Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Desucon Kännibite 2015

Juuh elikkäs, Bubukuuti palaa linjoille lähes kahden kuukauden downtimen jälkeen. Kiitos räjähtävä serveri!

Joka tapauksessa, viikonloppuna oli Desucon Frostbite 2015. Frosti muuttui viime vuonna K-18-tapahtumaksi ja jatkoi samalla linjalla. Tapahtuma oli myös uuden pääjärjestäjän, Teppo ”Isperia” Suomisen ensimmäinen varsinainen pääjärjestettävä coni; itse olin vain ohjelmanpitäjänä ja Bubu ihan peruskävijänä. Meidän osaltamme tilanne oli siis jokseenkin erilainen kuin viitisen vuotta sitten, kun minä olin pääjärjestäjänä ja Bubu työvoimavastaavana :-D

Mutta asiaan. Edellisvuosista poiketen pääsimme lähtemään coniin perjantaina vasta Bubun päästessä töistä neljän jälkeen. Tämä ei olisi muuten ollut mikään ongelma, mutta kun ruuhkien vuoksi missasimme avajaiset juuri ja juuri. Tai siis minä missasin ne juuri ja juuri, Bubu taas juuttui lippujonoon, joka oli koko Sibeliustalon mittainen. Mitä saatanaa, eihän tämmöisiä pitänyt olla. Ilmeisesti ihmiset olivat ajatelleet, ettei Frostiin tule ketään, eivätkä olleet hyödyntäneet lipun ennakkolunastusta. Tai sitten täysi-ikäiset eivät vain pääse lähtemään niin aikaisin kuin alaikäiset, tiedä häntä. Työt saattavat olla este. Joka tapauksessa, suosittelen täysi-ikäisillekin paikalle saapumista ajoissa ja rannekkeen ennakkolunastusta mikäli mahdollista, niin kaikki pääsevät sisään nopeammin.

Avajaiset missattuani suuntasin Ilonan luennolle kuulemaan Ilonan cossikyselyistä. Tulokset eivät olleet mitenkään järkyttävän yllättävän päräyttäviä, mutta data on aina kivaa varsinkin tulkittuna ja Ilonaa on aina kiva kuunnella :3

Ilonan jälkeen oli oman ohjelmani aika; aiheena oli fanserviceä käsittelevä ”T&A session with Jussi Kari”, mikä ehti aiheuttaa jonkin verran pahastumisia Internetissä etukäteen. Tallenne varmaan tulee jossain kohtaa YouTubeenkin, mutta ohjelman voinee summata siihen, että ”fanservice ei vahingoita ketään, eikä siitä tykkäämistä pitäisi myöskään hävetä – miksi pitäisi?” Omasta näkökulmastani ohjelmani meni ihan hyvin ja ilmeisesti yleisökin tuntui tykkäävän. Kovin montaa tyhjää paikkaakaan ei salissa näkynyt, vaikka samaan aikaan oli menossa Rakuen Tsuihou -leffanäytös ja siihen liittyvä talkshow, jota pitivät kunniavieras Gen Urobuchi ja vuoden 2013 kunniavieras Seiji Mizushima.

Internetissä oli ihmetelty, miksi minun ohjelmani oli päällekäin Rakuen Tsuihoun kanssa. Vaikka en vastaavana nyt ollutkaan, niin voin kertoa salaisuuden: kun ohjelmasaliaikaa on rajattu määrä, jonkun täytyy olla kunniavieraiden kanssa päällekäin. Ymmärrettävästä syystä tämä ei ole kovin haluttu ohjelmapaikka, joten ensimmäisenä uhrataan vastaavat ja vapaaehtoiset, ja vanhana vastaavana totesin, että minutkin voi siihen laittaa. Nyt kävi näin! Noh, ilmeisesti kaikkia ei Rakuen Tsuihou tosiaan kiinnostanut, koska sali oli täynnä ja ainakin minulle Twitteritse tullut palaute oli positiivista, joten ilmeisesti luento oli onnistunut. Kommentteja ja kritiikkiä otetaan toki mieluusti vastaan joko blogikommenteissa tai vaikka Desuconin virallisessa palautelomakkeessa (luotan siihen että saan palautteen sitäkin kautta, vaikka pääjärjestäjäprivileegot menetettyäni en voikaan enää vakoilla palautetta reaaliaikaisesti :D).

Perjantai-illaksi myyntipöytäsalina toiminut Puusepän Sali eli Finlandia-klubi oli muutettu chillailualue Desuloungeksi, joka tuntui toimivan erittäin hyvin. Animejazz soi taustalla hiljaa keskustelun mahdollistavalla tasolla, mutta kuitenkin tunnelmaa luoden. Erityiskiitos myös Transport Tycoon -biiseistä, sopivat tunnelmaan täydellisesti! Tätä on odotettu ;_;. Kokonaisuudessaan perjantai oli ihan mukava päivä, vaikka Lahdenväylää paskojen kuskien takana körötellessä V-käyrä uhkasikin nousta melko korkealle. Varsinkin Desulounge oli hyvä setti, tykkäsin paljon.

Kun mitään järjestäjävelvollisuuksia ei ollut, hipsimme Lauantaina Sibeliustalolle takaisin katsomaan ”Valokeilassa Gen Urobuchi”-kunniavierasohjelmaa. Uroburgeria haastattelivat tuttuun tapaan Lohen siskokset, mutta ilmeisesti kysymyksiä oli ollut laatimassa myös Marko ”ThatFinnishAnon” Göös. Herra Göös ei ilmeisestikään ollut huono valinta kysymysten laatijaksi, sillä kysymykset olivat kokonaisuudessaan hyviä, asiallisia ja asiantuntevia (Edit: kuulemma kysymykset oli laadittu uroburger-kolmikannan eli Göösin, Markus ”Graus” Pesosen ja Alexander ”ObD” Lindholmin kesken kolmeen pekkaan, jos tästä tuli väärä kuva asioista. Kreduihin ateistinen tasajako hei!). Myös vastauspuoli oli kunnossa ja keskustelua syntyi. Jotenkin ei yllättänyt, että roolipeleissä gamemasterina Urobuchi tappoi kaikki…

Olin suunnitellut meneväni katsomaan Mizushiman ”Rakuen Tsuiho pintaa syvemmältä”-ohjelman, mutta toisaalta kun en ko. elokuvaa ollut vielä nähnyt, jätin sen väliin. Syötyäni ja ringissäseisottuani suuntasinkin katsomaan Heidi ”Hoothoot” Päivisen, Ville ”Arghy” Siivolan ja Matias ”Tursake” Kyriacoun Gundam-paneelia. Todettakoon, että paneeli on kaikista vaikein ohjelman muoto, sillä toisaalta sen pitäisi sisältää keskustelua eikä vain vuorotellen luennoituja asioita; toisaalta keskustelun pitää olla jäsenneltyä eikä vain hyppiä aiheesta toiseen. Tässä Gundam-paneeli mielestäni onnistui ihan hyvin – siinä syntyi ihan oikeaa keskustelua, kuitenkin aiheessa pysyen. Toisaalta paneelissa oli myös joitain selvästi paneelimaisuudesta johtuvia ongelmia: kun paneeli ei kuitenkaan ole yhtä jäsennelty kokonaisuus kuin luento, panelistit vain siirtyivät aiheesta toiseen erityisesti sitä esittelemättä. Ok, Gundamissa on hahmo nimeltä ”Char”, mutta miten voidaan kysyä ”kuka on paras Char”? Tältä kannalta paneeli jäi ehkä vähän ontoksi, jos omat Gundam-tiedot olivat hataralla pohjalla. Itseäni toki ei haitannut. Paneeliksi tämä oli kuitenkin mielestäni ihan hyvä suoritus, joskin tuolla remmillä ei olisi voinut vähempää vaatiakaan ;D.

Lisäksi tuli katsottua Mikko Lammin ”HEI ME FAXAILLAAN” ja Antti Myyrän ”Animeterroristit ja tosielämän vapaustaistelijat”. Lammin ohjelma oli ehkä parasta Lammia tähän mennessä. Vaikka Lammi on hyvä ja erittäin asiakeskeinen puhuja, tämän ohjelmat jäävät harmittavan usein melko metapainotteiseksi ja kiertävät sinänsä mielenkiintoisia aihevalintojaan kuin kissa kuumaa puuroa, silti itse asiaan menemättä. Nyt asiaan tosiaan mentiin ja Japanin viestintäteknologioiden näkyminen animeissa tuli varmasti selväksi itse kullekin. Myös slaidit olivat tyylikkäät eli kiitos siitä! Anan terroristiluento oli sekin ihan mielenkiintoinen, mutta jäi harmillisen lyhyeksi ja olisi toisaalta voinut sisältää enemmänkin aiheen pyörittelyä. Ehkä versio 2.0 johonkin toiseen coniin voisi olla paikallaan.

Lauantai-ilta kruunattiin iltabileillä, jotka nekin olivat Puusepän Salissa. Bileet olivat… suositut ja tila tulikin todella täyteen.

Hevosmiesten tietotoimisto tiesi kertoa, että todella pitkiksi venyneet jonot johtuivat aika pitkälti siitä, että henkilökunta oli vaihtunut ja näillä oli Sibeliustalosta vähemmän kokemusta kuin conijärjestäjillä. Ilmeisesti ensi kerralla tilanne ei tule olemaan näin paha. Ei varmaan yllätä, jos sanon, että tykkäsin Desuloungesta enemmän. Eipä sillä, alkuilta bileissä oli varsin hyvä, kun ilta lähti käyntiin Jukio ”nysäkatkarapu” Kallion luotsaamalla The Next Hokage Bandilla, joka soitteli mm. Naruto-biisejä ja Digimonin tunnarin. Yleisö tuntui tykkäävän, Bubu mukaanlukien (tämän voi lukea jo melkoiseksi suoritukseksi). Veikkaan, että nimenomaan K-18-Frostbite oli tälle oikea osoite, sillä jonnet tuskin olisivat muistaneet.

The Next Hokage Bandin ja BLUFFin tanssitytyjen jälkeen seurueemme kuitenkin siirtyi Lastun puolelle litkimään juomia ja keskustelemaan, sori DJ:t! Ootte ihan kivoja mutta itse en ole varsinainen bileihminen. Videoista ja kuvista päätellen bilettäjiä kuitenkin tuntui riittävän ja nämä ilmeisesti tykkäsivät, eli kaikki hyvin siltä osin.

Sunnuntai on aina vähän koomaisampi päivä, niin tälläkin kertaa. Kävimme kuitenkin katsomassa Henna-Riina ”Perho” Kakkolan Shoujopäähenkilön ruumiinavaus-luennon, mikä oli taattua Perhislaatua. Vaikka luennon aihe sinällään oli listamainen, kun erilaisia päähenkilötytytyyppejä analysoitiin, luento kuitenkin mielestäni vältti pelkäksi listaamiseksi muuttumisen, sillä se myös erotteli, miten tytöt saman kategorian sisälläkin eroavat toisistaan.

Loppusunnuntai olikin melkoista koomausta ja yhtäkkiä kaikki olikin ohi. Päättäjäiset olivat asialliset ja ytimekkäät, mutteivät kuitenkaan kuivaa pönötystä. Videokooste viikonlopusta on pieni yksityiskohta, mutta helvetin toimiva sellainen.

Mitäköhän tästä nyt sanoisi? Jos nyt entisenä pääjärjestäjänä tapahtumaa arvioin, niin hyvinhän tämä toimi. Tehdyt uudistukset eivät olleet mullistavia, mutta uudistetut osat (Lounge ja bileet paikan päällä myyntipöytäsalissa) olivat erittäin hyvin toteutettuja ja mielestäni paransivat tapahtumaa selvästi. Ihan ongelmitta ei niiden kanssa selvitty, mutta ”proof of concept” varmasti saatiin ,ja mitä itse Tepon kanssa keskustelin, ongelmat ovat tiedossa ja myös ratkaisutkin suurin piirtein.

Tepolla on vielä puoli vuotta ensimmäistä kautta jäljellä. Niin pitkälti kuin minä käsitän, Teppo ei ole ihan niin radikaali uudistaja kuin ehkä itse olisin, mutta toisaalta en myöskään häpeä myöntää, että Tepolla kyllä varmasti pysyy setti kasassa paremmin kuin minulla. Tämä ei välttämättä näy kävijöille suoraan, mutta uskoisin, että ainakin vastaavat pääsevät toteuttamaan työtään helpommin Tepon kuin minun ohjauksessa. Kävijöille taas tämä näkyy mutkan kautta vähempänä säätönä itse tapahtumassa enkä ainakaan itse hirveästi huomannut säätöä (ja minä sentään tiedän mistä se säätö löytyy jos on löytyäkseen), eli siltä kannalta tapahtuma oli hyvinkin onnistunut.

Ai niin, mitenkäs se viina? No nyt sitä oli enemmän kuin ennen ja ilmeisesti lauantai-iltana laatta oli lennellyt useammaltakin. Toisaalta Frostin yleistunnelma oli edelleen huomattavasti rauhallisempi kuin ikärajattomassa tapahtumassa. Jos pitää valita, tapahtuvatko järjestyshäiriöt kiljuvina, sokerihumalaisina 15-vuotiaina vai oksentelevina 18-vuotiaina, niin anteeksi vain alaikäiset, minä kyllä valitsen oksentelijat. K-18 oli täysin oikea valinta.

Kiitos Teppo & Desuconin muu väki, tapahtuma oli onnistunut.

Ps. muutoin olen sitä mieltä, että Desucon pitäisi muuttaa kokonaan K-18-tapahtumaksi.

4 Comments

  1. MissAlic3

    Pakko korjata tähän:

    kunniavieraskysymyksiä ei ollut laatimassa pelkästään ThatFinnishAnon, vaan myös Markus ”Graus” Pesonen ja Alexander ”ObD” Lindholm. Krediitit kaikille, kelle se kuuluu! ;D

  2. Arghy

    Ei kyllä enää koskaan paneeliin, ainakaan ennen ensi kertaa. ;___; Hootti ja Tursake oli kyllä parhaat ohjelmatoverit, eloisa höpöttely yleisön edessä oli helpompaa kuin koskaan.

    Paneelin keskustelunaiheita olisi tosiaan pitänyt avata enemmän. Näin jälkikäteen tajuaa, että kysymysten oheen olisi tosiaan pitänyt valmistella porukalla jonkinlaiset keskustelunavaukset eikä vain rupatella menemään.

  3. Kuuti

    MissAlic3: Itseasiassa, tässähän ei ollut mitään väärää, sillä ”ilmeisesti kysymyksiä oli ollut laatimassa myös” ei suinkaan tarkoita, että Mr. Göös olisi ainoa, joka olisi ollut kysymyksiä laatimassa! (…no ehkä tuo on ihan hyvä huomautus kyllä :D)

    Arghy: ei se mitään, kuten sanoin, paneelit ovat pirun hankalia pitää. :D Ens kerralla sitte!

  4. Pihlajakoto

    Rakuen tsuihou olisi jäänyt kokonaan näkemättä, jos normaaliin tapaan olisi pitänyt lähteä matkaan töitten jälkeen Itä-Suomen perukoilta. Tällä kertaa pääsi matkaan Helsingistä, mutta siitä huolimatta päätyi klo 18 aikaan siihen hirmuiseen jonoon. Onneksi leffan alku oli vasta 18:30 niin sinne juuri ja juuri ehti. En tiedä miten paljon kauempaa tulijoita on Frostbiteen, mutta itsellä työt aika tehokkaasti estää aikaisen saapumisen Frostiin perjantaina. Toivottavasti tulevina vuosina tälläiset must-see erikoiset ohjelmat ei olisi perjantaina.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2024 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑