Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Avainsana: conit (Page 1 of 2)

SHOKKIPALJASTUS: Nuoriso on pilalla, animetapahtumissakin

Viime viikonloppuna oli Yukicon. En ollut paikalla muiden kiireiden vuoksi, mutta Johanna oli. Johanna vahvisti sen, mitä useat Twitterissä kertoivat: tapahtuma oli muuten varsin jees, mutta roskaava ja käytäviä tukkiva nuoriso aiheutti ärtymystä. Lisäksi nuorisolaiset blästäsivät k-poppia ja tanssivat käytävillä, mikä tukki ne tavanomaista pahemmin. ”Läheltä piti, ettei joku saanut tanssijoilta kättä silmäänsä tai nyrkkiä naamaan”, kertoi Twitter.

Häiriötä aiheuttava nuoriso ei ole pelkästään Yukiconin ongelma, eikä tämä kirjoitus varsinaisesti käsittele Yukiconia muuten kuin siten, että ihmisten Yukicon-kommentit kirvoittivat tämän kirjoituksen. Ongelma on kaikkialla, minne nuoriso kokoontuu sankoin joukoin: missä nuoriso, siellä ongelma.

Jatka lukemista

Desuconista ja ohjelmasta

Juuh elikkäs Desucon 2016 oli. Lyhyenä tiivistelmänä: ihan jepis, vaikka loungen siirto Metsähalliin ei erityisesti ruokkinut tunnelmaa. Hyvinä puolina Desucon tuntui päässeen yli pari vuotta kestäneestä lievästä aneemisuudestaan ja nyt hommat loksahtelevat Loungea lukuunottamatta paikalleen. Ei tässä ensimmäisten Desuconien Tekemisen Meininkiin päästy, mutta toisaalta on erittäin positiivista, ettei koko ajan tarvitse aktiivisesti tehdä, vaan hommat sujuvat omalla painollaan.

Toisin sanoen Desucon alkaa vaikuttaa jo tuotteelta. Mestarikäsityön hohde ehkä puuttuu, mutta laatu on pysyvästi tasaisen laadukasta. Annan tälle kouluarvosanan 8½. Ps. hiekkaparkki tarvitsee JV:t.

Ja sitten siihen ohjelmaan. Pohjiksi suosittelen Airinin loistavaa Miksei Ohjelma Kiinnosta v2: The Reckoning (tai, Kuinka sovelsin doukkareita ikuisuusaiheeseen) -kirjoitusta Fujoshiluolassa, koska tämä kirjoitus osittain peilailee ja kommentoi sitä.

Jatka lukemista

Yuuh eliccäs Yukicon 2016 (tissit mainittu)

Viime vuoden Yukicon jäi Johannalta ja minulta väliin, kun Johannan serkun häät olivat Yukiconin kanssa päällekäin ja vieläpä Turussa. Nyt meinasi käydä samoin, kun kaverin häät olivat Yuki-lauantaina. Onneksi kuitenkin vasta illasta ja Helsingissä, eli tämä ei aiheuttanut ollenkaan samanlaista ongelmaa. Yukiconiin siis!

Yukiconille ladattiin paljon odotuksia, sillä se oli karistanut Tapiolan kulttuurikeskuksen pölyt jaloistaan ja siirtynyt Messukeskuksen Kokoustamoon Pasilaan, selvästi prameampiin ja isompiin tiloihin. Isommat tilat olivat tarpeen, sillä Yukicon on tullut tunnetuksi Desuconiakin nopeammasta loppuunmyynnistään (derppaavasta ja jumittuvasta lipunmyyntijärjestelmästään huolimatta, nyt se kuntoon :D). Tämäkään kerta ei ollut poikkeus, vaikka lippuja ilmeisesti oli aikaisempaan verrattuna lähes tuplamäärä.

Conia ennen Yukista kantautui huolestuttavia viestejä. Pääjärjestäjää ei ollut, eli kenelläkään ei ollut tapahtumasta kokonaisvastuuta, cosplay-kisaajat eivät saaneet tietoa, onko heitä hyväksytty NCC-karsintoihin ja yleistä derppausta oli selvästi havaittavissa.

Mutta miten lopulta meni? Ei muuta kuin paikan päälle katsomaan.

Jatka lukemista

Kumarra minua, alamainen

Traconin jälkimainingeissa Twitterissä heräsi keskustelua siitä, kuinka järkevää on marssittaa conin päättäjäisissä järjestäjäporukka lavalle aplodeerattavaksi ja kiitettäväksi. Traconin ohjelmatiimin johtajana toiminut Mikko Lammi oli sitä mieltä, että kun järjestäjät ovat tehneet helposti yli vuoden yli 100 tuntia ohjelmaa sisältävän conin, tekijät ovat ansainneet kävijöiltä kiitokset ja aplodit ja sen 2 minuuttia lavalla, jonka kiittäminen vie.

Itse olen aina suhtautunut järjestäjäporukan kiitettäväksi roudaamiseen negatiivisesti, enkä ole yksin. Ei olekaan sattumaa, että Desuconin päättäjäisissä ei ole kiitetty conin tekijöitä, vaan kävijöitä. Tekijöitä on sitten kiitetty tapahtuman jälkeen kaatajaisissa.

Mutta miksi ylipäätään puida jotain conitean julkista kiittämistä lavalla? Eihän kiittäminen kestä kuin sen 2 minuuttia. Ja eikö se nyt ole ihan kohteliasta kiittää, kun järjestäjät ovat tehneet hirveästi työtä conin eteen?

Tämä pieni ele kuitenkin kertoo conin arvoista paljon ja sisältää aimo annoksen symboliikkaa. Väärää symboliikkaa.

Jatka lukemista

4 askeleen ohjeet coniseuran hakuun

Näin Frostin jälkeen erinäisten anonyymien herrasmiesten mieltä on kalvanut ajatus siitä, mikä meni mönkään, kun taaskaan ei conista irronnut tytyä paijattavaksi. Tämä halu sinänsä on täysin ymmärrettävä, koska, no, kukapa tahtoisi olla helmikuisessa Lahdessa yksin. Toisaalta melkein joka conin jälkeen kuulee tarinoita siitä, miten joku onnekas oli löytänyt kylkeensä töttö-ötön. Toiset taas eivät.

Mikä siis erottaa onnistujat epäonnistujista?

Jatka lukemista

« Vanhemmat artikkelit

© 2024 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑