Lentovuoroni jälkeen en pystynyt menemään nukkumaan, vaan halusin odottaa Säätiön paljastusta, mikä se sitten olisikin. Menin tapojeni vastaisesti miehistön yhteistilaan. Siellä ei vaikuttanut olevan mitenkään erityinen tai jännittynyt tunnelma, vaan kaikki oli aivan tavallista. Joku oli kiinnittänyt seinälle paperijulisteen Avaruuskoalition alkuvuosilta, typografia oli hellyyttävän vanhanaikaista. Kiersin shakkia pelaavan parin ja äänekkäästi älylaitteilta videoita katsovan porukan ja siirryin lähemmäs yleistä holonäyttöä.

Näytöllä pyöri jokin uutiskanava, jonka kuva käsitteli tavanomaisia päivän aiheita ympäri maailmaa. Yksi toistuvista pätkistä oli jatkuva kiista globaalista turismista ja sopivista väkimääristä eri nähtävyyksillä, toinen uutinen käsitteli muoviesineiden sallimista uudelleen kuluttajamarkkinoille. Kolmannessa jutussa esiteltiin jotain uusista valmistuvista avaruusasemista ja kerrottiin hausta sen ensimmäisiksi asukkaiksi. Asema näytti vielä melko keskeneräiseltä, Kleiolta tutut istutukset puuttuivat kokonaan.

Mietin, alkaisiko Säätiön ilmoitus jollain dramaattisella musiikilla. Häiriöäänillä? Vai jollain ihan muulla. Kenties ne olisivat valjastaneet jonkin julkkiksen asiaansa edistämään. Yritin pohtia, kenet. Tunsin julkkiksia melko huonosti, Joshin kuuntelemista bändeistä en tunnistanut oikeastaan yhtäkään. Muistin lähinnä Linnin fanittamat koreapojat, mutta ne olivat kaikki virtuaalisia.

Linn ja Thea saapuivat paikalle vähän jälkeeni, ja istuivat samaan pöytään. Thealla oli mukanaan jokin kirja – vanhanaikainen, painettu sellainen. Taisin näyttää tavallistakin kurjemmalta, sillä Linn kohotteli kulmiaan.

”Mitäs nyt? Näytät ilmeen perusteella suunnilleen siltä, että olet lähdössä johonkin murharetkelle.”

”Se on mun normaali naama vain.”

”Kyllä mä tiedän miltä sä yleensä näytät, nyt vaan näytät siltä potenssiin n.” Linn kohautti harteitaan, koska en selvästikään ollut valmis kertomaan huolestani sen enempää.

”Juuri kun istuin alas… jäi juomat hakematta.”

Linn ponkaisi takaisin ylös, kävi nurkan ylihintaisella automaatilla ja palasi kolmen kaakaomukin kanssa.

”Minun piikkiini, maksakaa joskus juomat, niin ollaan tasoissa.” Linn hymyili ja ojensi mukit meille.

Asetin kannellisen kaakaomukin pöydässä olevaan sille varattuun koloon. Muki höyrysi kannen juontiaukosta. Satunnaiskuvioita ilmassa, vähän kuin käsillä oleva makrotason ilmiö mediassa ja politiikassa.

Ehkä kaikki panikoivat liikoja, ja mitään ihmeellistä ja järisyttävää ei oikeasti tapahtuisi. Palaisin kouluun, valmistuisin, ja kaikki olisi sellaista kuin olin suunnilleen kuvitellutkin. Ei mitään hämäryyksiä ja kummallisuuksia. Olin jo suunnilleen saanut itseni uskomaan, että tasainen arki palaisi ja jatkuisi.

Uutisvirran jälkeen ruutuun ilmestyi kuvio, joka muistutti Joshin aikoinaan Sigridiltä urkkimaa pohjapiirustusta. Juontaja ilmoitti, että heillä oli tälle illalle ennakkoon mainostamaton osuus, joka sisältäisi ennenkuulumatonta tietoa.

Voi ei, sieltä se oli sitten tulossa. Kamera siirtyi kuvaamaan jonkinlaista salia – kalusteet olivat vanhoja ja puisia, takana oli useita lippuja. Rivissä pönötti puvuissa melkoinen määrä tärkeitä henkilöitä, tunnistin muutaman poliitikon. Takana oli vielä enemmän ihmisiä lehtereillä.

Linn tapitti videota. ”Mitähän nyt, vannoin että tuolla oli vilaukselta isä. Sehän sanoi jättävänsä politiikan.”

Kaverini tuijotuksessa oli jotain, mikä soitti varoituskelloja päässäni. Linn meni harvoin liikkumattomaksi ja eleettömäksi, nyt tämä tuijotti holonäyttöä täysin hiljaa.

”Ehkä näit, mitä halusit nähdä”, Thea sanoi.

”Odota vaan mitä aihe koskee…” mutisin.

”Tuo koko pätkä alkoi Säätiön symbolilla.” Thea tuijotti meihin molempiin.

”Te ette nyt hirveästi auta tässä sympatiassa. Toivottavasti se oli joku ihan muu kuin isä”, Linn sanoi.

Hiljenimme, kun puhujankorokkeella ollut tyyppi alkoi puhua. Puheen alkuosa oli mahtipontista sanahelinää, jossa korostettiin yhteinäisyyttä, ihmiskunnan kykyä tutkia ja löytää uusia asuinsijoja, sekä yleistä historiaa. Kyllästyin, puheet olivat tylsiä eivätkä jaksaneet pitää mielenkiintoani yllä kovin pitkään.

Sitten puhuva, jo harmaantunut mies tiputti sen varsinaisen asiansa.

”Niinpä meidän Säätiön näkökulmasta on jo aika, että Avaruuskoalitio luopuu näennäisen tutkimuslaivaston imagostaan ja siirtyy tähän todellisuuteen, jossa avaruussiirtokunnat jo elävät.” Mies piti dramaattisen tauon ja katsoi suoraan kameraan.

”Meidän on aika puolustaa itseämme sekä nykyisiä että tulevia uhkia vastaan. Minä eikä monikaan avaruusaluksille lapsiaan lähettänyt vanhempi nuku kunnolla, kun tiedämme, että aluksilla ja avaruusasemilla ei ole minkäänlaista turvaa rikollisia, uhkia ja mahdollisia muita vihamielisiä sivilisaatioita vastaan. On aika, että aluksemme aseistetaan ja avaruuteen perustetaan kunnollinen aseellinen puolustus, joka karkoittaa ja estää näiden uhkien muodostumisen.”

Yleisö puhkesi aplodeihin seisaaltaan, ja kanava kehtasi vielä soittaa päälle Avaruuskoalition tunnuskappaleen kuoroversiona.

Linnin silmät seurasivat holoprojektiota epäuskoisen näköisenä.

”Siis ne haluvat aseistaa kaikki avaruusalukset? Ketä vastaan? Ei avaruudessa ole ketään, jota vastaan sotia – siellä on vain Avaruuskoalitio!”

”Ja pieniä vihreitä miehiä, älä unohda”, kuittasin.

”Oli.” Linn vilkaisi Theaan, joka oli pimennossa tästä osasta salaisuutta, vaikka Säätiön tiesikin. ”Tai siis, vaikka olisi, niin, se on täysin teoreettista humpuukia.”

Thea joi kaakaotaan tyynesti, kuin uutisissa olisi kerrottu säästä ja kadonneista lemmikeistä.

”Älkää olko naiiveja. Eivät ne oikeasti mihinkään avaruuskaappareihin ja ufoihin usko. Ne aikovat lopulta pistää pystyyn sisäisen kapinan. Paljon helpompaa, jos avaruusalukset ja -asemat on aseistettu jo valmiiksi, eikä tarvitse hoitaa sitä puolta salassa. Avaruuskoalitio vastaan Säätiö, tai Maan viralliset tahot vastaan avaruusasemat. Miten vaan.” Thea hymyili sarkastisesti.

”Mutta… sehän on ihan tyhmää. Alusten ajoaineen suihkua voisi käyttää aseena. Tai mitä tahansa kineettistä kappaletta matkavauhdissa, heittää sen vaan takaikkunasta ulos ja siinä on ase, joka menee mistä vain avaruusaluksen kuoresta heittämällä läpi”, vetosin.

”Yhdessäkään avaruusaluksessa ei ole mitään takaikkunaa.” Thean hymy pysyi.

”Se oli liioittelua tai kielikuva. Se ei poista sitä, että olen oikeassa.”

Minulla ei varsinaisesti ollut vaikeuksia uskoa Säätiön tavoitetta, tai Thean aavistelemaa Säätiön tavoitetta. Se sai oikeastaan kaiken vaikuttamaan vähän loogisemmalta: miksi näitä kiinnosti artefakti, miksi Sigrid oli leikkinyt pulssiaseensa kanssa ja miksi Reed kiinnosti koko porukkaa niin kovasti. Säätiö halusi etulyöntiaseman mahdolliseen avaruuden aseelliseen konfliktiin jo lähtöruudussa. Tai ehkä Säätiö halusi kehittää koko konfliktin itse.

”Minusta tuo kuulostaa siltä, että viestiä ei ole niinkään tarkoitettu kenellekään, joka tuntee avaruusalukset ja niiden maailman läpikotaisin. Tuohan on pelkkää vastakkainasettelua, joka on kytenyt pinnan alla jo pidempään. Ja ihan rehellisesti, se miten Avaruuskoalitio salailee ja haluaa pitää monopolin avaruusteknologiasta, ei mitenkään auta tavallisten pulliaisten näkökulmasta.” Linn elehti taas käsillään puhuessaan, hyvä.

”Se saa kaiken vaikuttamaan mystiseltä mutta myös vähän siltä, että tässä on oikeasti jotain salattavaa ja epäilyttävää”, heitin takaisin.

”Juurikin niin, ja en yhtään yllättyisi, vaikka Säätiö aikoisi käyttää juuri sitä. Ensin aiheutetaan hämminkiä ja hajaannusta ja sen varjolla pyritään tavoitteeseen. Mitä vähemmän faktoja tavalliset ihmiset tietävät, sitä helpompi on levittää omaa sanomaa.” Thea sai kaakaonsa juotua.

Sillä aikaa kun olimme jutelleet, muu vapaa-ajan tila oli hiljennyt ja moni tuntui naputtavan älylaitettaan. Muutamassa pöydässä väiteltiin epäuskoisesti vähän samalla tavalla kuin me kolme. En oikeastaan halunnut olla paikalla sen pidempään.

Tuntui, että moni vilkuili vaivihkaa meidän pilottien pöytään, ihan kuin meillä olisi varastossa jotain salaisia megaohjuksia, joista muille ei kerrottu mitään. Tai ehkä ne ajattelivat, että olimme Säätiön puolella jo valmiiksi.

Päätin mennä takaisin hyttiin pohtimaan koko sotkua. Meillä ei ollut muutenkaan enää pitkä matka Reedin määränpäähän, korkeintaan puoli päivää. Jos vastassa olisi Säätiön aseistettu alus, olisimme mennyttä. Se olisi kyllä äärimmäisen epätodennäköistä – ei niillä voinut olla omia aluksia, mistään aseista puhumattakaan. Missä ne aseet ylipäätään olisi valmistettu? Avaruudessa ei ollut mitään asetehtaita, ainakaan niin pitkälle kuin minä tiesin.

Linn nousi perääni ja otti muutaman juoksuaskeleen. Heti vapaa-ajan tilan oven suljettua sihahduksella, tämä pysäytti minut käytävään. Maitovalaan käytävä oli todella huono keskustelupaikka, se oli metrin leveä leveimmästäkin kohdasta. Linnillä taisi olla kiire tai tämä oli edelleen pois tolaltaan.

”Sä olet ainoa, joka on joskus nähnyt isän. Oliko se mun isä? Emmerie?”

”Siitä on niin kauan, että mun on aivan mahdoton sanoa varmasti.”

”Ahdistaa.” Linn nojasi käytävän seinään varoen seinän kaidetta ja antoi käsien laskeutua toimettomina sivuilleen.

”Ymmärrän, ei kukaan halua tietää, että oma isä on ehkä väärien puolella.”

”En ole hirveästi ollut yhteydessä sen jälkeen, kun isä muutti sinne Kanadaan. Saan syntymäpäivinä onnitteluviestin, joskus jotain muita juttuja.”

”Onko sun isä niitä, jotka vastaa joka viestiin ok?” Naurahdin.

”On se vähän joo. Ehkä olisi pitänyt soittaa. Puhua pidemmin. Kysyä juttuja oikeasti.” Linn tuijotti jonnekin ohitseni.

Aivoissani raksutti todella kiivaasti. Yritin saada kiinni ajatuksen haituvasta, joka ei ollut ihan vielä muotoutunut kokonaiseksi teoriaksi. Tässä oli jotain, mikä häiritsi minua.

”Linn.”

”No?”

”Mitä jos sun isä lavastettiin. Ihan kuin me ja kapteeni Heike. Paitsi että… sun isän lavasti hyvikset. Ei-säätiöläiset. Esimerkiksi Joshin mummi ja kumppanit. Jos ne tiesi jo, että sun isä on Säätiössä, ja halusi pelata sen ulos poliittisesta pelistä sen takia. Sen korruptioskandaalin aikaan jo. Ne keksi sen.”

Aloin tulla melko päteväksi keksimään salaliittoteorioita. Kenties seura vaikutti tilanteeseen, tai kokemus opetti pakosta. Olihan meidät heitetty syvään päähän, nyt oli pakko opetella uimaan.

”Eikä. Tai… joo. On se mahdollista.” Linn siirsi katseensa taas minuun ja tapitti räpyttämättä.

”Se selittäisi myös sen, miksi Joshin mummi pitää sua kaikesta huolimatta luotettavana kaikille salaisille tehtävillekin. Pidä liittolaiset lähellä ja viholliset vielä lähempänä. Tai ainakin niiden tyttäret.”

”Aika raadollista. Ihmisten elämät pelinappuloina tosta vaan.”

”Siitähän politiikassa on kyse, eikös?”

”Joo kai.”

Linn vaikutti siltä, että tämän teki mieli itkeä, mutta kyyneleet eivät ihan tulleet. Varovasti otin ensin Linniä kiinni olkapäästä. Sitten rohkaistuin ja päätin halata. Linn hämmästyi, mutta halasi takaisin.

”Kiitos. Kyllä tää tästä. On se mun isä joka tapauksessa, oli miten väärää mieltä tahansa.”

”Kyllä se siitä. Mekin ollaan viisaampia heti, kun päästään sinne Meletelle.”

Kulman takaa porhalsi kapteeni Heike, joka pysähtyi kohdallemme. Viitta heilahti, kun Heike pysähtyi lähes yliluonnollisen nopeasti kannoilleen.

”Juuri ne henkilöt, joita olin etsimässä.”

”Kyllä meille olisi voinut ihan vaan laittaa kutsunkin”, sanoin.

”Toki. Aivan. Toimin kiireessä. Tavataan ohjaamossa.”

Heike porhalsi käytävää eteenpäin ja katosi nurkan taakse. Kohautin olkiani Linnille.

”Heikenkin seuraava siirto muuttuu hankalammaksi, koska Säätiö on nyt ilmeisen tosissaan”, sanoin.

”Niin tietysti. Onpa mutkikasta.”

Julkisesti käytävässä ei viitsinyt jutella sen enempää, vaan hölkkäsimme kohti ohjaamoa, joka oli hyvinkin lähellä. Onneksi avaruusalusten sisätilat olivat niin pieniä.

Pysähdyin tutun näköisen oven eteen ja näytin sille kämmentäni. Ovi liukui syrjään, toistin eleen välitilassa ja räpsytin silmiäni tottuessani ohjaamon hämäryyteen.

Tilanne oli melkein kuin toisinto palaveristamme aiemmin, paitsi että paikalla oli nyt myös Reed. Tämä oli löytänyt jostain mustan hupparin, jonka huppuun piiloutuessaan poika näytti mahdollisesti vieläkin mököttävämmältä perusteiniltä kuin ennen. Hyvä kun poika näkyi ollenkaan ohjaamon valaistuksessa.

Oli hiukan huvittavaa, että oli taas Joshin lentovuoro. Laskin nopeasti päässäni, ja hätkähdin hoksatessani, että minun pitäisi lentää meidät Meletelle. Mitä sillä avaruusasemalla ikinä meitä odottaisikaan.

Mielikuvitukseni kävi vakaasti ylikierroksilla ja kuvittelin hetken Sigridin Tähtilaivasto-elokuvien kaltaisia avaruustaisteluita, joissa huutaisimme eeppisesti vastustajan nimeä ja kaikkialla räjähtelisi. Sen perusteella mitä ymmärsin fysiikasta, oikeita avaruustaisteluita ei kyllä käytäisi ihan niin. Tietysti aihe oli täysin teoreettinen. Avaruudessa ei ollut koskaan sodittu.

Mitkään yhden hengen hävittäjäalukset olivat mahdottoman epäkäteviä, eikä sellaisia ollut olemassa. Pikemminkin Säätiö ampuisi meidät tohjoksi miljoonien kilometrien päästä ilman, että ikinä ehtisimme edes ymmärtää, mikä meihin osui.

Istuin lattialle, koska Heike viittilöi kärsimättömänä asettumaan jonnekin. Ottaen huomioon miten usein löysin itseni ohjaamon lattialta, oli jopa hassua, ettei siellä ollut mitään penkkejä vieraille tai muille. Olikohan se tarkoituksellista?

”Hyvä, voidaankin mennä suoraan asiaan. Kaikki näkivät sen äskeisen pätkän?” Heike antoi katseensa kiertää ohjaamossa. Se oli vähän turhan pieni tila kuudelle ihmiselle, jouduin istumaan lähempänä muita kuin olisin halunnut.

Kukaan ei sanonut mitään, vaan jokainen tuijotteli jonnekin yrittäen olla kohtaamasta kenenkään muun katsetta. Ei minullakaan ollut mitään viisasta sanottavaa. Lähipäivät näyttäisivät, miten Säätiön viesti otettaisiin vastaan väestössä yleisesti. Media tietysti yrittäisi siivota pahimmat kulmat, en uskonut koko globaalin median olevan kokonaan Säätiön hallussa, se olisi jo liian epätodennäköistä.

”Muutetaanko suunnitelmaa?” Josh rikkoi hiljaisuuden ja avasi taas näytölle molemmat vaihtoehtoiset reitit.

”On aina mahdollista valita myös jotain aivan muuta. Joku kolmas vaihtoehto”, Linn sanoi.

”Yhden aluksen voimin ei voi perustaa mitään omaa faktiota tähän sotkuun. Sitä paitsi meillä on vastuu miehistöstä”, sanoin.

”Jos vaan mennään sinne Meletelle. Syteen tai saveen. Sitten tiedetään, mikä siellä odottaa”, Josh kuittasi.

”Ei kai se ole Säätiön hallussa olevaa aluetta?” Thea kysyi.

”Ei.” Heike venytteli ja tuijotti hetken kattoon. ”Siksi se alun perin valittiinkin paikaksi tuoda Reed julkisuuteen ja pitää tiedotustilaisuus. Tätähän me kai halusimme, Säätiön paljastavan korttinsa. Osa uumoili juuri jotain tällaista. Mutta… ehkä itse toivoin, että olisi ollut kyse jostain muusta kuitenkin.”

”En hakenut Taivasopistoon, jotta pääsisin ampumaan tyyppejä taivaalta. Jos se kiinnostaisi, olisin pyrkinyt ihan eri kouluun”, sanoin.

”Eiköhän me kaikki. Mennään sinne Meletelle. Ollaan yhä hyshys lennonjohtoon. Kohta nähdään, mikä siellä odottaa, joka tapauksessa. Yrittäkää nukkua, voi olla, että lähempänä pitää keksiä jotain aika nopeasti”, Heike jatkoi.

”Minä voin auttaa”, Reed sanoi ja virnisti. ”Minulla on ne dronet mukana. Kyllä niistä vähintään häiriön ja hämmingin tuottamiseen on, jos aluksesta ulos pääseminen tuottaa… vaikeuksia.”

”Kuulostaa lähes tulkoon sunnitelmalta, kunhan vaan saadaan alus lennettyä hangaariin”, Linn sanoi.

”Jos ne ei suostu avaamaan ovea, mitä sitten? Koputetaan?” Thean äänensävy oli turhankin piikikäs, jos ei ollut mitään rakentavaa sanottavaa, voisi mieluummin olla hiljaa.

”Kyllä ne suostuu… tavalla tai toisella.” Heike rykäisi. ”Minulla on pieni aavistus, mitä voidaan tehdä. Jos homma menee siihen.”

Katsoimme kaikki kapteenia, joka selvästi ei halunnut sanoa sen enempää.

”Hus hus! Kyllä me saadaan Reed perille, ei hätää.”

Heike päästi meidät lähtemään yhdellä kädenheilautuksella. Vilkaisin Joshiin, joka nyökkäsi.

”Eiköhän me osata taas improvisoida. Nyt on jo kokemustakin.”

Edellinen lukuSeuraava luku