karikari.fi

Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Gundam-orpoja

Juuh elikkäs Gundam Tekketsu eli Gundam: Iron-Blooded Orphans.

Tekketsu on Gundam-tuoteperheen uusin tulokas. Ennen sarjan alkamista se herätti mielenkiintoa sillä, että sen käsikirjoittajaksi oli buukattu Mari Okada. Jos Okada ei ole tuttu, katso vaikka Heidi ”Hoothoot” Päivisen luento Okadasta. Odotukset Gundam + Okada -kombolle olivat kovat. Tuleeko nyt kovatasoista hahmodraamaa vai meneekö kaikki vain päin helvettiä?

Derp-naamaiset reivaajat

Tuoteperheensä sisällä Orvot sijoittuvat omalle Post Disaster -aikajanalleen. Noin 300 vuotta sitten oli Katastrofisota, jonka seurauksena maa jakaantui neljään talousblokkiin. Mars on saatu asutettua ja muokattua ihmisille sopivaksi asuinpaikaksi. Tätä kaikkea valvoo sotilaallinen Gjallarhorn-järjestö.

Marsissa toimii palkka-armeija nimeltään Chryse Guard Security eli CGS, joka ottaa tehtäväkseen kuskata Chrysen itsehallintoalueen johtajan tyttären Maahan. Kudelia Aina Bernstein -tyty on nimittäin paikallisen itsenäisyysliikkeen johtohahmo ja hän tietää, että asioista päätetään Maassa. Sinne täytyy siis päästä. Arvatenkin itsenäisyysliike on Gjallarhornille piikki lihassa, joten se yrittää estää Kudelian siirron hinnalla millä hyvänsä ja hyökkää CGS:n tukikohtaan.

Pylvään takaa

CGS on kusessa, mutta onneksi sarjan päähenkilö Mikazuki Augus (Argus? Ei noista nimistä ota selvää) pelastaa päivän CGS:n kellarista löytyvällä sodanaikaisella (ts. 300 vuoden ikäisellä) Barbatos-Gundamilla.

 

Tähän mennessä sarjaa on tullut 12 jaksoa ja olen ollut näkemääni melko tyytyväinen, toisin kuin vaikkapa Maaretsu-Arana:

Minulle kuitenkin maistuu. Vaikka sarjan tunnistaa Gundamiksi, se uudistaa konseptia jonkin verran. Meininki tuntuu henkilökohtaisemmalta: mukaan tulee kyllä yakuza-henkistä ryhmätoimintaa, mutta skaala on silti ryhmä vastaan ryhmä, ei armeija vastaan armeija. Gjallarhorn on sankareidemme yakuza-ryhmää useita kertaluokkia isompi toimija ja ainakin vielä aivan liian iso pala purtavaksi, vaikka muutamista Gjallarhornia vastaan käydyistä taisteluista onkin selvitty voittajina.

Aina välillä kuulee sanottavan, miten Gundam oli yksi ensimmäisiä sarjoja, jotka toivat hahmot tapahtumien keskiöön. Ehkä niinkin, mutta jos Tekketsua vertaa vaikkapa 30 vuoden takaiseen Zeta Gundamiin, jota olen lähiaikoina myös katsonut, ero on kuin yöllä ja päivällä.

Onko homoja??

Tietysti 30 vuotta on vienyt animea ylipäänsä hahmopainotteisempaan suuntaan, mutta Tekketsun hahmopainotteisuus näkyy jo vaikkapa 7 vuoden takaiseen Gundam 00:aan tai 3 vuoden takaiseen Gundam AGEen verratessa. Veikkaan, että ratkaiseva tekijä Gundam-orpolasten kohdalla on Mari Okada.

Veikkaan, että Okada on syypää myös siihen, että Tekketsun hahmot tekevät välillä asioita, joita päähenkilöiltä ei ole tavattu odottaa. Vai kuinka monessa muussa sarjassa päähenkilö ampuu aseettomia vankeja? No, olihan se ammuttu kaveri toki paska jätkä, mutta harvoin MC-kunit astuvat noin selvästi ~pahalle~ puolelle. Aseettomien ampuminen on toimi, jota päähenkilöiltä ei todellakaan ole tavattu odottaa. Tekketsu ei arastele tällaisia hahmonkehityksen kierrepalloja.

Almost died

Toisaalta tässä onkin Gundam Tekketsun yksi heikkous: se yrittää aina välillä olla ~grimdarkimpi~ kuin se oikeasti on. Hahmojen orpolapsi-avaruusrotta-ihmisroska-menneisyyttä hierotaan katsojan naamaan, jotta näiden ~julmat kohtalot~ tulevat varmasti selviksi. Mutta kun näiden elämä ei sitten kuitenkaan vaikuta olevan niin kurjaa, varsinkaan kun CGS:n mulkvistijohtajista on päästy eroon. Välillä Tekketsua katsoessa tuntuu, kuin seuraisi murkkuikäisen toimintaa: vapaa-ajalla hengaillaan nahkarotsi päällä ja vittuakin huudellaan, kunnes palataan vanhempien luo kotiin syömään ja tekemään kotiläksyt. Onneksi fiilis tulee kuitenkin vain ajoittain.

Teiniangstia tai ei, uusin Gundam näyttää hyvältä. Avaruustaisteluissa kaikki liikkuu ja Barbatoksen keihäsnuijan (”:D”) iskut näyttävät juuri siltä miltä isojen ja raskaiden lyömäaseiden iskujen kuuluisikin näyttää: krunts vain.

Sarjaa voi myös kehua siitä, että tekijät ovat osanneet kohdistaa resurssinsa oikein. Kauempaa kuvatuissa ryhmäkohtauksissa hahmojen naamoissa on havaittavissa selvää derpface-syndroomaa (ks. artikkelin alku), mutta aina, kun asioiden pitää näyttää hyvältä, ne näyttävät hyvältä.

Mursk

Yhdestä asiasta olen kuitenkin Aranan kanssa ihan samaa mieltä: Gundam Tekketsu etenee todella hitaasti. Tämän hetken tietojen mukaan jaksoja tulee 25, eli sarja on nyt jotakuinkin puolivälissä. Ja mitä sarjassa onkaan tähän mennessä tapahtunut?

  1. CGS-tyyppejä vedetty pataan,
  2. Oma jengi Tekkadan perustettu,
  3. Mafiadudejen kanssa liittouduttu,
  4. ???

En tiedä, onko sarjan tarkoituskin olla näin hidas. Ehkä on. En yhtään ihmettelisi, vaikka sarja päättyisi siihen, kun Kudelia Aina Bernstein (KUUDERIA AINA BAANSCHTAINia muuten hoetaan sarjassa jatkuvasti) pääsee lopulta Maahan. MacGuffin much? No, eipä silti. Kyllähän tätä ihan kiva on katsoa. Mutta voisi tässä enemmänkin tapahtua. ”:D”

Onneksi sarja sentään tarjoilee filosofisia viisauksia:

The Greatness of a Man.

2 Comments

  1. Olen itse asiassa aika lailla samaa mieltä kaikesta tähän kirjoittamastasi. Tajusin tämän postauksen luettuani, että yksi eilisistä Gundam-tööteistäni oli epätarkka. Toivoin lisää ja terävämpää hahmofokusta mutta itse asiassa sarjahan on, kuten mainitsit, ihan täynnä sitä hahmofokusta. Kaikki pyörii hahmojen kokemien pienten jaettujen ja henkilökohtaisten hetkien ympärillä.

    Sen sijaan katsomisintoani lamaannuttaa nimenomaan se, että hahmofokus ei ole kovin terävää, vaan aika tasapaksua. Kun Kudelia päättää jatkaa matkaansa maahan Marsin vapautumista promoamaan siitä huolimatta, että tämä saattaa aiheuttaa sodan ja kuolemaa ja kamaluutta, tämä hetki kuvataan sarjassa suunnilleen samalla intensiteetillä kuin se, kun Kudelia menee keittiöön auttamaan ruokahuollossa tunteakseen itsensä vähemmän hyödyttömäksi.

    Sarja koostuu suureksi osaksi hahmohetkistä, mutta se ei turhankin hienovaraisen dramatisointinsa kautta korosta hahmojen suurempia hetkiä sen enempää kuin niitä pienempiä. Tämän takia jotain hahmojen kannalta oikeasti tosi merkittävää tuntuu tapahtuneen viimeksi silloin, kun orvot kaappasivat vallan CGS:llä ihan sarjan alussa (olen tosin vasta jaksossa 10).

    Lopputuloksena hahmot ovat tosi kivoja ja nämä oppii tuntemaan nopeasti. Etenemisen hitaus yhdistettynä dramatisoinnin tasapaksuuteen saa minut kuitenkin toivomaan, että näillä kivoilla hahmoilla tehtäisiin enemmän ja merkittävämmältä tuntuvia asioita. Dramatisointi sinänsä toimii hyvin, mutta se on ehkä vähän liiankin hienovaraista makuuni.

    • Jussi

      23.12.2015 at 00:06

      Sasuga Arana, sieltähän tuli taas tarkempaa hahmoanalyysiä kuin mihin itse kykenen ;< Mutta siis joo, tuossa muodossa voin kyllä täysin hyväksyä sanomasi. Tuohan on nimittäin täysin totta ja todennäköisesti juuri se syy, miksi sarjassa ei tunnu tapahtuvan mitään: kyllä siinä koko ajan tapahtuu, mutta kun isot asiat esitetään yhtä ponnekkaasti kuin pienet, mittakaavaa katoaa ja asiat muuttuvat yhdeksi mössöksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2018 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑