karikari.fi

Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Manga, conjunamatkojen pelastus

Kesän aikana lukuisilla junamatkoilla ja aikaa tappaessa on tullut lueskeltua taas jos jonkinlaista mangaa. Mitään yhtenäistä teemaa en näille sarjoille edes yritä keksiä, mutta tungen arvosteluni silti samaan postaukseen noin niinkuin kätevyyden vuoksi vaikka.

Sayonara Zetsubou Sensei, luettu osat 1-2 (engl.)

Olen ollut Kohji Kumetan fani jo usemman vuoden, jäin nimittäin koukkuun tämän edelliseen mangaan Katte ni Kaizou. Jokin äijän mustaakin mustemmassa huumorissa iskee minuun ja saa minut naureskelemaan jopa ääneen lukiessani, mikä on hyvin harvinaista. Pidän myös Kumetan piirrostyylistä: se on selkeä, hyvin yksinkertainen ja pelkistetty, mutta silti kaikki hahmot on tunnistettavissa erikseen ja ilmaisussa on tyyliä.

Sayonara Zetsubou Sensei on hieman kuin Don Rosan ankkatarinat: täynnä pientäkin pienempää piperrystä, puhuvia päitä ja sisältDESPAIRää noin miljoona sivuvitsiä ja pikkuläppää piilotettuna paneeleihin. Se tekee mangasta melko raskaslukuisen erityisesti, koska Sayonara Zetsubou Sensei perustuu hyvin pitkälti dialogiin; se ei ole erityisen visuaalinen manga. Vielä kun ottaa huomioon, miten monet vitsit tarvitsevat selityksen (löytyy takaosan monisivuisesta liitteestä), jos ei ole todella perehtynyt Japanin kulttuuriin, huumori ei avaudu kovin helposti. SZS ei sovellu niille, jotka etsivät jotain helppolukuista huumorimangaa.

Unohdin kertoa juonesta tai alkuasetelmasta mitään. Tarinan pitäisi olla kaikille otakuille jo melko tuttu, onhan SZS:n animeveriosta spawnannut useampi makrokin, mutta kertauksen vuoksi: Itoshiki Nozomu on opettaja, joka näkee kaiken mahdollisimman negatiivisessa valossa. Hän saa opetettavakseen luokan täynnä sekopäistäkin sekopäisempiä oppilaita, joiden joukossa on mm. maailman positiivisin tyttö. Mitään jatkuvaa juonta mangassa ei ole, vaan jokainen kappale ottaa käsiteltäväkseen jonkin yhteiskunnan kummallisuuden ja pohtii ja vääntää ja kääntää sitä absurdiuteen asti. Nasevaa ja mustaa sosiaalista satiiria siis.

Meikkikeiju (luettu se ainokainen osa 1)

Meikit naamaan ja poikia iskemään!

Yllättävää kyllä, tämä on suosikkiteokseni Haruka Fukushimalta. Fukushima ei minusta edusta mitään shoujomangan terävintä kärkeä. Kyllähän hänen ihmissuhdesekoilujaan nyt lukee, mutta Orange Planet ja Cherry Juice tuntuivat vähän meh-kamalta ja jo nähdyn toistolta varsinkin, koska ennen niitä luin jo Pika-aikuisen englanniksi. Meikkikeiju ei edes yritä olla mitään hienoa tai kertoa mitään syvällistä sanomaa, mutta sen lyhyys on myös sen valtti. Rasittavaa ”tykkäänentykkää” soutaahuopaamista ei tarvitse katsella useampaa osaa ja tässä hahmot jopa erottaa toisistaan heti ensimmäisestä sivusta alkaen, toisin kuin muissa Fukushiman tarinoissa. Piirrostyyli on edelleen nättiä ja suurisilmäistä ja varsinkin itse meikkikeiju Ailla on kiva hahmodesign. Tuskin tätä uudestaan tulee luettua, mutta junalukemistona ihan jees.

Naruto, luettu osat 2-18

Olen auttamatta myöhässä tästä  junasta. En juurikaan lue shounensarjoja, mutta Kuuti ostelee niitä mangahyllyymme ja päätin sitten tutustua tähän shounenin merkkipaaluun ja cosplayskenen syöpään useita vuosia muuta skeneä myöhässä. Ensimmäisestä osasta puhuin jo joskus Tähän kuvaan ehkä tiivistyy Naruton sanoma...aikoja sitten, mutta varsinaisesti mangahan tietenkin pääsee vauhtiin vasta useita osia myöhemmin. Chuunin exam arc oli puiseva ja uskomattoman tylsä ja olin jo heittämässä kirjat jorpakkoon odotellessani tylsien taisteluiden loppumista. Taistelut kun eivät minusta ole mielenkiintoisia ellei niissä ole jotain muutakin takana kuin taistelua taistelun vuoksi, ja tällaiset tournament arcit yleensä eivät ole kovin mieltäylentävää seurattavaa – laaja juoni puuttuu. Mukana on liuta uusia hahmoja, joihin ei ole vielä mitään sidettä, ja siksi heidän kohtalonsa eivät kiinnosta: ei minua mitkään vastaesitellyt Hyuugat kiinnosta, Narutoahan minä tässä olen monta osaa seurannut!!! Lisää keltatukkaista ninjaa plox!!!!

Mutta sitten yhtäkkiä tästä mangasta tuli kuin tulikin jotain, useiden tylsien taisteluiden jälkeen. Pakko se on myöntää hampaita kiristellen ja elitistileiman menettämisen uhallakin, minä pidän Narutosta. Lähes itkeä tirauttelin Sarutobin heittäessä veivinsä ja Naruton tapellessa Gaaran kanssa, niin noloa kuin se onkin myöntää.

Naruto on varmaan saanut niin suuren suosion siksi, että se on hyvin helppolukuinen ja selkeä manga, jokEI VARMASTI OLE FANSERVICEÄ YAOIFANITYTÖILLE EIHÄN???a kuitenkin onnistuu koskettamaan ja herättämään tunteita. Taistelut on selkeästi piirretty, hahmot erottaa toisistaan ja vaikka hahmosuunnittelu tai ruutujen asettelu eivät olekaan kovin mielikuvituksellisia, ne ovat toimivia. Luen yhden narutopokkarin vartissa; yhteen osaan SZS:aa minulla menee suunnilleen tunnin verran. On selkeää, että tällainen helpohko viihteellinen manga saavuttaa huomattavasti suuremman yleisön kuin jokin ”fiksu” vaikealukuinen satiiri, nyt kun vertailemaan aloitettiin. Narutolla on ehkä nykyään liiankin huono maine sen järkyttävän ison ja pellen fandomin takia, mutta ei se alkuperäisteoksen meriittejä vähennä.

2 Comments

  1. Narutoonhan on varmaan kaikilla vanhemmilla lukijoilla ristiriitainen suhde. Inhottaa katsoa jatkuvasti pelkkiä naruto cossauksia, inhottaa kun animea katsomattomien mielestä Naruto on malliesimerkki siitä mitä kaikki anime on ja inhottaa kun kaikkien ”vakavien” animeharrastajien mielestä Naruto tuntuu olevan roskaa.

    Eka shounen-sarja mikä sai minut koukkuun oli Bleach ja mielestäni SS-arkki on edelleen todella upea ja anime sen ajan upeita taisteluja täynnä. Mutta sen jälkeen animessa alkoivat fillerit ja manga lähti suuntaa ”esitellään 10 pahishahmoa ja 10 hyvishahmoa ja annetaan niiden tapella”. Kukaan ei saanut lihaa luidensa ympärille ja alunperin hienojen miekkataistelujen tilalle saatiin kuraa.

    Naruto puolestaan on mangana mahtava siitä että kaikilla on omat roolinsa maailmankulussa ja kaikki hahmot ovat monipuolisempia kuin uskoisi. Narutossa minuun erityisesti vetoaa historian määrä ja miten hyvin kaikki asiat on kirjoitettu tapahtumaan tietyllä tavalla tukemaan historiaa, hahmonkehitystä ja nykyisiä tapahtumakulkuja. Sitä tavaraa ja kunnollisia sivuhenkilöitä kun on vain niin uskomattoman hieno määrä.

  2. Omallakin kohdalla tuo cosplayn määrä ja laatu sai kavahtamaan Narutoa ilman sen kummemmin aiheeseen tutustumatta, mutta mangana se tosiaan on mielenkiintoinen ja luen sitä parasta aikaa, kun täällä kerta suositeltiin!

    Taipumukseni elitismiin mangan suhteen on hiukan ristiriidassa Star Wars-sarjakuvien fanittamiseni kanssa.

Vastaa käyttäjälle lucifel Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2019 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑