Jälleen on se aika vuodesta, kun äitinsä kellarissa vuoden päivät viettäneet epäsosiaaliset olmit kaivautuvat ulos koloistaan, nappaavat järjestelmäkameransa ja megaluokan objektiivinsa kainaloonsa ja luikkivat coneihin kuvaamaan bikinicosplayssa keimailevia teinityttöjä. Tai sitten ei.
Vähän alle vuosi sitten kirjoitin, että Suomen animeskenestä puuttuu seksikkäitä misuja. Nyt kuitenkin vaikuttaa siltä, että olinkin väärässä! Kyse ei nimittäin suinkaan ole siitä, etteikö meillä olisi kuumia misuleita: kyse on vain siitä, että kaikki cossaajatytöt näyttävät pojilta, ainakin jos kaikenmaailman galtzu- ja foorumikirjoitteluihin on uskominen.
Siis ihan oikeasti, jos lukee jotain ”mitä hahmoja cossaat”-ketjuja, yksi tietty kommentti toistuu ja toistuu: ”en juurikaan cossaa tyttöhahmoja, koska näytän pojalta”. Kumma kyllä, kun näiden tyttöjen kuvat käy vilkaisemassa, useimmiten kyseessä on ihan nätti tyttö – tai siis olisi, jos tämä ei pyrkisi näyttämään mahdollisimman paljon pojalta! Päälle vielä maskuliinisuutta ilmentävä nimimerkki, tyyliin Vampire_prince, Mr. Treehouse, Herra_Susi, tms. ja setti on valmis.
No ei, ette varmasti näytä tytöiltä jos teette kaikkenne näyttääksenne pojilta! Villinä veikkauksena esittäisin, että jos nämä tytöt meikkaisivat ja pukeutuisivat feminiinisemmin, he näyttäisivät huomattavasti enemmän tytöiltä.
Nyt jos haluaisin pelata sen kaikista yksinkertaisimman killerikortin, väittäisin tämän ilmiön johtuvan siitä, että animeharrastus ei vieläkään ole koululuokan kuumimman alfanaaraan harrastus vaan nimenomaan päinvastoin: animeharrastajat ovat yhä koulun sosiaalisen hierarkian häntäpäätä ja luokan kuumimmat kissat Henna-Riina, Jasmiina ja Susanna nauravat näille epäsosiaalisille nörttitytöille. Ja koska luokan suosituimmat misut ovat aina mahdollisimman uuh aah sexyjä (=korostavat orastavaa naisellisuuttaan vähän liikaakin), vetävät nörttitytöt tästä johtopäätöksen että naisellisuuden korostaminen on yhtäkuin ”se homma mitä ne koulukiusaajat tekee ja mitä MINÄ EN AINAKAAN KOSKAAN TEE!!!”.
Mutta tuo olisi ehkä tosiaan vähän liian helppo veto. Jotain siinä täytyy kuitenkin olla – miten muuten animepiireissä esiintyisi ”mä näytän pojalta”-ilmiötä niin paljon? Ja miksi tämä ilmiö vaikuttaa vain tyttöihin? Tai siis, kyllähän pojat animepiireissä ovat lähtökohtaisesti täysiä narukäsiä, mutta oikeastaan kukaan ei sano näyttävänsä naiselta tai cossaa pelkästään naisia miehekkyyden puutteen vuoksi.
Minulle on sellainen kutina, että asialla on jotain tekemistä sen kanssa, että Suomen animeskene on lopultakin niin naisvaltainen – kun 80% on tyttöjä, tämä tekee ”tyttöjen jutuista” kuten BL:stä hyväksyttävää ja ennen kaikkea normaalia, sen sijaan että vähäpukeiset beibet olisivat se hyväksytty ja tavallinen juttu, kuten miesvaltaisissa yhteisöissä.
Tässä yksi teoria, mikä tyttöjen sukupuoli-identiteetin hämärtymiseen voi johtaa: on yleistietoa, että BL:n ukepojat ovat funktionaalisesti tyttöjä. Näin ~herkkää kauttaan~ elävien tyttöjen ei tarvitse pelätä samastumista niihin (koska ne ovat poikia, daa) – mutta jotenkin ne tytöt kuitenkin onnistuvat samastumaan niihin poikiin! Sitten on kiva cossata niitä ukepoikia ja todeta, miten näyttää pojalta.
Mitä helvettiä? Tarinankerronnallinen keino, joka on tarkoitettu estämään samastumista ja täten helpottamaan lukemista (koska ukepoika on poika ja lukija tyttö, ei tämän tarvitse samastua ja pelätä Ekan Kerran Säätöä ja kipua ja uguu), tuottaakin sen, että tytöt samastuvat poikiin ja alkavat pitämään itseään poikina niin paljon, että nämä toteavat näyttävänsä pojilta ja tykkäävänsä poikahahmojen cossaamisesta enemmän.
WAT.
Kyse onkin siitä, että BL:n funktionaalisia naisia eli ukepoikia ei ole koskaan tarkoitettukaan estämään samastumista – mikään fiktio tuskin toimii, jos hahmot tuntuvat lukijasta täysin vierailta. Sen sijaan näiden funktionaalisten naisten idea onkin tarjota tytöille turvallinen samastumiskohde: jotain, johon voi samastua, mutta turvallisesti; vailla huolta siitä, että samastumisen vuoksi joutuisi käsittelemään potentiaalisesti kivuliaita asioita.
Rinki on valmis. Kun poikahahmoon samastuminen on suorastaan normaalia eikä millään tavalla paheksuttavaa tai epänormaalia, muidenkin tyttöjen on helppo hypätä mukaan kelkkaan muiden kannustaessa ja rohkaistessa (”ooh olit tosi söpö Cielinä, cossaa sitä uudestaan”). Samalla syntyy kuvio, jossa poikia ei yksinkertaisesti tarvita – jos kaikki romanttis-seksuaalinen huomio saadaan tytöiltä jotka ovat pukeutuneet pojiksi, samalla kun itse on pukeutunut pojaksi, eivät pojat enää mahdu yhtälöön eikä näiden tyttöjen tarvitse seksuaalisuuteensa tutustumiseksi koskaan mieltää poikia tähän kuvioon kuuluviksi. Tässä riittäisi parillekin psykologille ja seksologille tutkittavaa pitkäksi ajaksi.
Kuvio muuttuu vielä hämmentävämmäksi, jos otetaan huomioon ne kannat, joiden mukaan ihmisen seksuaalista suuntautumista ei voida muuttaa. Jos nimittäin ihan tavallistenkin tyttöjen seksuaalisuus muuttuu BL:ää lukemalla niin, että nämä identifioivat itseään enemmän pojiksi ja käyttäytyvät ja pukeutuvat poikamaisesti, eikö silloin voida myös sanoa, että heterotavaraa homoille näyttämällä nämä saadaan ”eheytettyä” heteroiksi kuten parhaimmissa fundamentalistijulkaisuissa luvataan?
Olen kuitenkin huomannut yhden asian! Kun tyttöjen ikä ylittää n. 18 vuotta, näitä alkaa yleensä kiinnostaa myös naishahmojen cossaaminen. Ehkä ”mä näytän pojalta” onkin näiden tyttöjen elämässä vain ohimenevä kehitysvaihe!
Jäljelle jää vain yksi kysymys.
Niinpä.
Itse väittäisin, että Strike Witchesin ja Sengoku Basaran välillä on yksi hyvin suuri ero: Strike Witchesin lesboilut ovat 
Ongelman tekee hankalammaksi se, että Code Geass ei ole sarja, jonka hahmojen seksuaalinen suuntaus olisi pakko lukita heteronormatiiviseen muottiin esim. lehden lukijakunnan (”10 – 13 -vuotiaat pojat”) vuoksi – toisin kuin vaikka Narutossa. Varsinkin, kun kyseessä on CLAMPin hahmodesignit, sillä CLAMP jos joku on tunnettu ~vapaasta ja rajoja rikkovasta rakkaudesta~. Tällöin ”homoilun poissuljenta” on täysin mahdotonta. Ja joo joo, uskon kyllä, että joissain shounen-kohderyhmän sarjoissa voi olla homohahmoja – näin lonkalta voisi heittää vaikka Gurren-Lagannin Leeronin – mutta 99% tapauksista näin ei ole.
Näin ollen jäljelle jää Shirley ja Suzaku. Shirley on naisista ainoa, jota kohtaan Lulu on tuntenut yhtään mitään, kävipä jopa treffeillä – mutta on sitten vaikea sanoa, onko kyseessä kuitenkaan mikään ”parinvalinta” vaiko ainostaan for the lulz kaverin kanssa treffeille -juttu. Tai sitten puhtaan laskelmoiva alibinhankinta? Jotain syvempiäkin tuntoja voisi ehkä johtaa siitä, että Lelouchille on aika kova paikka pyyhkiä Shirleyn muisti – no, toisaalta, tämän parituksen mahdollisuus tapetaan kakkoskaudella aika definitiivisesti joka tapauksessa. Suzakun suhteen Lelouchilla on vaikka kuinka paljon 
Muutenkin on käsittämätöntä, millaisella noitavainomentaliteetilla tähän vapaaseen rakkauteen on suhtauduttu. Olisiko muka parempi että kaikki ne lisääntymisharjoituksia tekevät ihmiset limanvaihdonsijasta vaihtaisivat puukoniskuja ja luotisarjoja pihalla? Tuskinpa. Itse olen vakaasti sitä mieltä, että on paljon parempi että ihmiset yrittävät mielummin lisääntyä keskellä conia kuin että ovat Pekka-Ericeinä heilumassa jossain tuolla kouluissa. Näin saadaan myös turvattua tulevat conikävijät, kun saamme kokea maan ensimmäiset coniraskaudet. Tähän tietysti auttaisi poikien aktiivisuus lisääntymisleikkien osapuolina – pojathan ovat näissä panoringeissä jääneet lähinnä käsipuolen asemaan.
Paras paikka rakasteluun conissa on tietysti juuri se paikka missä sillä hetkellä satut partnerisi kanssa olemaan, sillä rakkaus on aina kaunista ja paikallaan juuri siellä missä sinäkin. Mikäli kuitenkin kiimaltanne ehditte, koettakaa katsoa hellyydenosoituksillenne – varsinkin niille fyysisimmille – joku mahdollisimman keskeinen paikka, esimerkiksi con-alueen kapein käytävä tai portaikko. Mikäli tällaisia keskeisiä kulkuväyliä ei ole vapaana, valitse esimerkiksi con-alueen keskiaula tms. jossa on mahdollisimman paljon ihmisiä. Näin pääset levittämään rakkauden ilosanomaa mahdollisimman monelle! Muista – jokainen rakastava ja rakasteleva harrastaja (mitä kiihkeämpää rakastelua, sen parempi, tietysti) on poissa potentiaalisista tappajista, koulumurhaajista ja muista sekopäistä! On esitetty teorioita, että Suomen koulusurmien taustalla oli liian vähäinen rakkaus. Tulokset näkyvät kuolintilastoista. Viha voi synnyttää vain lisää vihaa, mutta rakkaus voi synnyttää vain lisää rakkautta!
Yaoi-setittelyn jälkeen porukkamme lähti MENEE ja suuntasi syömään. Tuli muuten syötyä jossain Stockan lähellä olevassa kebulassa elämäni paskin kebab, mutta niinhän kaikki Tampereen kebabit ovat, koska ne ovat Tampereella. Turussa sijaitseva 
Menin paikalle muutaman minuutin myöhässä haettuani signeerauksen Fingerpori 2 -albumiini, mutta ilmeisesti en ollut menettänyt mitään erityisen tärkeää, sillä paneelinpitäjä oli feidannut jonnekin ja edessä oli porukka sekalaista, ilmeisesti pääosin Hidoin aktiiveista (=valistunut arvaus joka ei pohjaa mihinkään) koostuva koalitio, joukossa mm. Kyuu Eturautti. Mitenköhän tämän nyt ilmaisisi diplomaattisesti? Hyvä yritys eikä varmaan johdu teistä, että paneelinpitäjä feidasi, mutta… ei. Tällaisenaan ohjelmanumero oli nyt lähinnä opetus siitä, miten ohjelmanumeroa ei tule järjestää. Siitä puuttui koheesio ja se olikin lähinnä satunnaista jutustelua – mikä on tietysti sinällään ymmärrettävää kun mitään suunnitelmaa ei ollut! Nyt vaan jäi lähes kokonaan käsittelemättä kliseen ja ominaispiirteen väliset tärkeät erot.Esityksen tasoa kuvaa hyvin erään esittäjän kommentti ”Tää on aika paha klisee tää että useat sarjat sijoittuvat kouluun” – no yllätys, kun kohderyhmä ovat (japanilais)nuoret ja mikäpä (japanilais)nuorten elämässä olisi merkityksellisempi asia kuin koulu? Hoh hoijaa. Kyse ei ole kliseestä vaan ominaispiirteestä. Paneelin aikana yleisöstä tullut lappu, jonka sisältö taisi olla ”
Seuraavana meillä oli vuorossa Tiina Uusi-Rasin ”Shounen, poikien mangaa(ko)?”, jota kohtaan minulla oli suhteellisen korkeat odotukset Uusi-Rasin edeltävien, ihan mallikkaiden suoritusten (Nekoconin paneelien puheenjohtajana toimiminen) pohjalta. Harmillisesti puheenjohtajakokemus ei suoraan korreloinut sisällöntuottamisen taidon kanssa. Nyt ohjelmanumero koostui lähinnä ”shoujossa on isoja ja pyöreitä silmiä, shounenissa kapeampia ja kulmikkaampia silmiä ja muutenkin shounenissa piirrostyyli on yleensä kulmikkaampi” -tasoisista itsestäänselvyyksistä. Ei etteikö asia useimmiten näin olisi, mutta luento olisi ehkä kaivannut jotain muutakin, varsinkin kun mitään oheismateriaalia ei fläppitaulun lisäksi ollut. Luennosta jäikin vähän väljähtynyt olo, ihan kuin ohjelmanumeron pitäjä olisi tehnyt homman mahdollisimman puolihuolimattomasti. Voi äh :(
