkelit Uudemmat artikkelit »

    © 2025 karikari.fi

    Theme by Anders NorenYlös ↑