Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Sarjisfestarien mangopäivä + haamumaa

Bubukuuti on taas palannut Suomen pääkaupunkiin eli Turkuun Helsingin sarjisfestareiden kemppipäivästä mangopäivästä. Mitä jäi käteen?

Itse olin sekaantunut asiaan sikäli, että mangapäivän tapahtumankoordinaattori Mr. G oli pyytänyt minua kyselemään, olisiko ohjelmanpidosta kiinnostuneita – ja olihan niitä, esimerkiksi Bubu ja (taas vaihteeksi hiljaiseloa viettävän) Häivähdys Mustetta -blogin ylläpitäjä, Desuconin tiedotusvastaava Anna Rantasila. Itse lupauduin varaohjelmanpitäjäksi jos vaikka jollekulle sattuisi tulemaan este. Mangotarhaan kirjoittelevan Jussi Nikanderin sairastuttua minut otettiinkin pitämään ohjelmaa; puhuin samasta asiasta kuin Desuconissa – siis tekijänoikeuksista ja fansubeista. Muutoin mangapäivän ohjelma oli kovin Janne Kemppi -pitoista, joskin mukaan mahtui niin cosplay-kisa, J-Rakun pitämä tietovisa kuin kunniavieraiden Stan Sakain ja Ken Niimuran haastattelutkin. Kemppiä en valitettavasti ehtinyt seuraamaan, mutta ilmeisesti tarjonta oli pesunkestävää Kemppiä: ne jotka tykkäävät, tykkäävät, ne jotka eivät, eivät. Kotiin päin vetääkseni voin sanoa, että niin Bubun kuin Rantasilankin ohjelmat olivat asiapitoisia ja hyvin esitettyjä ;o

MametaHarmillisesti mangapäivästä jäi muutoin vähän puolituinen fiilis – itse mangapäivän pointti jäi nimittäin vähän hämäräksi. Itse manga ei erityisemmin ollut esillä eikä Cosplay-kisakaan käsittääkseni ollut tapahtuman pointtina. Kunniavieraat Ken Niimura ja Stan Sakai ovat toki molemmat japaninsukuisia, kuuluisia, pitkän linjan sarjakuvapiirtäjiä ja sopivat ehdottoman hyvin sarjakuvafestareiden teemaan – mutta manga-artisteja he eivät kuitenkaan ole. Joten… wat. Hengailuun toki tapahtuma sopi, ja jos tämä oli pointtinakin, tapahtuma toki täytti tarkoituksensa. Kuvia ei muuten tullut otettua, joten laitoin tuohon täytekuvaksi Mametan Kupu~ Mamegomasta.

Lainatakseni erästä henkilöä: ”Kyllä toi tapahtuma musta sinällään palveli tarkoitustaan sarjisfestarien oheistouhuna, mutta mun mielestä tota konseptia kannattais kehittää ’perinteisestä’ conista joksikin ihan muuksi. Sarjisfestarit on ollut hauska tapahtuma just siks että se on ilmainen ja keskellä kaupunkia niin että siellä voi piipahtaa, tsekata myyntipöydät ja mahdollisesti jotain ohjelmaa/kunniavieraita ja sitten häipyä. Eihän tollasta olis kovin mielekästä lähteä toisesta kaupungista asti katsomaan, mutta kuten jo tällä kertaa veikkailtiin niin varmaan aika harva nytkään oli tullut muualta. Eniten mua ehkä ärsyttää se että jengi yrittää väkisin järjestää jokaisen tapahtuman (kirjamessut katson teitä) yhteyteen taas yhtä conia vanhalla kaavalla cosplaykisoineen päivineen, sen sijaan että tehtäisiin jotain vähän erityyppisiä manga-aiheisia tapahtumia erilaisilla painotuksilla ja teemoilla.”

M.O.T.

Sarjakuvafestivaalien yhteydessä Glorialla järjestettiin ”pienlehtitaivas”, jossa oli myynnissä suomalaisten sarjakuvataiteilijoiden (omakustanne)sarjakuvia ja pienlehtiä. Myös Pencilmindin Maaria Laurinen oli myymässä juuri painosta tullutta omakustannettaan, Phantomlandia, jonka kävin nappaamassa mukaan 8 euron hintaan. Kun kerran lupasin teoksen haukkua arvostella, niin arvostellaanpa:

Phantomland sijoittuu fiktiiviseen Santa Luisonin kaupunkiin, joka voisi kapeiden kujiensa ja katukahviloidensa perusteella sijaita jossain Etelä-Euroopassa. Katukahvilasta tarina alkaakin: päähenkilöt Kova Jätkä Jon ja hieman tyhjäpäiseltä vaikuttava päähenkilötyttö, kokelas Chie, istuskelevat katukahvilassa odottamassa kohdettaan, joka vaikuttaa jonkinlaiselta mafiaryhmältä. Jon nappaa mafiahepuilta salkun ja heittää sen Chielle, jonka tehtävä on kuljettaa salkku turvaan. Chien paetessa paikalta salkun kanssa Jon vetää mafiaheppuja pataan, mutta Chie eksyy ja jää kiinni, mistä johtuen myös Jon jää vangiksi. Pahikset kuulustelevat Jonia pesismailalla. Jon on kuitenkin niin kova jätkä, että vapautuu siteistään ja vetää pahiksia pataan, minkä jälkeen Jon ja Chie pääsevät palaamaan Cypressin tukikohtaan/päämajaan, missä näiden seikkailu herättää hilpeyttä. Jon tylyttää Chieä tämän ammattitaidon puutteesta ja päämajan Elias tylyttää Jonia, koska Jon tylytti Chieä. Tähän päättyy ensimmäinen osa.

Maarian Phantomlandiin laittamat alkutekstit kertoo: ”I wanted to start a new project to keep myself busy. The aim was to draw something cool and challenging so I could learn a thing or two from it; I guess that pretty much sums things up for now”, plus että Maaria ilmoittaa statuksekseen ”graphic design student” (mikä epäilemättä graafisen suunnittelun opiskelijalle pitää paikkansa). Ehkä hieman huvittavasti nämä kaksi lainausta tiivistävät Phantomlandin niin hyvät kuin huonotkin puolet. Aloitetaan vaikka niistä hyvistä.

Phantomland on etukannesta takakanteen tyylikäs. Etukannen Chie näyttää ilman ääriviivoja vektoroidulta, mistä ainakin itse tykkään. Alareunassa on Phantomlandin logo Cypress-järjestön logon kanssa. Pelkistetyn tyylikästä. Sisäsivuilla käytetty piirtotyyli on perinteisen toimivaa; Maarian viiva kulkee paksuna kun sille on tarve ja ohuena silloin kun niin pitääkin olla ja hahmot näyttävät ”itseiltään”. Selkeys on ehkä se sana, mikä kuvaa Maarian tyyliä parhaiten – tyyli ei ole odamaisen tai mashimamaisen pelkistettyä; toisaalta mitään CLAMPin tai Tanemuran kaltaisia ~hulmuavia hiuksia~ tai ~kirsikankukkia~ on turha odottaa. Selkeys pätee myös taustoihin: niitä käytetään, kun se on tarinan kannalta oleellista. Myös taustat ovat erittäin selkeitä: ne kertovat sen ympäristön missä ollaan, eivät juuri muuta. Taustoiltakaan on turha odottaa minkäänlaisia pikkupiperryksiä – ne kertovat sen ympäristön, missä ollaan. Kertakaikkisen selkeää ja toimivaa.

Kerronta on – niin kuten monet muutkin asiat Phantomlandissa – selkeää, paria pientä poikkeusta lukuunottamatta. Lukija tuskin putoaa kärryiltä missään vaiheessa (toisin kuin esimerkiksi vaikka Tanemuraa lukiessa :F). Parissa kohdassa tosin on vähän epäselvää kuka puhuu tai missä järjestyksessä ruudut tulisi lukea, mutta näitä kohtia sarjakuvassa on noin 2, mikä on hyvinkin siedettävä määrä. Kerrontaa ja juonen kuljetusta helpottavat myös hahmojen ilmeet ja eleet; ne kertovat paljon hahmojen sielunelämästä. Ilmeet ovatkin Maarian ehdottomasti vahvinta aluetta. Ilmeikkyys on edukseen myös huumorikohdissa, jotka olivat jopa ihan oikeasti hauskoja. Kerronta toimii myös taistelu- ja toimintakohtauksissa. Se onkin ensiarvoisen tärkeää, sillä taistelua ja toimintaa on mahdutettu Phantomlandin 60 sivuun suhteellisen paljon. Toimintakohtaukset ovat muutenkin tyylikkäästi toteutettuja: vauhtia riittää ja läskin tummumisen voi lähes tuntea, selkeyden silti kärsimättä. Maarian kyky piirtää ilmeikkäitä ihmisiä pääsee oikeuksiinsa erityisesti taistelukohtauksissa, kun Jon ensin hämää pahiksia teeskentelemällä heikkoa, sitten toteaa, että ”FWA HA HA tämä oli vasta lämmittelyä” ja alkaa vetää pahiksia pataan. Ja läski tummuu. Pahisten ja Jonin ilmeet ovat todellakin näkemisen arvoiset.


Se pieni moka. Vasemmasta reunasta toisiksi ylimmän kuvan alareunan nostaminen hieman ylöspäin olisi auttanut oikean lukusuunnan löytämisessä.

Hyvät puolet tiivistäen: Phantomlandin graafinen ilme on selkeä, toimiva ja tyylikäs eikä sen tarvitse häpeillä edes kansainvälisellä tasolla. Kerronta toimii erittäin hyvin ja johdonmukaisesti, paria mitätöntä pikkumokaa lukuunottamatta. Toimintakohtaukset ovat vauhdikkaita ja näyttäviä ja taistelun hektisyys välittyy myös lukijalle, kerronnan selkeyden kuitenkaan kärsimättä. Jon on vitun kova jätkä.

Ja sitten ne huonot puolet. Kuten sanoin, Phantomland on graafisen suunnittelijan tekemä alusta loppuun. Se on siinä mielessä huono asia, että vaikka sarjakuvan graafinen ilme, hahmodesignit ja jopa juonenkuljetus toimii, itse juoni jättää vähän kylmäksi. Se, että Jonin ja Chien taustoja ei juurikaan avata, on varmasti tietoinen päätös, mutta ei erityisen toimiva varsinkaan Chien kohdalla. Jonia kannattelee hahmona se, että tämä on IHAN VITUN KOVA JÄTKÄ ja veteraani Cypressissä; Jon on osittain jopa lähes myyttisen Kova Jätkä jota kaikki pelkäävät. Chiellä ei kuitenkaan ole tällaista asemaa tukenaan, ja Chien hahmo onkin todella ohut. Ainoa mitä Chiestä Phantomlandin kautta välittyy, on että 1) tämä juoksee IHAN VITUN KOVAA 2) onnistuu lähinnä mokaamaan asioita ja hankkiutumaan ongelmiin. Itse mietin, miksi Cypress on Chien ylipäätään riveihinsä ottanut, tai ainakin että miksi tämä on pistetty kenttätehtäviin, kun tämä on selkeästi tollo.

Ongelmallinen on myös itse Cypress-organisaatio. Tyylikkäästä logostaan huolimatta Cypresskin jää vähän ohueksi – ilmeisesti kyseessä on jokin puolisotilaallinen, yksityinen poliisimainen organisaatio (tähän viittaa myös Cypressin koko nimi, ”Cypress Law Enforcement”), jonka maine on kiirinyt kauas ja jota pelätään. Tarinasta käy myös ilmi, että Cypressiin liittyminen ei ilmeisestikään ole vapaaehtoista, vaan tiettyjen edellytysten täyttyessä siihen on käytännössä pakko liittyä: Cypressin kaikilla jäsenillä on nimittäin mystinen VIIRUS, joka on tarttuva, ja ilmeisesti hoitamattomana myös tappava. Cypressin asemaa ei kuitenkaan selitetä mitenkään muuten ja se jääkin vähän ontoksi, samalla tavalla kuin Chie.


Artistin itsensä tekemä, harmillisen osuva tiivistelmä Phantomlandin hahmoista.

Juonen kannalta suurin ongelma on ehkä kuitenkin se, että laajempaa juonta homman taustalla ei valoteta. Tämä – kuten muukin taustojen kertomattomuus – on varmasti tietoinen ratkaisu, mutta mielestäni ei kovin toimiva sellainen. Nyt lukijalle jää epäselväksi, miksi näiden hahmojen seikkailuista pitäisi olla kiinnostuneempi yhtään laajemmalla aikavälillä kuin yhden omakustannepokkarin lukemiseen kuluvalla ajalla. Informaatiota kyllä tihkuu, mutta sitä tihkuu niin vähän, että se ei herätä halua kiinnostua Chien taustasta tai siitä, mikä Cypress oikeastaan on ja miksi sillä on niin kovan organisaation maine ja miten mainittu mystinen virus siihen liittyy.

Huonot puolet tiivistäen: Phantomlandista huokuvan tyylikkyyden ja huolittelun vastapainoksi siitä tulee vähän turhan kliininen olo – väittäisin, että tällä on osittain tekemistä myös Maarian perfektionismin kanssa: sen hyvä puoli näkyy tyylinä, mutta kääntöpuolena se tekee sarjasta kliinisen. Tuntuu, ettei Phantomlandin takana ole kantavaa tarinaa tai että Phantomlandilla ei ole mitään sanottavaa lukijalle. Kuten Maaria alkuteksteissä sanookin: ”the aim was to draw something cool and challenging so I could learn a thing or two from it”; ei suinkaan ”I had the burning urge to tell you a magnificent and touching story with lots of thrilling, fast-paced action”. Ja kuten minä sanoin – tuo lause tiivistää graphic design studentin kanssa Phantomlandin niin hyvässä kuin pahassakin.

Mitä siis jäi käteen? Tyylikäs ja selkeä perinteinen toimintaseikkailu, jonka päähenkilöjäbä on Ihan Vitun Kova. Toiminta on adrenaliinipitoista ja nopeatempoista. Kerronta pelaa hyvin ja lukijan on helppo seurata tarinaa. Heikkoina kohtina ovat teosta kalvava kliinisyys ja hieman itsetarkoituksellinen ”mystisyys” varsinkin Cypressin kohdalla; tämän lisäksi toinen päähenkilö Chie jää vielä hyvin ohueksi hahmoksi. Mainittakoon muuten vielä, että Phantomland on kotimaisuudestaan huolimatta englanninkielinen; englanti on mitä ilmeisimmin valittu kansainvälisen yleisön saavuttamiseksi. Kielestä ei ole ihmeellisempää sanottavaa; englanti toimii enkä ainakaan itse siinä virheitä huomannut. Toisaalta en olekaan natiivi, eli sillä varauksella.

Siinä mielessä Maaria pääsi kyllä Phantomlandilla yllättämään, että oletin sen olevan melkoinen Deconstructor Fleet täynnä ovelia koukkuja ja niksejä, mutta ainakin ensimmäisen osan perusteella Phantomland on jopa tavanomaista toimintaseikkailua. Mitä Maariasta tiedän, Phantomlandin taustalla kyllä varmasti ON jokin laajempi juoni ja ovelia koukkuja on varmaan odotettavissa, mutta arvostelua on paha mennä kirjoittamaan sillä perusteella, mitä artistista itsestään tietää tai olettaa. Phantomland olisi ehkä kaivannut muutaman sivun lisää, joissa olisi kerrottu vähän siitä, miten Chie päätyi Cypressiin ja mikä Cypress on – ylipäätään sitä, miksi näiden hahmojen tarinasta pitäisi kiinnostua. Toisaalta kyseessä on esikoisteos, joten siinä mielessä on odotettavissakin, ettei ihan kaikki ole vielä täydellistä. Tekninen toteutus Phantomlandissa on kuitenkin puhdasta A-luokkaa, eikä sen todellakaan tarvitse hävetä edes kansainvälisessä vertailussa.

Ps. skannaamani kuvat Phantomlandista muuten valehtelevat vähän. Oikeasti harmaa on tasaisen harmaata ja musta ihan oikeasti mustaa eikä rastereita vaivaa pikselitauti. Kuvien virheet johtuvat skanneristani ;o

9 Comments

  1. Tsubasa

    Ekan sivun yläreunassa lukeva ”Chapter one” selittää kyllä minusta suurimman osan noista taustoituspuutteista. Eikös ensimmäiset luvut yleensäkin lopu johonkin koukkuun, jossa paljastetaan että lukijalle ei ole vielä kerrottu päähenkilöistä ja maailmasta kaikkea? Vähemmän toiminta- ja enemmän ekspositiopainotteista kakkososaa odotellessa.

    Tuota kaikkea enemmän häiritsemään jäi sivun 18 jälkeen tuleva kohtauksenvaihto. Chie jäi vangiksi, mutta miten Jon sitten päätyi myös köysiin? Jos hän olisi voinut mojautella lopuistakin pikkugangstereista elävät päivänvalot pihalle milloin vain miksi vaivautua jättäytymään kiinni, jotta voisi leikkiä Houdinia ja hoitaa turpapyykin vasta neljän seinän sisällä?

    Tuon ongelman olisi voinut ohittaa päättämällä edellinen kohtaus vaikka tainnutuskaasusuihkeeseen, mutta minkäs teet.

  2. Kuuti

    Tsubasa, niinhän se osaltaan selittää ja ilmeisesti tämä on Maarian ideana ollutkin. Ongelma on vain siinä, että lukija ei saa käteensä 250 tankoubon-sivua, vaan 60 sivua omakustannelehdykkänä. Ja tässä 60 sivussa ei kerrota tarpeeksi että kiinnostus heräisi toisen osan ostamista varten. Mystiikan varaa pitää jättää, mutta nyt sitä jätetään liikaa eikä mistään voi edes arvuutella mitään, koska siimaa ei yksinkertaisesti anneta tarpeeksi. Se on tässä se ongelma. Kuten sanoin, paljoa enempää ei olisi tarvittu.

    Itse käsitin että Jon päätyi köysiin vapaaehtoisesti Chien pelastaakseen ;o Mutta kieltämättä asian voi nähdä noinkin.

  3. Tsubasa

    Niin, no tokihan voi olla että Chie vietiin ensin lymypaikkaan ja Jon vasta sen jälkeen, eivätkä he kohdanneet enää kadulla.

  4. Amph

    Jees, kiitoksia vielä arvostelusta!

    Palautetta on nyt tosi mielenkiintoista lukea, kun olen tarkoituksella jättänyt rautalangat vääntämättä ja antanut lukijoiden tulkita tarinaa vapaasti. Erillisiä juoni- tai hahmokuvauksia en esimerkiksi ole kirjoittanut sanaakaan mihinkään, jottei kukaan etukäteen tietäisi mistä on kyse (joten pliis pelkistä vähän tuota synopsista, eihän elokuvienkaan loppuratkaisuja arvosteluissa kerrota :<).

    Tavallaan siis yritän tehdä eräänlaista kieroa empiiristä tutkimusta tämän sarjiksen kanssa! Ihanteellisesti kaikki nippelitieto ja jopa suuremmatkin kuviot selviäisivät lukijalle vain sitä mukaa kun se on tarinankuljetuksen kannalta relevanttia. Samalla otan senkin haasteen, että jätän ajatusmonologit minimiin jotta hahmojen luonteet ja motiivit voisi päätellä yksinomaan ulkoisesta käytöksestä.

    …Tosin myönnän ettei tällainen kerronnallinen kokeilu ole hirveän käytännöllistä ekassa luvussa, mutta riskejä pitää ottaa! :–D
    Tarina on laaja ja yhteen episodiin oli hankalaa ripotella tarpeelliset infot sopivina annoksina, ettei lukijan tarvitsisi heti alkuun hajoilla pitkiin tekstivalleihin – tavoitteena oli kuitenkin tehdä mahdollisimman vauhdikas ja repäisevä aloitus. Päähenkilöille ei yksinkertaisesti osunut tsänssejä hengähtää ja käydä läpi sisäisiä ristiriitojaan, mutta eiköhän niiden avainprofiilit (kovis & luuseri) ja keskeiset suhteet (kovis dissaa luuseria) ole kuitenkin nyt pääpiirteittäin esitelty. Jatkossa päästään syventämään :3

    Mutta kiva jos tykkäsit!

  5. Tsubasa

    Jos tuossa katseenkuljetushommassa olisi halunnut pelata varman päälle olisi tilanteen toki voinut pelastaa myös jatkamalla sivun toista puhekuplaa alaspäin niin että se olisi katkaissut ruudun reunan ja ohjannut katsetta alempaan ruutuun. Nyt nuo vierekkäisten ruutujen puhekuplat ovat niin lähekkäin, että en tiedä olisiko pelkkä ruutujen reunojen siirtely auttanut.

    Tähän tapaan pystyy heittämään lukusuunnan kokonaan uuteen suuntaan – myös vahingossa, jos ei tiedä mitä tekee. Ja siinä myös monet ensikertalaiset feilaavat.

  6. Aura

    Phantomlandin pariin otteeseen lukeneena olen samaa mieltä juonen ohuudesta, mutta kuten Tsubasakin tuossa totesi, se johtuu varmasti siitä että kyseessä on vasta ensimmäinen luku. Monessakaan mangasarjassa kaikki ei aukea heti ensimmäisen 50 sivun aikana, vaan hahmonkehitys ynnä muu tapahtuu sitten myöhemmin. Tällaisenaan homma toimii jonkinlaisena esittelynä tai pilottina, en ainakaan itse osaa odottaa että asiat ehtisivät edetä kovinkaan paljoa.

    Mutta on toki totta että lukijan pitäisi kiinnostua asioista jo ensimmäisen luvun aikana, niin että joku koukku on yleensä tietenkin hyvä jättää. Toki auttaisi jos tarinaa olisi yhden luvun sijasta muutama. Ongelmanahan tässä on pohjimmiltaan taas se että olemme Suomessa. Täällä ammattimainen toiminta ei vain ole mahdollista, eikä kukaan pysty suoltamaan ulos laadukasta tankoubonia inhimillisessä ajassa vaikka taitoa olisikin.

    Mutta jeesh, Phantomland on todella tyylikästä kamaa, luulisi ettei edes puristeilla olisi valittamisen aihetta (ainakaan niillä, joiden argumentti on se että pseudo on niin huonosti piirrettyä). Ja selkeä, en huomannut kompastua edes tuohon mainittuun sivuun. Ei minua toki haittaisi jos piirrosjälki olisi rennompaa, mutta on se vaan hemmetin komeaa silti. *_*

  7. Kuuti

    Amph: Eipä kestä :3 En tosin ihan ymmärrä että miksei tuota juonisynopsista saisi kertoa – jos kerran ideana on piirtää Phantomlandia vielä (paljonkin?) enemmän, tuo kuulostaa vähän samantasoiselta spoilerilta kuin että Narutossa tulee joku Kakashi…

    Jotenkin arvelinkin että tässä on joku koukku; sinällään tuo kuulostaa tarinankerronnallisesti MUUTEN ihan hyvältä idealta. Ja ”ensimmäisen jakson mystiikka” tietysti toimii, nyt se vaan oli himpun verran liian mystinen, ts. siimaa olisi pitänyt antaa vielä pikkuriikkisen lisää, että satunnainen lukija – jos semmoista on olemassakaan – kiinnostuisi jatkosta. Pointti on se, että nyt ostopäätös jatkosta pitää tehdä nimenomaan tuon ensimmäisen osan perusteella. Eri asia sitten on, että kuinka moni täysi tavis sarjakuvaasi ostaa ilman tehokasta markkinointia (tai villeissä fantasioissa lehtipistemyyntiä), niin hyvä kuin se onkin.

    Kuten irkissä vähän puhetta olikin, ainakaan tämän osan perusteella Jonissa ja Chiessä ei nyt mitään erityisen ihmeellistä ole. ”Paskamaisia” tylyttäjähahmoja on kyllä nähty ennenkin; näin nopealla vilkaisulla niitä löytyy hyllystä ainakin Death Notesta (Light); Full Metal Alchemistista (Roy Mustang, osittain, ei tosin ole päähenkilö, mutta silti); Narutosta (SASUUUUUUKAY), One Piecestä (Sanji ja Zoro) Rave Masterista (Musica), Samurai Deeper Kyosta (Kyo itse :-D, ps. SDK on paskaa), Scryedistä niin Kazuma kuin Ryuhoukin, jne jne jne… ei tuo hahmotyyppi mitenkään erityisen poikkeuksellinen ole. Ellei sitten ideana nimenomaan ole se, että Jon onkin ihan aikuisten oikeasti tosi paska jätkä – yleensähän nuo ovatkin sitten loppujen lopuksi vain ahdistuneita taistelijoita, jotka vain kaipaavat vähän ~hellää rakkautta~ ja ~ystävyyden voimaa~. Toivottavasti Chiestä kasvaa jotain muutakin kuin pelkkä Sasukea vinkuva statisti.

  8. Amph

    No juu, ihan hyvä pointti tuon synopsiksen suhteen.

    Btw, “I had the burning urge to tell you a magnificent and touching story with lots of thrilling, fast-paced action” on kyllä paljon lähempänä totuutta kuin se, mitä itse lehden sisäkannessa väitin. Kirjoitin esipuheessa pelkästään teknisistä tavoitteista koska siinä vaiheessa oma käsitykseni itse tarinasta tai sen laadusta oli jo sen verran ehtinyt hämärtyä (lehti tuli kuitenkin luettua n. 9000 kertaa läpi), etten rohjennut sanoa siitä juuta enkä jaata :-D Näin meillä. Ei kukaan oikeasti jaksa piirtää sarjakuvaa pelkästään piirtämisen vuoksi, kyllä sillä juonella on painoa vaikka kuinka olisin graafinen suunnittelija.

    Kieltämättä tulin vähän olettaneeksi että keskivertolukija olisi tarpeeksi utelias ostamaan seuraavankin osan, jonka fokuksena on juurikin valottaa niitä ekan osan jättämiä mysteerejä. Pyrin kuitenkin siihen että tämä sarja on sitä sorttia joka paranee edetessään, eikä päinvastoin. Toivotaan parasta o/

    Varmasti Jon on itselleni henkkoht paljon eksoottisempi tyyppi, varsinkin kun tuli huomattua, että ilkeiden hahmojen luominen on yllättävän vaikeaa. Aito ilkeys kuitenkin edellyttää sen että hahmolla on vinksahtanut moraalintaju – ja lukijan pitäisi silti voida samaistua päähenkilöön jossain määrin. Toisinsanoen meitsille tuli syyllinen olo kun piirsin pahiksia ottamassa lättyyn :-D No, hyvä että Jonista on tykätty siitä huolimatta. Ja jännä juttu tuo, miten dissaat Chietä… Ymmärrän että esittely jäi tässä turhan niukaksi, mutta mielestäni se, että hahmo on heikko tai tyhmä, ei tee hahmosta yksiselitteisesti huonoa – ehkä korkeintaan rasittavan, ja sekin voi olla ihan tarkoituksella haettu reaktio! Mutta juu, arvostan kyllä vahvoja naishahmoja sen verran, että shounenista tutut ”tytöt on avuttomia, piste” -asenteet tullaan vielä varmasti kyseenalaistamaan.

    Ja kohtauksenvaihdosta muuten, Tsubasa: ideana oli, ettei Jon pystynyt panttivankitilannetta siltä seisomalta ratkaisemaan, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi köysiin päätyminen. Voi olla että se tosiaan myös sammahti jossain välissä konfliktia…

  9. BiQ

    Itsekin vähän ihmettelin Stan Sakain lätkäisemistä mangapäivään… kaikkein kovin wtf-hetki koko kuviosta tuli siinä vaheessa kun kysyin Usagin kirjaa #21-23 fantasiapelien ständiltä ja kuulin vastauksena että ”Sakai on jenkki ja muut kuin manga (eli kaikki Usagit) on Gloriaan viedyllä fantsun ständillä.” … öö, joo, sinänsä järkeenkäypää jos jakoa pitää yleensäkään tehdä, MUTTA KUN SAKAI ON TÄÄLLÄ?? prfh. Onneksi sain sentään kirjat 22 ja 23 fennican ständiltä. En jaksanut käydä Gloriassa, hyi minua.

Vastaa käyttäjälle Tsubasa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2024 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑