Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Cosplaypuolue ei ole edustettuna

On se mukavaa, että meillä täällä Suomessa cosplay on niin hyvin edustettuna manga- ja animeharrastajien keskuudessa! Tarkkaa osuutta lienee vaikea sanoa, mutta ainakin coniväestä yli puolella tuntuu olevan cosplay-asu päällään. Otos on toki vinoutunut, koska conit luonnollisesti houkuttelevat etupäässä tietynlaista väkeä; nykyisellään paino tuntuisi olevan yläaste- ja lukioikäisissä harrastajissa, jotka huomattavasti luultavammin harrastavat cossausta kuin 20 – 30 -vuotiaiden miesten ikäryhmä, joka tyytyy katselemaan Nanohaa omassa rauhassaan olutpullon ja talouspaperirullan kanssa. Siitä voidaan varmaan kinastella, kumpia on enemmän, cossaajia vai ei-cossaajia, mutta joka tapauksessa coneissa todella suuri määrä cossaa – cosplay onkin monille jopa tärkein syy tulla coniin. Tätä taustaa vasten onkin helppo uskoa, että conien järjestämisessä cosplay-väen edut otetaan huomioon mahdollisimman pitkälti.

Tai sitten ei:”- – Hyvä Traconiin tulija, olethan huomannut, että tänä vuonna järjestyssääntömme kieltävät kaikenlaisten aseitten tai niitä muistuttavien esineitten tuomisen tapahtumaan. Tällaisiä esineitä ovat muunmuassa airsoft-aseet, muut asereplikat, koristemiekat, kaikenlaiset teräaseet, sekä kaikki muut aseeksi tulkittavat tai sellaista erehdyttävästi muistuttavat esineet. Sääntömuutoksen taustalla on Tampereen Poliisin linjaus kyseisiin esineisiin sekä yhteiskunnassamme viime aikoina sattuneet tapahtumat. Päätös nojaa järjestyslain 10. pykälään, joka kieltää aseet tai niitä muistuttavat esineet julkisilla paikoilla. Lisäksi haluamme järjestää turvallisen tapahtuman kaikille. – -”

Toisin sanoen siis kaikki ”aseiksi tulkittavat tai sellaista erehdyttävästi muistuttavat” esineet on kielletty ja jopa poliisi on ne järjestyslakiin vedoten kieltänyt. On toisaalta hieman kyseenalaista, että mitä Tampereen poliisi itseasiassa on kieltänyt, koska järjestyslain 10 § kieltää tuollaiset esineet joka tapauksessa – ei siis ole mitään mieltä kieltää niitä uudestaan. Kyseenalaista on myös, kuinka ”erehdyttävä” täysin lelupyssyn näköinen ase on – useimmissa tapauksissa on ensisilmäyksellä selvää, että ase ei ole oikea. Samoin esimerkiksi vanerista tai muoviputkesta rakennetun miekan tappotehoa voidaan hyvinkin perustellusti epäillä – mutta kun otetaan huomioon, että edellisvuosien linjaa on kiristetty, on luultavaa, että nyt kaikki yli 10 senttiä pidemmät pitkulaiset esineet on kielletty. Lol penikset ei oo sallittuja :P hihi pipeli

Onneksi tästä linjasta on poikkeus! ”- – Esityksissä, jotka ovat Traconin virallista ohjelmaa on sallittu isojen proppien ja aseiksi luokiteltujen esineiden kantaminen. Huomioittehan että tämä poikkeus koskee siis ainoastaan kyseisiä virallisia ohjelmanumeroita ja kyseisissä esityksissä esiintyviä ihmisiä. Cosplay-kisassa kilpailija saa kantaa ja esitellä asuunsa kuuluvaa asetta. Sellaisissa näytöksissä missä aseilla taistellaan sallittuja ovat ainoastaan niinkutsutut pehmoaseet eli latex-aseet ja bofferit. – – Näytöksissä käytetyt aseet tulee toimittaa takaisin asenarikkaan välittömästi näytöksen päätyttyä.”


Tää on ihan saleen oikea ase. Varokaa Wekapipon Reggyä.

Hienoa, virallisen ohjelman esityksissä isot propit ja aseiksi luokitellut esineet ovat siis sallittuja ja ongelma on ratk- paitsi että ei ole! Isot propit ja aseet on tietysti sallittu vain näissä ohjelmanumeroissa, niissä esiintyville ihmisille. Ja jos pehmoaseet on sallittu ainoastaan näytöksissä, tästä voidaan johtaa, että muulloin ne ovat kiellettyjä. En ole larppaaja, mutta olen kyllä bofferin joskus askarrellut ja myös lukenut bofferien tekemisestä: ”…pehmoaseen koko idea on siinä, että sitä voi käyttää aiheuttamatta vastustajalle vahinkoa” – minäkin olin tässä luulossa, että boffereita tehdään juuri siksi, että niillä voi lyödä toista ilman huolta siitä, että toinen vammautuu, vaikka vahingossa löisi vähän liian kovaakin – mutta nyt myös bofferit on kielletty siksi, että jos niillä lyö toista, tämä voisi vammautua. Siis ”aseella”, joka on suunniteltu sellaiseksi, että sillä ei voi toista vammauttaa? Olenko ainoa, jonka mielestä tässä kuviossa ei ole järkeä?

Sinällään on tietysti ymmärrettävää, että esimerkiksi ladattuja airsoft-aseita ei saa pitää mukana, koska sellaisella saa helposti toiselta silmät puhki. Sen sijaan selvien cosplay-proppien mukanapitämisen kieltäminen on mielestäni liioittelua, kun kaikki tietävät, ettei kukaan sellaisella voi alkaa ampua. Metallisten miekkojen – teroittamattomienkin – mukanapito lienee järkevää kieltää, koska tällaisillakin saa helposti vahinkoa aikaan: teroittamattomallakin miekalla pystyy kyllä murtamaan luita ja huhut kertovat, että joku olisi saanut sellaisella itseltään kämmenen auki iaido-harjoituksissa. Sen sijaan muovisten tai vaneristen mukanapitokielto on järjetön; ei kukaan sellaisella saa toista tapettua.

Tapahtumissa, joissa cosplay on tärkeässä osassa – naamiaistapahtumissa – järjestäjien tulisi tulkita lakia ainakin cosplayn osalta lievimmän mahdollisen tulkinnan mukaan. Ja jos joku aikoo tulla johonkin tapahtumaan ammuskelemaan Sig-Sauerilla, niin tuskinpa hän alkaa asettaan naamioimaan cosplay-aseeksi, kun niin paljon kätevämpiäkin piilopaikkoja aseiden salakuljettamiseen on. Tähän voi tietysti sanoa, että ”Emme me voi coninjärjestäjinä asettua poliisia vastaan, poliisia täytyy totella”, mikä pitää epäilemättä paikkansa: kukaanhan ei esimerkiksi varmaan ole koskaan kävellyt punaisia päin tai tehnyt muuta yhtä laitonta, esimerkiksi matkustanut pummilla julkisissa tai – omg – ladannut musiikkia LAITTOMASTI – kovimmat kriminaalit ovat ehkä jopa JAKANEET musiikkia laittomasti. Vastoin yleistä harhaluuloa, myös poliisi käyttää tervettä järkeä eikä puutu jokaiseen asiaan, joka voisi – natsimaisimman mahdollisen tulkinnan mukaan – ollakin lain kirjainta vastaan.

Eli näin. Siitä huolimatta, että cosplay-porukkaa on coneissa ties kuinka suuri osuus, siitä huolimatta, että cosplay on monelle tärkeä osa conia, siitä huolimatta, että cosplay on jopa se syy, miksi coniin tullaan, tämän väen edut jätetään toistuvasti huomiotta. Valitettavan usein asenne on tämä:

16:26 < Lmmz> ei kenenkään conielämys voi olla siitä kiinni, että saako sitä pyssyä heilutella vai ei

…tai sitten suurin osa cosplayn harrastajista tietää, että cosplayn ja conelämyksen onnistuminen voi olla kiinni juuri siitä pyssystä. Kuka tahansa cosplay-harrastaja tietää, että cosplay-asua lähdetään tekemään tavoitellen 100%:n samankaltaisuutta – vaikka se onkin mahdotonta, se on ideaali, jota kohti pyritään. Jopa ne lakanakankaasta asunsa tekevät pukuilijat, joiden perukki on väärän värinen, vyönsolki vääränmuotoinen ja kengistäkin puuttui siihen kuuluvat yksityiskohdat, lähtevät tekemään asuaan tavoitellen täydellisyyttä. Propit ovat osa asua ja niiden kieltäminen on koko cosplayn keskeistä ideaa – mahdollisimman autenttisen asun toteuttamista – vastaan. Jos lakien tai muiden säädösten vuoksi tästä täydellisyyden tavoittelusta täytyy nipistää, tulisi tulkinnan aina olla tätä ideaalia vähiten rajoittava. Ilmeisesti cosplay-puolue ei ole edustettuna, tai ainakaan sen ääni ei kuulu.

Nyt valittu linja on nimittäin tiukin mahdollinen linjaus – joku voisi sanoa jopa natsilinjaukseksi.

Edit: Tulee vielä huomata se pikkuseikka, että kun kyseessä on Tracon, cosplay-proppikiellon (sitähän se käytännössä merkitsee – suurin osa propeista kun tehdään juuri siksi, että 1) ne ovat aseita tai 2) ne ovat Isoja ja Näyttäviä) vaikutukset ovat huomattavasti kovemmat kuin esim. Animeconissa, sillä Tracon on talviconi. Kukaan ei ainakaan mene hengaamaan ulos, ihan siitä syystä, että siellä on kylmä. Kaksi valokuvaa ulkona voi ottaa, mutta siihen se jää. Tulos siis on, että 99% pukuilijoista joutuu käyttämään epätäydellistä pukua.

7 Comments

  1. NovaJinx

    ”Kyseenalaista on myös, kuinka “erehdyttävä” täysin lelupyssyn näköinen ase on – useimmissa tapauksissa on ensisilmäyksellä selvää, että ase ei ole oikea.”

    Airsoft-aseiden kohdalla tämä ei pidä alkuunkaan paikkaansa. Airsoft-pyssyjen koko lähtökohta on autenttisuudella alun perin Japanilaisten pyssyotakujen tarkoituksiin, jotka eivät sikäläisten aselakien nojalla voisi edes haaveilla oikeasta tuliaseesta. Halvimmatkin airsoft-pyssyt näyttävät kadunmiehen silmään parin metrin päästä aivan tarpeeksi oikeilta ja kalliimman luokan vehkeitä on vaikea erottaa oikeista mitenkään ilman että niitä itse sorkkii. Tulee muistaa että oikeat tuliaseet käyttävät muovia ja usein vielä sitä halvimman, lelumaisimman näköistä. Airsoft-pyssyn pitäminen näkyvillä missään julkisella paikalla on äärimmäisen vastuutonta toimintaa ja aiheuttaa poliisille ihan turhaa vaivaa.
    Näkeehän sen jo tuosta uusimmasta Kalapuikko-Aleksin tempauksesta sytkäripyssyllä joka ei varmasti näytä yhtä aidolta tuliaseelta kuin useimmat airsoftit. Karhuryhmällehän siinä tuli töitä. Yhdysvalloissa useat osavaltiot vaativat airsoft-aseilta piipun pään, suujarrun tai liekinsärkijän maalaamista kirkkaan oranssiksi tunnistamisen helpottamiseksi, mutta tällainenkaan menettely ei mielestäni antaisi mitään syytä kanniskella pyssyä keskellä Lahden kaupunkia.

  2. Kuuti

    Joo, paitsi etten tuossa viitannut airsoft-aseisiin, vaan selvästi leluaseiden näköisiä leluaseita, kuten yllä olevassa kuvassa. Se ei ole oikea ase eikä sellaiselta edes näytä.

    Airsoft-aseet ovat toki asia erikseen. Laki (se kuuluisa järjestyslaki, jos tarkkoja halutaan olla) tietysti kieltää ne aika selkeästi, joten sen osalta asia ei ole mitenkään epäselvä. Kaupungin keskustassa airsoft-aseen kanssa heiluminen on varmasti hyvä tapa saada aikaan panikkia ja KRP:n bilepaku paikalle – mutta entäs jos kyseessä ovat naamiaiset? Siitäkin huolimatta, että kyseessä on sinällään laiton toiminta, epäilen hieman, olisiko käytännössä mitään sekaantumisen vaaraa, kun kaikki tiedostavat, että paikalla voi airsoft-aseita olla.

    Sitten on taas tietysti se, että näissä airsoft-aseissa ei saisi kuulia olla, koska airsoft-aseella epäilemättä saa silmät puhki jos tahtoo.

    Mutta ei silti, airsoft-asekielto voi olla ihan perusteltu – mutta sitä, kuten kaikkia muitakin cosplayta rajoittavia kieltoja tulisi tulkita lievimmän mahdollisen tulkinnan mukaan, kuten sanoin.

  3. NovaJinx

    Ok, luin kait liian hätäisesti joten jäi vähän epäselväksi. Joka tapauksessa itse en luottaisi ihmisiin niin että voisin airsoft-pyssyjen rahtaamisen paikalle sallia. Kuten mainitsetkin, on keskimääräinen con/cossikansa nuorta ja airsoft-piireissä varsin pitkään pyörineenä osaan sanoa, etteivät alle 20-vuotiaat aina hahmota aseiden vastuullista käsittelyä. Ei tarvita kuin yksi reitiltään eksynyt kukkahattutäti ja leikit on leikitty.
    Olen suorittanut tuttavien häissä morsiamenryöstöjä pyssyjen kera (järjestäjien pyynnöstä) eikä tällaisissa yksityistilaisuuksissa asia ole ongelma, mutta conitapahtuma on tästä pari kertaluokkaa isompi asia missä hommia on vaikeampi pitää käsissä. Airsoft-aseiden sallimiselle tulisi mielestäni hakea lupa sekä tilojen varsinaisilta haltijoilta että viranomaisilta ja sijoittaa alueelle ja sen laitamille ilmoituslappuja, joissa pyssyistä mainitaan. Tämä on peruskäytäntö airsoft-peleissä niitä järjestettäessä alueella, joilla ulkopuolisia voi paikalle eksyä. Myös ikäraja aseiden haltijoille olisi ehdottomasti 20v, sen alle en luottaisi yhteenkään pyssymaakariin ihan henkilökohtaisen kokemuksen perusteella. Myös jenkkityyliin piipun värjääminen kirkkaan oranssiksi olisi hyvä juttu, tai vaihtoehtoisesti piipun suojatulpan pakollinen käyttö (tulevat useimpien sähkötoimisten aseiden mukana). Luonnollisesti joku ko. välineitä tunteva tarkastaisi jokaisen paikalle tuotavan aseen.

  4. NovaJinx

    Viranomaisista vielä sen verran, että poliisille olisi siis ilmoitettava aseiden olemassaolosta paikalla. Tällöin he informoivat asiasta hätäkeskusta soittojen varalle. Poliisi ei kuitenkaan anna minkäänlaista varsinaista lupaa tuoda pyssyjä paikalle, vaan siihen tarvitaan erillinen lupa tilojen haltijalta. Jos omistaja kieltäytyy, ei poliisin myönteinen sana paina asiassa suuntaan tai toiseen.

  5. Inna-chan

    Siis jos nyt olen oikein ymmärtänyt tämän ”ase/proppipolitiikan”, niin jos samanlainen on voimassa tulevassa Animeconissa niin en saa ottaa coniin mukaan leluosastolta ostamaani leikkipyssyä, joka kuuluu pukuuni? Tämä surettaa minua aika lailla, koska kyseinen hahmo josta teen cosplayn, ei ole oikein yhtään mitään ilman sitä pyssyä…jollen sitten ole rohkea ja osallistu cosplaykisaan, jossa siis saisin käyttää lelupyssyä rekvisiittana?

    Oli pakko kysyä asiasta, koska silloin jo kun keksin itselleni hahmon conia varten, kyseinen aihe on pyörinyt päässäni ja olisi kiva tietää, miten sitä oikein kuuluu toimia. ^^’

  6. Lmmz

    Meikäläisen lainauksen yhteydessä ehkä voisi todeta, että en edusta Traconin tai minkään muunkaan tulevan conin järjestäjiä. Olen kuitenkin kuullut, että Tampereen poliisi on ollut hieman hidas kommentoimaan muihinkin asioihin, joten voipi olla että asiaan ei ole saatu tuon parempaa tulkintaa. Joka tapauksessa kyseisen kommenttini taustalla oleva ajatus oli, että cossia ei välttämättä muutenkaan aina saa täydelliseksi. Proppimääräykset ovat sentään kaikille samat – toisten cosplayta voivat rajoittaa käytössä olevat resurssit, omat taidot tai oma vartalo.

    Hankin itsekin viime kesänä ensimmäistä kertaa elämässäni airsoft-pistoolin, tarkoituksena juurikin käyttää sitä proppina tarvittaessa. Mutta jo ennen kuin Traconin turvallisuussäännöistä tiedotettiin (ja kauan ennen kuin totesin, että en kuitenkaan ehdi tehdä Traconiin mitään asua) päätin että ase saa kuitenki jäädä kotiin – pistoolin heiluttelu tuntemattomien ihmisten keskellä, vaikka olisikin punainen tappi piipussa, tuntuu nykyään vähän huonolta idealta.

    On kuitenkin totta, että pelkkä aseproppien täyskielto ei conin todellista turvallisuutta lisää – aivan kuten eivät kaavaillut aselakien tiukennokset käsiaseiden kannalta eivätkä loppupeleissä lentokoneiden turvatarkastuksetkaan. Jos tahtoa riittää, niin keinot toisten vahingoittamiseen löytyvät aina, valitettavasti. Ulkomailla on aivan tavallista, että ostoskeskusten ja hotellienkin ovilla kuljetaan metallinpaljastinten lävitse ja laukut tarkastetaan, ameriikan maalla tällainen käytäntö on kuulemma myös isommissa coneissakin. Se, että auttaako se oikeasti lopulta on sitten asia erikseen, mutta minusta yleisötapahtuman järjestyksenvalvonta – jossa ollaan vastuussa TOISTEN turvallisuudesta – ei ole oikea paikka lähteä harjoittamaan kansalaistottelemattomuutta. Tämän vuoksi vertaus punaisia päin kävelystä tai tiedostojen jakamisesta vaikuttaa melkoisen perspektiivittömältä, mutta toisaalta natsikorttiahan postauksessa jo heiluteltiinkin…

  7. Tsubasa

    Edelleen on vain vaikea käsittää sitä, miten leikkipyssyt ja pehmomiekat liittyvät mitenkään ”toisten turvallisuuteen”.

    Koko homman avainsana on tietysti ”erehdyttävä”, koska sen merkitys vaihtelee eri paikoissa ja tilaisuuksissa! Esimerkki:

    Tapahtuman ULKOPUOLELLA airsoftase tai mikä tahansa ”erehdyttävä” asejäljitelmä olisi laiton joka tapauksessa – joku sivullinenhan saattaisi luulla sitä oikeaksi, ja voisi syntyä paniikki ja kalapuikkomellakka. Mutta tapahtuman SISÄLLÄ tuskin kukaan erehtyisi luulemaan niin airsoftasetta kuin puista palikkapistooliakaan vaaralliseksi. Joten miksi kieltää kaikki lelupyssyt, nekin, joista näkyy kilometrin päähän että ne ovat leluja – ja nimenomaan tapahtuman sisällä?

    Minusta on vähän looginen ristiriita, että voin kuljeskellä Tampereen keskustassa lapio olallani ilman että kukaan hälyttää paikalle Karhuryhmää – mutta kun astun Traconin ovista sisään se muuttuu järjestyslain kieltämäksi vahingoittamiseen soveltuvaksi esineeksi, joka on välittömästi luovutettava pois.

    Lait on tehty soveltamista varten. Ei poliisi ketään pidätä pesäpallomailan kanssa kaupungilla kävelystä – ellei kyseessä sitten ole ilmeinen uhkaava pahoinpitelytilanne, vaikkapa puhkeamassa oleva tappelu. Laki kieltää pesäpallomailan kannon julkisella paikalla vain ja ainoastaan siksi, että poliisilla olisi valtuuksia puuttua juurikin tällaisiin tapauksiin jo ennen kuin varsinaista pahoinpitelyä ehtii tapahtua.

    Sen sijaan se ei ole tarkoitettu hankaloittamaan ihmisten naamiaispukuleikkejä. Laki on olemassa ihmistä varten eikä ihminen lakia varten – ihan niin kuin ne punaiset liikennevalotkin.

Vastaa käyttäjälle Tsubasa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2024 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑