Yukicon oli ja liian paljastavasta pukeutumisesta tuli noottia, kuten viimeksi blogasin. Yukicon kommentoi tapausta blogauksessaan, mutta kommentti oli lievästi sanottuna hämmentävä. Yhteisymmärryksestä tuskin voidaan puhua, tuskinpa cossaaja muuten olisi kirjoittanut asiasta tilitystä Facebook-sivulleen. Yukiconin mukaan seksikkäitä tai paljastavia asuja ei ole kielletty, mutta niin vaan kiellettiin. Järjestyksenvalvoja olisi kuulemma toiminut samoin missä tahansa vastaavassa tilanteessa, koska laki. Paitsi että tuskin. Vastaus herätti enemmän kysymyksiä kuin tarjosi vastauksia.

Ilmeisesti Yukiconin näkökanta siis oli ”Hoidettiin homma päin persettä ja JV:t saavat toimia mielivaltaisesti, kunhan keksivät jonkin selityksen teoilleen. Ei olla kielletty mitään, paitsi jos JV:stä siltä tuntuu. Tehtiin mitä piti.”

Reilut seitsemän vuotta sitten kirjoitin tähän blogiin tekstin ”Cosplaypuolue ei ole edustettuna”. Asiat ovat toki sen jälkeen menneet huomattavasti parempaan suuntaan, mutta kuten Yukicon näytti, petrattavaa on edelleen. Mutta ei tässä pelkästä Yukiconista ole kyse, vaikka se onkin viimeisin sensoriksi ryhtynyt coni. Vuosien varrella cosplay-sensurointia ovat harjoittaneet oikeastaan kaikki isot conit – niin Animecon, Tracon kuin surullisesti Desuconkin. Desucon tosin taitaa olla näistä ainoa, mistä ei tullut minkäänlaista kohua jälkeenpäin, mistä kiitos Ilonan jälkihoidolle (ks. kommentit). Mutta jälkihoitoa ei tulisi tarvita lainkaan.

Muistin virkistykseksi luin oman postaukseni uusiksi. Vaikka ilmaisutapani olisi nykyään ehkä vähän erilainen, pointit ovat edelleen jotakuinkin samoja.

1) Cossaajien tulee aktivoitua

Tämä pointti on aika lyhyt.

Kuten Ilonakin blogipostauksensa kommenteissa sivuaa, cossaajat ovat kummallisia epeleitä. Näillä on hirveästi tarmoa tehdä pukuja, cossiesityksiä ja jopa musikaaleja, mutta yhteisiin asioihin ei olla valmiita vaikuttamaan.

Suhtautuminen cossaamiseen ei ole mikään muusta conittamisesta irtonainen saareke. Cossaamisen asemaan voi vaikuttaa esimerkiksi conijärjestäjien ja muiden kokouksissa. Jos conijärjestäminen ei kiinnosta, niin kantaa voi ottaa esim. lähettämällä palautetta (siis hyvin perusteltuja esityksiä, ei ”syökää paskaa vitun natsit”-henkistä kommenttia) coninjärjestäjille joko mailissa tai conin asiaa sivuaviin blogauksiin.

Tai vaikka kirjoittamalla blogitekstejä. Kunhan ottaa kantaa ja pitää asiaa esillä.

Parental Advisory

Varoitus: cosplayta

2) Conien asenteiden tulee muuttua

Tämä pointti on huomattavasti pidempi.

Conien omia järjestyksenvalvojia puolustetaan usein sillä, että näillä on enemmän tietoa conikulttuurista ja osaavat sen vuoksi suhtautua asioihin oikein. Tämä on totta, mutta se ei ole pelkästään hyvä asia. Useat coni-JV:t tekevät JV-hommia vain coneissa, jotka ovat lähtökohtaisesti äärimmäisen rauhallisia tapahtumia. Kun varsinaisia järjestyshäiriöitä ei juuri ole, pienetkin asiat alkavat näyttää valtavilta. En suostu uskomaan, että JV:t ovat vittupäitä ihan vittumaisuuttaan, vaan he oikeasti uskovat toimivansa oikein. Pakara vaan alkaa vaikuttaa varteenotettavalta turvallisuusuhalta, kun väkivaltaiset, känniset riehujat puuttuvat Lopputulos on kuitenkin sama, paljastaviin cossiasuihin puututaan tarpeettomasti.

Sitten coni vetää lain esiin. Öliöö, sukupuolisiveellisyyden julkinen loukkaaminen!! Rikoslaki (39/1889) 17:12 §! Öliöö!

”Joka tekee julkisesti sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan teon siten, että se aiheuttaa pahennusta, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä rangaistusta, sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.”

Lakitekstiä on toki mahdollista tulkita niin, että paljastavat cosplayt saadaan kiellettyä, jos halutaan. Huom: JOS HALUTAAN. Mikään lainkohdassa ei edellytä näin tiukkaa tulkintaa. Ko. lainkohtaa käytetään yleensä:

  1. Itsensäpaljastelijoiden ja viuhahtajien;
  2. Tirkistelijöiden; sekä
  3. Julkisen panemisen kieltämiseen ja rankaisemiseen.

Cosplay ei mene mihinkään näistä. Sattumoisin aiheesta on tullut väännettyä peistä ennenkin ja eräällä edeltävällä kerralla (ks. Petteri Uusitalon Bikinirajapolitiikkaa-postaus Otakunvirasta vuodelta 2010) kysyin asiasta Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan rikos- ja prosessioikeuden yliassistentilta, oikeustieteen tohtorilta Mikko Vuorenpäältä. Vastaus oli seuraava:

”Voisin todeta, että pidän hyvin epätodennäköisenä sitä, että poliisi hajottaisi tapahtumanne RL 17:21:n nojalla. Ellette sitten ole kaavailleet siten, että tämä bikini-kierros järjestetään Tuomiokirkon sisällä.”

Yllättyneitä olivat:

Toki lainkohdan mukaiseen pahastumiseen riittää jo yhden ihmisen pahastuminen, mutta jos kukaan ei itke pukeutumisesta conin järjestäjille, conin pitäisi sallia kaikki cosplayasut niin kauan kuin kukaan ei kiidä kongressikeskuksen kaakeleilla lompsa levällään tai tanko tanassa.

Biksu-Maki

Liian kuumaa kamaa cossattavaksi!?!? Ken tietää!

Ja siinäkin tapauksessa, että itkee, conin ensivastauksen pitäisi olla tämä: ”Tämä kuuluu tapahtumamme kulttuuriin. Jos tulee paha mieli, ole hyvä ja poistu.” Lisää selkärankaa saadaan vaikka conin järjestyssääntöihin ja nettisivuille lisättävillä maininnoilla: ”Conikävijöillä voi olla paljastavia asuja. Jos epäilet, että sellaisten näkemisestä tulee paha mieli, älä tule paikalle.”

Suomessa järjestetään vuosittain Sexhibition-festarit, joissa tiettävästi nussitaan ja otetaan suihin lavalla yleisön edessä. Millä logiikalla tässä samassa Suomessa paljastavakaan cosplay voisi aiheuttaa minkäänlaista reaktiota mihinkään suuntaan?

Jotenkin minun on kovin vaikea uskoa, että poliisi reagoisi asiaan mitenkään muuten kuin ”look at all the fucks I give.”

Tiivistääkseni:

  • Cossaajien tulee aktivoitua. Pyrkikää vaikuttamaan coneihin ja niiden toimintatapoihin. Menkää mukaan järjestämään niitä, lähettäkää coneille palautetta, blogatkaa – vaatikaa oikeuksianne!
  • Conien ei missään tapauksessa tule puuttua cossaamiseen, jos kukaan ei valita siitä.
  • Jos joku valittaa liian paljastavasta pukeutumisesta, coni voi pyytää myös valittajaa poistumaan.
  • Lakia tulee soveltaa lievimmän mahdollisen tulkinnan mukaan.
  • Laki ei oikeasti ole este paljastavalle cossaamiselle.
  • Järjestyssääntöihin ja conin mainontaan tai nettisivuille voi lisätä mainintoja siitä, että paikalla voi esiintyä niukasti puettuja ihmisiä.