Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Minusta tulikin Yukiconin pääjärjestäjä

Edit: LÖL TÄMÄ OLI APRÖLLIÄ :D

Juuh elikkäs.

Ei ole mikään varsinainen salaisuus, että Yukiconilla on jo hetken ollut pientä säätöä pääjärjestäjänsä kanssa, tai siis sen kanssa, että sen tilanne on ollut… epäselvä. Olen conijärjestämisen veteraanin ominaisuudessa keskustellut yukitean kanssa siitä, mitä yhdistyksen kannattaisi tuollaisessa tilanteessa tehdä. Yksi asia kuitenkin johti toiseen ja lopulta minulta kysyttiin, olisiko minulla kiinnostusta alkaa Yukiconin pääjärjestäjäksi.

Vastasin myöntävästi.

Nythän on niin, että pääjärjestäjää ei vaihdeta turhan päiten, tai tekemään sitä samaa mitä ennenkin on tehty. Uuden pääjärjestäjän tehtävänä on aina muokata tapahtumaa ainakin vähän erilaiseksi kuin mitä se ennen on ollut, tapahtuman omaleimaisuus kuitenkin säilyttäen. Samalla Yukicon tekee historiaa olemalla (ainakin omien tietojeni mukaan) ensimmäinen suomalainen animetapahtuma, jonka pääjärjestäjäksi valitaan henkilö, joka on jo ollut jonkun toisen suomalaisen animetapahtuman pääjärjestäjänä.

Vaikka valintaani vaikuttikin ratkaisevasti kokemukseni Desuconin pääjärjestäjänä toimimisesta, sekä minulle että yukitealle on selvää, ettei Yukicon ole Desucon, eikä Yukiconista olla tekemässä toista Desuconia. Yukiconin tulee jatkossakin olla Yukicon, eikä Desuconin jatke tai muunnelma.

Asiasta on kuitenkin sovittu vasta alustavasti ja Yukicon toivookin minulta konkreettisia toimenpide-esityksiä ensi maanantaihin mennessä. Jos olet esityksistäni eri mieltä tai sinulla on parempia ehdotuksia, pistä kommenttia alle, niin katsotaan, mitä voimme tehdä asialle. Tässä kuitenkin omat näkemykseni, miten Yukicon saa uuden suunnan:

  • Anime-/peliteema säilytetään. Erikoistuakseen Yukicon kuitenkin keskittyy jatkossa vain lumi- ja talviaiheisiin animeihin.
  • Peliteema vaihdetaan raskaisiin lautastrategiapeleihin, erityisesti toista maailmansotaa käsitteleviin heksapohjaisiin peleihin.
  • Yukiconiin tulee ikäraja, 25 vuotta.
  • Pääsylipun hinnaksi tulee 50 euroa per päivä.
  • Cosplay on jatkossakin suotavaa. Cossaajien tulee kuitenkin maksaa erityinen cosplay-maksu (25 e) lipun hinnan lisäksi cossaajien aiheuttamien erityisjärjestelyiden vuoksi.

Toistan, että nämä ovat vasta omia toimenpide-ehdotuksiani, joita en ole ollut vielä esitellyt yukitealle. Jos haluat siis vaikuttaa Yukiconin suuntaan, pistä kommenttia kommenttiboksiin! :)

Edit: LÖL TÄMÄ OLI APRÖLLIÄ :D

1 Comment

  1. isokana

    Ranta Yukiconia on ehdottomasti jatkettava! Mutta koska samanlaisia varmasti tulee nyt kesällä kuin sieniä sateella, ehdotan että se siirretään tammikuuhun talvirantacontyhjiötä täyttämään.

Vastaa käyttäjälle isokana Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2024 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑