Näin Frostin jälkeen erinäisten anonyymien herrasmiesten mieltä on kalvanut ajatus siitä, mikä meni mönkään, kun taaskaan ei conista irronnut tytyä paijattavaksi. Tämä halu sinänsä on täysin ymmärrettävä, koska, no, kukapa tahtoisi olla helmikuisessa Lahdessa yksin. Toisaalta melkein joka conin jälkeen kuulee tarinoita siitä, miten joku onnekas oli löytänyt kylkeensä töttö-ötön. Toiset taas eivät.
Mikä siis erottaa onnistujat epäonnistujista?