Min\u00e4 ja artefakti olimme molemmat aika kaukana kotoa. Olimme kulkeneet pitk\u00e4n tien, reissanneet keskelle tyhj\u00e4\u00e4 planeettojen v\u00e4list\u00e4 avaruutta.<\/p>\n\n\n\n
Pyramidi tuntui jo tutulta. Tiesin, miten esine asettui k\u00e4mmenelleni tuntuen oudolta, viile\u00e4lt\u00e4 ja polttavalta samaan aikaan. Esineen kulmat tuntuivat olevan eri paikoissa kuin miss\u00e4 ne silmill\u00e4 katsoen olivat.<\/p>\n\n\n\n
Olin jo aikaa sitten oppinut, ett\u00e4 artefaktin geometriaa ei kannattanut yritt\u00e4\u00e4 tutkia liian tarkkaan. Se sai vain p\u00e4\u00e4n s\u00e4rkem\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n
Koin jollain tavalla, ett\u00e4 ymm\u00e4rsimme toisiamme. Meill\u00e4 oli yhteinen ajatus, yhteinen suunta, sama matka. En uskonut, ett\u00e4 musta pyramidini olisi muka j\u00e4tt\u00e4nyt minut pulaan nyt, kun tarvitsin oman k\u00e4sityskykyni ylitt\u00e4v\u00e4\u00e4 tietoa enemm\u00e4n kuin koskaan.<\/p>\n\n\n\n
Puristin artefaktia, mutta vain mieless\u00e4ni. Sen muotokaan ei ollut mik\u00e4\u00e4n lopullinen totuus, se vain esitti jotain meid\u00e4n kolmessa n\u00e4kyv\u00e4ss\u00e4 ulottuvuudessamme. Ty\u00f6nsin mielikuvaani niin kapeaksi ja tarkaksi kuin vain sain, tiiviiksi, viel\u00e4 tiiviimm\u00e4ksi, kunnes olin tyytyv\u00e4inen.<\/p>\n\n\n\n
Koko synkronointini oli vain suora viiva vailla muita ulottuvuuksia kuin yksi. Nuolellani ei ollut paksuutta, se vain oli, kaartumatta yhteenk\u00e4\u00e4n aika-avaruuden poimuun. Koko maailmankaikkeus kiristyi mieless\u00e4ni luotisuoraksi, jossa ei ollut j\u00e4ljell\u00e4 en\u00e4\u00e4 mit\u00e4\u00e4n muuta kuin minun koko synkronoinnin kykyni, niin yksinkertaisena ja selke\u00e4n\u00e4 kuin vain osasin sen suinkin suunnata.<\/p>\n\n\n\n
En ikin\u00e4 antaisi periksi, en varsinkaan Jake Rossellolle. Min\u00e4 kuuluin t\u00e4nne, keskelle mustaa ja tyhj\u00e4\u00e4. T\u00e4m\u00e4 oli minun maailmani, vaikka ihmisen biologiani ja ihmiskehoni olikin \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen huonosti tyhji\u00f6\u00f6n sopiva kapistus. Se oli rajoite. Min\u00e4 olin se raja, jota ei pystynyt ylitt\u00e4m\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n
Ye-Seo oli hoksannut t\u00e4m\u00e4n kaiken jo vuosia minua aiemmin. Kenties se nainen oli valinnut muilla tavoilla v\u00e4\u00e4rin, mutta min\u00e4 voisin oppia siit\u00e4. Valita asioista ne parhaat puolet.<\/p>\n\n\n\n
Siin\u00e4kin oli siis etunsa, ett\u00e4 en aina ollutkaan ensimm\u00e4inen ja fiksuin. Toinen sija ei ollut h\u00e4pe\u00e4, jos voisin sill\u00e4 v\u00e4ltt\u00e4\u00e4 muiden \u2013 Koalition ja S\u00e4\u00e4ti\u00f6n \u2013 tekem\u00e4t virheet.<\/p>\n\n\n\n
Tekisin t\u00e4m\u00e4n oikein, ja kukaan ei est\u00e4isi minua. Eiv\u00e4t edes t\u00e4t\u00e4 maailmaa koossa pit\u00e4v\u00e4t lait.<\/p>\n\n\n\n
Synkronointinuoleni l\u00e4visti artefaktin jossain siell\u00e4, minne tunteeni meniv\u00e4t ja tekiv\u00e4t maailmasta minulle k\u00e4sitett\u00e4v\u00e4n silloinkin, kun matematiikka ja fysiikka tuntuivat pett\u00e4v\u00e4n. Siell\u00e4, miss\u00e4 kaikki oli pehme\u00e4\u00e4, hieman hankalaa, vaikeasti mallinnettavaa. Siell\u00e4, miss\u00e4 runollisesti sanottuna ihmisten sielut olivat, ne asiat, jotka erottivat meid\u00e4t biologisista koneista.<\/p>\n\n\n\n
Avaruustaistelu ymp\u00e4rill\u00e4mme oli minulle liikuttavan yhdentekev\u00e4, kun paljon paikallisempi ja metafyysisempi valor\u00e4j\u00e4hdys v\u00e4r\u00e4hti tyhj\u00e4st\u00e4 esiin minun ja herra Jaken v\u00e4liin. Se ei kasvanut eik\u00e4 laajentunut, se vain oli yhdell\u00e4 hetkell\u00e4 olemassa ja toisella ei. Kadoten sinne, mist\u00e4 olin sen alun perin taikonutkin.<\/p>\n\n\n\n
Pyramidiin tuli pieni s\u00e4r\u00f6. Sitten suurempi, ja ritin\u00e4 p\u00e4\u00e4ss\u00e4ni kasvoi helin\u00e4ksi, v\u00e4h\u00e4 v\u00e4h\u00e4lt\u00e4 kuminaksi ja lopulta kaiken kattavaksi kakofoniseksi \u00e4\u00e4neksi, joka sai minut toivomaan sen loppumista.<\/p>\n\n\n\n
T\u00e4rykalvoni r\u00e4j\u00e4ht\u00e4isi milloin tahansa, viivani l\u00e4visti jotain sellaista, jota ei olisi pit\u00e4nyt pilkkoa laisinkaan. Tartuin kuvaani ja ajatukseeni nuolesta, omasta itsest\u00e4ni. \u00c4\u00e4ni oli kamalan vahva, korkea ja kaikkialla. En kest\u00e4isi en\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Taituin kaksinkerroin ja irvistin, toivoin, ett\u00e4 herra ex-S\u00e4\u00e4ti\u00f6 ei listisi minua juuri nyt.<\/p>\n\n\n\n
En ollut tosin aivan varma, virtasiko aikakaan ymp\u00e4rill\u00e4ni normaalisti.<\/p>\n\n\n\n
Sekuntien juoksun kiihdytt\u00e4minen jonnekin j\u00e4rkeni ulottumattomiin oli ainakin kielletty\u00e4. Minun pit\u00e4isi viel\u00e4 valmistua koulusta. En voinut vain hyppi\u00e4 ajassa v\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4n paikkaan, koska t\u00e4m\u00e4 hetki oli minulle t\u00e4rke\u00e4. Minulla oli asioita kesken. Min\u00e4 halusin, niin, mit\u00e4 min\u00e4 oikeastaan halusinkaan?<\/p>\n\n\n\n
Mekkala p\u00e4\u00e4ss\u00e4ni p\u00e4\u00e4ttyi yht\u00e4 nopeasti kuin oli alkanutkin.<\/p>\n\n\n\n
Oli hiljaista. Avaruus voi olla todella, todella tyhj\u00e4. En kuullut edes itse\u00e4ni, en sit\u00e4 huminaa korvissani, joka oli ollut aina siell\u00e4, hyvin hiljaisena mutta kuitenkin.<\/p>\n\n\n\n
Kuplaa ei ollut. Kyp\u00e4r\u00e4 oli irronnut k\u00e4dest\u00e4ni ja kadonnut jonnekin avaruuteen.<\/p>\n\n\n\n
Artefakti ei ollut my\u00f6sk\u00e4\u00e4n en\u00e4\u00e4 k\u00e4dess\u00e4ni eik\u00e4 suihkuhuoneesta napatussa kassissa eik\u00e4 vy\u00f6laukussa.<\/p>\n\n\n\n
Vedin henke\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Se tuntui todella v\u00e4\u00e4r\u00e4lt\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Avaruus ymp\u00e4rill\u00e4ni oli hetken syv\u00e4 kuin pimein meri, tuntematon ja loppumaton. Sellainen valtameren hauta, jossa voi vajota k\u00e4yt\u00e4nn\u00f6ss\u00e4 ikuisesti nousematta koskaan pintaan. Haroin k\u00e4sill\u00e4ni tyhj\u00e4\u00e4, k\u00e4\u00e4nsin p\u00e4\u00e4t\u00e4ni n\u00e4hd\u00e4kseni ymp\u00e4rill\u00e4ni k\u00e4yt\u00e4v\u00e4n taistelun. Juuri \u00e4sken t\u00e4\u00e4ll\u00e4 oli ollut paljon kaikkea. Nyt oli vain tyhj\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
\u201dOlenko min\u00e4 elossa?\u201d<\/p>\n\n\n\n
Taisin tosiaan sanoa sen \u00e4\u00e4neen.<\/p>\n\n\n\n
Ainakin olin olemassa ja kuulin \u00e4\u00e4neni muutenkin kuin kalloni sis\u00e4ll\u00e4, vaikka se ei oikeastaan ollut mahdollista.<\/p>\n\n\n\n
Ensimm\u00e4ist\u00e4 kertaa el\u00e4m\u00e4ss\u00e4ni halusin todella n\u00e4hd\u00e4 peilin ja oman kuvani, sill\u00e4 minulla oli ep\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4inen olo, ett\u00e4 se saattaisi antaa minulle lis\u00e4vihjeit\u00e4 tilanteesta.<\/p>\n\n\n\n
Minulla oli aavistus, mit\u00e4 olin juuri tullut tehneeksi, mutta pieni kutina oikeasta laskukaavasta ei viel\u00e4 riitt\u00e4nyt t\u00e4m\u00e4n tenttiteht\u00e4v\u00e4n ratkaisemiseen.<\/p>\n\n\n\n
Kokeilin synkronoida uudelleen.<\/p>\n\n\n\n
Vilunv\u00e4ristys hiipi koko kehoni yli, kun ymm\u00e4rsin, ett\u00e4 jokin tunteessa oli pysyv\u00e4sti muuttunut.<\/p>\n\n\n\n
Jos ennen synkronointi oli kuin taakseen n\u00e4kemist\u00e4 katsomatta, n\u00e4kym\u00e4tt\u00f6mien vesivirtojen aistimista, kieroon katsomisen opettelua \u2013 nyt tunsin vain kumisevaa ehdottomuutta. Sama \u00e4\u00e4ni kuin p\u00e4\u00e4ss\u00e4ni aiemmin, v\u00e4hemm\u00e4n kovana vain. Ja mik\u00e4 oudointa, humina tuntui vastaavan takaisin. Kaikuvan takaisin. Saapuvan jostain minulle kuin heijastuvat aallot, kuvio vahvistui ja kertautui, mutta ei muuttunut, vaikka tarkastelin sit\u00e4 useista suunnista.<\/p>\n\n\n\n
En oikein edes uskaltanut ajatella sit\u00e4, mutta humina kuulosti minulle silt\u00e4, kuin olisin kuullut maailmankaikkeuden kuiskivan. Taustas\u00e4teilyn puhuvan.<\/p>\n\n\n\n
Se ei nyt ainakaan ollut mahdollista. Kukaan ei voinut napata synkronoimalla sellaista. Ihmisj\u00e4rki sekoaisi lopulta jokaisen maailmankaikkeuden s\u00e4hk\u00f6magneettisen aaltokuvion poimimiseen, edes Joshin ikuisesti p\u00e4\u00e4ll\u00e4 oleva synkronointi ei napannut kaikkea. Toki se sekoamisen mahdollisuus t\u00e4m\u00e4 vain, mik\u00e4li siis olin yh\u00e4 ihminen.<\/p>\n\n\n\n
Ye-Seohan ei todellakaan ollut.<\/p>\n\n\n\n
Min\u00e4k\u00e4\u00e4n en ehk\u00e4 ollut.<\/p>\n\n\n\n
Kokeilin liikuttaa kaikkea j\u00e4rjestyksess\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Minulla oli yh\u00e4 k\u00e4det. Ne eiv\u00e4t olleet muuttuneet p\u00f6rr\u00e4\u00e4v\u00e4ksi parveksi. Jalat. P\u00e4\u00e4. Hiuksiakin, kaikesta p\u00e4\u00e4tellen, koska ne heiluivat m\u00e4rkin\u00e4 puolelta toiselle ravistaessani p\u00e4\u00e4t\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Huomasin ajautuneeni kauemmas kaikesta, niin kauas, ett\u00e4 tavallisesti olisin voinut luovuttaa koko seikkailun kanssa siihen. Kenelle tahansa muulle t\u00e4llainen tyhj\u00e4\u00e4n avaruuteen ajautuminen olisi ollut varma kuolemantuomio. Minulla oli yksi hengityspakkaus, joka normaalisti ei olisi riitt\u00e4nyt v\u00e4limatkan kuromiseen, mutta tarvitsinko sit\u00e4k\u00e4\u00e4n?<\/p>\n\n\n\n
Aluksia ei en\u00e4\u00e4 n\u00e4kynyt. Vajavaisilla ihmisaivoillani en pystynyt arvioimaan v\u00e4limatkaa, ja kyky sis\u00e4ll\u00e4ni ei ollut ehk\u00e4 viel\u00e4 valmis. Tai min\u00e4 en ollut valmis katsomaan, mihin asti se riitt\u00e4isi. Pudistelin p\u00e4\u00e4t\u00e4ni raivokkaasti hiukan kuin se olisi auttanut minua palaamaan tavallisen fysiikan ja maailman pariin.<\/p>\n\n\n\n
Mik\u00e4li halusin uskoa artefaktia, minulle oli varattu t\u00e4ss\u00e4 n\u00e4ytelm\u00e4ss\u00e4 ihan oma osa.<\/p>\n\n\n\n
Minun pit\u00e4isi olla tie. Avain. Jonkinlainen muutos.<\/p>\n\n\n\n
Ik\u00e4v\u00e4 kyll\u00e4 teiden ominaisuus on se, ett\u00e4 ne viev\u00e4t aina jonnekin, mutta eiv\u00e4t koskaan itse p\u00e4\u00e4se perille. Tien teht\u00e4v\u00e4 on olla osa matkaa, mutta ei p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4: ei mik\u00e4\u00e4n ratkaisu itsess\u00e4\u00e4n. Ja sellainen ei nyt rehellisesti sanottuna sopinut minun luonteelleni ollenkaan. Min\u00e4 halusin olla se ratkaisu, kaikesta huolimatta.<\/p>\n\n\n\n
Olisin voinut esitt\u00e4\u00e4 tien osaa ja hoitaa hommani silt\u00e4 osin yht\u00e4 t\u00e4ydellisesti kuin aiemmat lukio-opintoni t\u00e4ydellisine arvosanariveineen. Voisin, mutta en todellakaan halunnut.<\/p>\n\n\n\n
T\u00e4h\u00e4n menness\u00e4 en ollut saanut k\u00e4skyj\u00e4, pelkki\u00e4 ohjeita. Minulla oli silti aavistus, mit\u00e4 artefakti halusi minun tekev\u00e4n. Tai kenties oikeammin millainen olento se halusi minun lopulta olevan.<\/p>\n\n\n\n
Jos minusta oli viel\u00e4 johonkin, ja ihmisyydest\u00e4ni j\u00e4ljell\u00e4 yht\u00e4\u00e4n mit\u00e4\u00e4n, oli korkea aika tehd\u00e4 jotain.<\/p>\n\n\n\n
Tarkoitukseni ei ollut puhua \u00e4\u00e4neen, mutta taisin kuitenkin tehd\u00e4 niin.<\/p>\n\n\n\n
\u201dJosh? Josh!\u201d<\/p>\n\n\n\n
\u201dMit\u00e4 tapahtui?\u201d<\/p>\n\n\n\n
Josh kuulosti hieman k\u00e4rttyiselt\u00e4, mutta kuitenkin ihan omalta itselt\u00e4\u00e4n. Se oli huojentavaa.<\/p>\n\n\n\n
Erikoista oli, ett\u00e4 Josh vastasi minulle, vaikka en tiennyt, miten edes keskustelimme.<\/p>\n\n\n\n
\u201dMiten niin? Mit\u00e4?\u201d<\/p>\n\n\n\n
\u201dKuulostat erilaiselta. Kuule, t\u00e4\u00e4ll\u00e4 on aika paha kiire, teen parhaani pit\u00e4\u00e4kseni t\u00e4m\u00e4n purkin taivaalla ja kaverit elossa. Tarvittaisiin apuja.\u201d<\/p>\n\n\n\n
\u201dKyll\u00e4 se onnistuu\u201d, sanoin. \u201dEik\u00f6 se aiempi auttanut yht\u00e4\u00e4n?\u201d<\/p>\n\n\n\n
Datapaketin sinkoamisesta tuntui olevan puoli ikuisuutta.<\/p>\n\n\n\n
\u201dJoo, toki. Vastustaja on vaan helvetin hyv\u00e4. Niin kai, kun siell\u00e4 on vastapuolella useampi min\u00e4 yht\u00e4 minua vastaan.\u201d<\/p>\n\n\n\n
L\u00e4hes kuulin irvistyksen Joshin \u00e4\u00e4ness\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
\u201dP\u00e4rj\u00e4\u00e4tk\u00f6?\u201d<\/p>\n\n\n\n
\u201dMik\u00e4 kysymys tuo on? Totta kai. Mutta voisit silti pit\u00e4\u00e4 kiirett\u00e4. Sinulla t\u00e4ss\u00e4 hommassa ne oikeat supervoimat on.\u201d<\/p>\n\n\n\n
\u201dJoo. Joo. Yrit\u00e4n yht\u00e4 juttua.\u201d<\/p>\n\n\n\n
\u201dHyv\u00e4, koska t\u00e4ss\u00e4 ei v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 ole liikaa ai-\u201d<\/p>\n\n\n\n
Joshin \u00e4\u00e4ni katosi kakofoniaan, jonka l\u00e4hteen tavallaan arvasin.<\/p>\n\n\n\n
Mik\u00e4li vastustajani oli luullut minun tukehtuvan, ilman keuhkoissani loppuvan ja ruumiini j\u00e4\u00e4tyv\u00e4n t\u00e4nne hiljaiselle sotatantereelle, herra Jake oli j\u00e4lleen kerran v\u00e4\u00e4r\u00e4ss\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Humina ja kohina p\u00e4\u00e4ss\u00e4ni ja kaikkialla ymp\u00e4rill\u00e4ni oli varmasti jollain lailla ohjattavissa.<\/p>\n\n\n\n
Etsin katseelleni jotain, mihin kohdistaa silm\u00e4ni. Pime\u00e4ss\u00e4 avaruudessa tummaa kohdetta on vaikea havaita, joten teht\u00e4v\u00e4ss\u00e4 meni kauemmin kuin olisin halunnut. Samalla oli hyv\u00e4 hetki yritt\u00e4\u00e4 todella n\u00e4hd\u00e4, miten kahakka sujui Koalition kannalta. Pinnistin aistejani. Ihmissilm\u00e4t olivat t\u00e4\u00e4ll\u00e4 aivan yht\u00e4 tyhj\u00e4n kanssa. Kyp\u00e4r\u00e4n kamera olisi auttanut, mutta olin hukannut sen.<\/p>\n\n\n\n
Me emme olleet h\u00e4vi\u00e4m\u00e4ss\u00e4 emmek\u00e4 voittamassakaan. Datan suoman yll\u00e4tyshy\u00f6kk\u00e4yksen etu oli katoamassa. Ainakin yksi meid\u00e4n aluksemme puuttui taivaalta. Joshin ohjaamassa tutussa maitovalaassa oli siin\u00e4kin jotain outoa. Se v\u00e4risi, enk\u00e4 ollut ihan varma, oliko n\u00e4ky todellinen vai ei.<\/p>\n\n\n\n
J\u00e4tin sen t\u00f6rke\u00e4sti huomiotta. Josh oli elossa ja yh\u00e4 aluksen ohjaamossa, se riitti minulle. Sit\u00e4 paitsi minun oli pakko luottaa Theaan, Linniin ja Tuurin.<\/p>\n\n\n\n
N\u00e4in ymp\u00e4rill\u00e4ni tapahtuvan taistelun linjat kuin hailakat j\u00e4lkikuvat tai ikkunaa pitkin pyyhkiytyneiden sadepisaroiden j\u00e4tt\u00e4m\u00e4t j\u00e4ljet. N\u00e4in minne alukset olivat lent\u00e4m\u00e4ss\u00e4, mik\u00e4 niiden kohde oli, mihin laser osuisi seuraavaksi. Minne meit\u00e4 jahtaava laivasto yritti osua, ei laserilla vaan jollain muulla, oudoilla pulsseillaan.<\/p>\n\n\n\n
Herra Jaken alukset taistelivat eritt\u00e4in tutulla tavalla. Niiden liikkeiss\u00e4 ja muodostelmissa oli jotain \u00e4\u00e4rimm\u00e4isen pinkki\u00e4. Olisin halunnut osata kuvata sit\u00e4 paremmin, jollain paremmalla sanalla \u2013 mutta pinkki oli Josh ja kaikki Joshin tekeminen oli pinkki\u00e4 ja hohtavaa ja kirkasta, r\u00e4ike\u00e4\u00e4 ja r\u00e4iskyv\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
P\u00e4\u00e4ss\u00e4ni humisi yh\u00e4, olin tuhlannut aikaa liikaan ajatteluun.<\/p>\n\n\n\n
Viimein uusi katseeni osui siihen, mit\u00e4 olin hakemassa. Pieni musta l\u00e4ntti keskell\u00e4 tyhjyytt\u00e4. Ihmisen muotoinen, ihmisen oloinen, yh\u00e4 kokonainen.<\/p>\n\n\n\n
Porasin katseellani kohti ex-puheenjohtajan k\u00e4dess\u00e4 olevaa piikik\u00e4st\u00e4 esinett\u00e4 ja sen ymp\u00e4rill\u00e4 leijuvia punaisia pisaroita. Avaruuden oudossa, samalla kirkkaassa ja r\u00e4ike\u00e4ss\u00e4 mutta ep\u00e4luonnollisessa valossa ne n\u00e4yttiv\u00e4t v\u00e4lill\u00e4 mustilta, v\u00e4lill\u00e4 kirkkailta hyvin kaukana olevan Auringon valon osuessa niihin.<\/p>\n\n\n\n
Puheenjohtaja oli luonut kuplansa uudelleen, pienemm\u00e4n vain. Kupla ei osannut suodattaa ja sirottaa valoa ilmakeh\u00e4n tavoin: ehk\u00e4 kumpikaan meist\u00e4 ei ollut osannut tai huomannut k\u00e4skytt\u00e4\u00e4 artefaktejamme tekem\u00e4\u00e4n niin. Min\u00e4 en ainakaan olisi jaksanut vaivaantua. Esteettiset seikat olivat aina olleet enemm\u00e4n Joshin ja Linnin alaa.<\/p>\n\n\n\n
En viitsinyt leijua l\u00e4hemm\u00e4ksi. Jostain syyst\u00e4 olin aivan varma, ett\u00e4 \u00e4\u00e4neni kantaisi perille siit\u00e4 huolimatta. Avaruuden tyhji\u00f6? Sellaiset s\u00e4\u00e4nn\u00f6t eiv\u00e4t koskeneet minua en\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
\u201dJos t\u00e4m\u00e4 tilanne ei ratkea mitenk\u00e4\u00e4n muuten\u201d, sanoin oikein tasaisesti ja v\u00e4ritt\u00f6m\u00e4sti, niin selke\u00e4sti artikuloiden kuin osasin.<\/p>\n\n\n\n
\u201dNiin, kerro toki.\u201d<\/p>\n\n\n\n
\u00c4\u00e4ni kuului yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4n l\u00e4helt\u00e4. Takaani. Kaikkialta ymp\u00e4rilt\u00e4ni. Nyt fysiikan lakien vastainen \u00e4\u00e4nitemppu ei ollut minun, sill\u00e4 r\u00e4pytin silmi\u00e4ni, ja siin\u00e4 se \u00e4ij\u00e4 taas oli.<\/p>\n\n\n\n
Ukko leijui edess\u00e4ni hymyillen ja t\u00e4hdet sek\u00e4 avaruusalukset tummista silmist\u00e4 heijastuen, toisella poskella varta vasten asetellun n\u00e4k\u00f6inen veritahra. Hiuksissa oli jotain tummaa, kostean n\u00e4k\u00f6ist\u00e4, varmaan verta sekin. Miten sit\u00e4 olikin sinne asti p\u00e4\u00e4tynyt. Estin itse\u00e4ni kuvittelemasta \u00e4ij\u00e4\u00e4 sukimassa hiuksiaan verisin k\u00e4sin. Y\u00f6k.<\/p>\n\n\n\n
Ymp\u00e4rill\u00e4mme r\u00e4j\u00e4hteli. Sit\u00e4 ei voinut kuulla, mutta n\u00e4in t\u00e4ydellisen pallon muotoiset leiskuvat valot ja ymp\u00e4riins\u00e4 levi\u00e4v\u00e4t pilvet t\u00e4ynn\u00e4 avaruusaluksien osia. Ne laajenivat t\u00e4ydellisen\u00e4 ja rikkomattomana muotona tyhjyyteen.<\/p>\n\n\n\n
Se oli kamalaa haaskausta. Turhaa tuhoa, miss\u00e4 ei ollut mit\u00e4\u00e4n j\u00e4rke\u00e4. Ihmiskunnan varojen ja v\u00e4h\u00e4isten resurssien tuhlaamista typer\u00e4\u00e4n kahakointiin, joka oli syntynyt yhden miehen pullistuneesta egosta.<\/p>\n\n\n\n
Koalitio oli toki tainnut hy\u00f6k\u00e4t\u00e4 ensin.<\/p>\n\n\n\n
Se oli vaikuttanut hyv\u00e4lt\u00e4 idealta. Aivan kuten synkronointinuolenikin oli pieni hetki sitten vaikuttanut.<\/p>\n\n\n\n
Min\u00e4 olin mennyt tekem\u00e4\u00e4n jotain ilmeisen peruuttamatonta.<\/p>\n\n\n\n
Voisin siis aivan hyvin jatkaa.<\/p>\n\n\n\n
Oli ainakin yksi muuttuja, yksi nappula, jonka voisin poistaa t\u00e4lt\u00e4 pelilaudalta.<\/p>\n\n\n\n
\u201dMin\u00e4 tapan sinut\u201d, ilmoitin.<\/p>\n\n\n\n
Jos Linn uskoi pystyv\u00e4ns\u00e4 sellaiseen, kyll\u00e4 min\u00e4kin pystyisin. Ihan sama. Herra Jake oli selke\u00e4sti uhka kaikille, maailma olisi parempi ilman. Min\u00e4 voisin hoitaa jutun. Min\u00e4 pystyisin siihen.<\/p>\n\n\n\n
Josh ei varmasti pystyisi.<\/p>\n\n\n\n
En halunnut sys\u00e4t\u00e4 t\u00e4t\u00e4 vastuuta poikayst\u00e4v\u00e4lleni. Tai oikeastaan kenellek\u00e4\u00e4n muullekaan. Koalitioonkaan ja sen arvostelukykyyn en en\u00e4\u00e4 juuri luottanut. Koalitiohan oli valehdellut suunnilleen kaikesta.<\/p>\n\n\n\n
Sinkosin lonkeroitani p\u00e4in tyhj\u00e4\u00e4, ammuin summamutikassa. Herra Jaken p\u00e4\u00e4ll\u00e4 oleva puvuntapainen sotkeentui ja katosi \u2013 arvasin, se oli kuvajainen, ei totta ollenkaan. Ukolla oli sent\u00e4\u00e4n avaruuspuku, mutta ei kyp\u00e4r\u00e4\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Meid\u00e4n taistelumme ei en\u00e4\u00e4 oikein ollut osa sit\u00e4 maailmaa, jossa tavalliset lait p\u00e4tiv\u00e4t. Artefaktien luojat olisivat olleet tyytyv\u00e4isi\u00e4, jos olisivat olleet paikalla n\u00e4kem\u00e4ss\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
\u201dOikein sopivaa Koalition sankarille\u201d, herra Jake murjaisi.<\/p>\n\n\n\n
\u201dOlen tosissani.\u201d<\/p>\n\n\n\n
\u201dVarmasti. Mutta kuvitteletko oikeasti, ett\u00e4 se ratkaisee mit\u00e4\u00e4n? Ett\u00e4 minun kuolemani merkitsee mit\u00e4\u00e4n?\u201d<\/p>\n\n\n\n
\u201dT\u00e4ss\u00e4 kohtaa olen valmis kokeilemaan sit\u00e4 vaihtoehtoa, ett\u00e4 ratkaisee.\u201d<\/p>\n\n\n\n
Nauru resonoi pitkin luitani siihen malliin, ett\u00e4 hetkellisesti minun teki mieli vaikka irrottaa \u00e4ij\u00e4n kieli v\u00e4kivalloin. Vaikka tiesin hyvin, ett\u00e4 artefaktin k\u00e4ytt\u00e4en ex-puheenjohtaja tuskin tarvitsi kielt\u00e4\u00e4n tai kurkkuaan puhumiseen, saati minulle nauramiseen.<\/p>\n\n\n\n
\u201dTytt\u00f6 parka, olet niin koulutietosi ja kielt\u00e4m\u00e4tt\u00e4 varsin laadukkaan synkronointisi lumossa, ett\u00e4 et viel\u00e4k\u00e4\u00e4n ymm\u00e4rr\u00e4, ett\u00e4 t\u00e4m\u00e4 n\u00e4kyv\u00e4 todellisuus on vain pieni kaistale kaikesta olevaisuudesta. Ei ole loppua, koska ei ole ollut todellista alkuakaan. Ye-Seo hoksasi sen, Koalitiokin on omalla rajoittuneella tavallaan ymm\u00e4rt\u00e4nyt sen. Siksi heill\u00e4 on lennonjohtonsa, siksi heill\u00e4 on Marsin koe. Tulevaisuudessa ei ole rajallista aikaa, ei ole erillisi\u00e4 ihmisi\u00e4. Meist\u00e4 parhaat ovat matkalla sinne.\u201d<\/p>\n\n\n\n
\u201dMik\u00e4 ihmeen jumala kuvittelet olevasi?\u201d<\/p>\n\n\n\n
R\u00e4isk\u00e4isin k\u00e4sist\u00e4ni, jaloistani, kaikkialta niin paksun tihe\u00e4n pilven mustia neuloja, ett\u00e4 jonkin niist\u00e4 oli pakko osua.<\/p>\n\n\n\n
Herra Jake \u00e4hk\u00e4isi.<\/p>\n\n\n\n
Silm\u00e4kulmassani n\u00e4in ohi leijuvia punaisia pisteit\u00e4. Niit\u00e4 lensi ymp\u00e4riins\u00e4, joka suuntaan, peitt\u00e4en muut tapahtumat n\u00e4kyvist\u00e4ni. Jostain syyst\u00e4 kiepuimme. Ei, vain min\u00e4 kiepuin.<\/p>\n\n\n\n
Jalkani ymp\u00e4rille oli kiertynyt savulonkero. Se ei ollut minun lonkeroni, t\u00e4m\u00e4 oli Jake Rossellon k\u00e4sialaa. Ukon ja piikikk\u00e4\u00e4n artefaktin tekosia. Kielsin v\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4 savua, k\u00e4skin sit\u00e4 menem\u00e4\u00e4n pois, sanoin sille, ett\u00e4 sen tulisi taipua nyt minun tahtooni. Sen olisi pit\u00e4nyt olla minun.<\/p>\n\n\n\n
Miksi toinen artefakti kuunteli ex-puheenjohtajaa, kun mies oli niin selv\u00e4sti v\u00e4\u00e4r\u00e4ss\u00e4? Uhkaamassa koko ihmiskunnan tulevaisuutta, uhkaamassa minua ja minun ihan tavallista yrityst\u00e4ni valmistua koulusta ja viett\u00e4\u00e4 aikaa poikayst\u00e4v\u00e4ni ja yst\u00e4vieni kanssa. Ukon siet\u00e4isi hiljenty\u00e4 nyt. Hinnalla mill\u00e4 hyv\u00e4ns\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
V\u00e4\u00e4r\u00e4t savuvanat kiertyiv\u00e4t jalkani ymp\u00e4rille ja kurottivat pidemm\u00e4lle, kiristyen ja v\u00e4\u00e4nt\u00e4en. Tunsin niiden kipe\u00e4n puristuksen. En ollut koskaan kokenut mit\u00e4\u00e4n sellaista, se ei tuntunut milt\u00e4\u00e4n minulle tutulta. Yritin tavoittaa toista artefaktia, siin\u00e4 onnistumatta. Se ei kuunnellut minua.<\/p>\n\n\n\n
Ik\u00e4v\u00e4 rusentuva tunne ja viilt\u00e4v\u00e4, voimakas kipu sykki yl\u00f6sp\u00e4in jalastani. Kipu sai minut huutamaan \u00e4\u00e4neen, toivomaan, ett\u00e4 olisin ollut kuollut. Sykkiv\u00e4 tuskan aalto l\u00e4visti minut ja n\u00e4in savun lipuvan l\u00e4hemm\u00e4s, ylemm\u00e4s, kohti alavatsaani. Reisiluuni oli varmasti murtunut. Jalan liikuttamisen ajatteleminenkin sai minut l\u00e4hes py\u00f6rtym\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n
Katsoin jalkaani.<\/p>\n\n\n\n
Se oli v\u00e4\u00e4ntynyt, k\u00e4ristynyt, muodoton kasa verist\u00e4 tohjoa, ja lonkero kiristyi kohta vatsani ymp\u00e4rille. Kohta minusta ei olisi j\u00e4ljell\u00e4 mit\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n
\u201d\u00c4l\u00e4 pelk\u00e4\u00e4 \u2013 jos voin, otan sinut mukaan\u201d, \u00e4\u00e4ni sanoi.<\/p>\n\n\n\n
En aikonut rimpuilla, en antaisi en\u00e4\u00e4 koskaan yht\u00e4\u00e4n syyt\u00e4 sille, ett\u00e4 joku vanhempi ukko p\u00e4\u00e4sisi naureskelemaan minulle. Ei ikin\u00e4.<\/p>\n\n\n\n
Min\u00e4 osasin t\u00e4m\u00e4n homman paremmin kuin kukaan muu. Hohtava kipu siirtyi sent\u00e4\u00e4n kauemmas, jos todella keskityin huminaan. Artefaktiin. Minuun, siihen mit\u00e4 olin nyt. Biologiasta viis.<\/p>\n\n\n\n
Muodostin ilmaan korkeintaan joitain molekyylej\u00e4 paksun kapean ter\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n
Siistill\u00e4 liikkeell\u00e4 irrotin koko lonkeron. Oikea jalkani mukanaan.<\/p>\n\n\n\n
Se ei varsinaisesti sattunut.<\/p>\n\n\n\n
Verta ei n\u00e4kynyt.<\/p>\n\n\n\n
Enk\u00e4 min\u00e4 viel\u00e4k\u00e4\u00e4n oikeastaan hengitt\u00e4nyt, vaikka henke\u00e4 vedinkin.<\/p>\n\n\n\n
Edellinen luku<\/a> – Seuraava luku<\/a><\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":" Min\u00e4 ja artefakti olimme molemmat aika kaukana kotoa. Olimme kulkeneet pitk\u00e4n tien, reissanneet keskelle tyhj\u00e4\u00e4 planeettojen v\u00e4list\u00e4 avaruutta. Pyramidi tuntui jo tutulta. Tiesin, miten esine asettui k\u00e4mmenelleni tuntuen oudolta, viile\u00e4lt\u00e4 ja polttavalta samaan aikaan. Esineen kulmat tuntuivat olevan eri paikoissa kuin miss\u00e4 ne silmill\u00e4 katsoen olivat. Olin jo aikaa sitten oppinut, ett\u00e4 artefaktin geometriaa ei […]<\/p>\n","protected":false},"author":5,"featured_media":0,"parent":5586,"menu_order":1,"comment_status":"closed","ping_status":"closed","template":"","meta":{"footnotes":""},"class_list":["post-5588","page","type-page","status-publish","hentry","post-preview"],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/www.karikari.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/pages\/5588","targetHints":{"allow":["GET"]}}],"collection":[{"href":"https:\/\/www.karikari.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/pages"}],"about":[{"href":"https:\/\/www.karikari.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/types\/page"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.karikari.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/users\/5"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.karikari.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fcomments&post=5588"}],"version-history":[{"count":0,"href":"https:\/\/www.karikari.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/pages\/5588\/revisions"}],"up":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/www.karikari.fi\/index.php?rest_route=\/wp\/v2\/pages\/5586"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/www.karikari.fi\/index.php?rest_route=%2Fwp%2Fv2%2Fmedia&parent=5588"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}