Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Cossaajat ovat pinnallisia, kaksinaamaisia ja tyhmiä

Ei ole salaisuus, että tavanomainen puoluepolitiikka ei kiinnosta nuorisoa. Tämä uutinen toistuu noin jokaisten vaalien alla. Toisaalta lähes koko ajan tulee uutisia siitä, miten nuorisoa kiinnostaa nykyään maailman tila, vihreät arvot, eettisesti tuotetut tavarat ja luomuelintarvikkeet ja niin päin pois. Vaikuttaa siltä, että kaikesta huolimatta nuorisoa kuitenkin kiinnostaa asiat, jotka ovat heitä lähellä. Yhteiset asiat kiinnostavat ja niihin ollaan valmiita vaikuttamaan.

Samaa ei voi sanoa cossaajista.

Cossaus on perimmiltään ennen kaikkea pinnallinen harrastus – pinnallinen siis siinä mielessä, että koko harrastuksessa on kyse siitä, miltä näyttää. Siinä ei sinällään ole mitään pahaa, mutta tuntuu siltä, että juuri tästä syystä useimpien cossaajien ajattelu pysähtyy yleensä omaan nenänpäähän, tai viimeistään cossauskaverinsa perseeseen. Sen sijaan cossaajille tuntuu olevan todella vaikeaa käsittää sitä, että siinä hänen ympärillään olisi joku isompi kuvio, kuten esimerkiksi joku coni. Useimpien cossaajien coniraportit ovatkin tätä luokkaa:

”Menin coniin Viljamin kanssa joka cossas Roxasia Kingdom Heartsista. Oli kivaa, vaikka Roxas-Viljami joutui jättämään sen kaksmetrisen Axel-pehmolelun narikkaan. Ja sit oli täyttä niin ihmiset törmäili mun siipiin ja mun proppimiekka katkes. Ja sit oli kans huono ku jouduin matkustamaan tässä asussa.”

Veitsi silmässäMiksi cossaajat eivät vaadi, että heidät otetaan huomioon? Esimerkiksi: proppisääntöihin vaikuttaa se, kuinka ahdasta tapahtumassa on. Jos tilaa on enemmän, voidaan proppien mukana pitämiseen suhtautua iisimmin kuin tungoksessa – tungoksessa kun on oikeasti vaara siitä, että jonkun siipi on jonkun silmässä. Cossajien etu olisi siis vaatia tapahtumiin lisää tilaa joko isompien tilojen muodossa tai kävijämäärää alentamalla (esimerkiksi tapahtuman hintaa korottamalla tai yksinkertaisesti myymällä rajoitettua määrää lippuja). Proppien hajoaminen on kieltämättä ikävää, mutta siihenkin vaikuttaa kävijöiden määrä. Sen lisäksi, jos cossaaja olisi aktiivinen ja kiinnostunut muidenkin cossajien asioista kuin omistaan, tämä voisi esimerkiksi ehdottaa, että coneihin järjestettäisiin vaikkapa cosplayasujen korjaushuone. Asussa matkustamiseen taas auttaa cosplay-pukuhuoneet – useimmissa paikoissa on olemassa jonkinlaisia tiloja, jonne pukuhuoneen saa järjestettyä. Cosplay-pukuhuoneeseen on toki myös hyvä laittaa peili, silityslauta ja -rauta sekä muuta härpäkettä, mitä cossaaja voi tarvita (esimerkiksi hiuslakkaa, hakaneuloja, jesaria, erivärisiä lankoja sekä neuloja, ehkä kuumaliimapyssy ja jopa ompelukone, jos oikein villeiksi ryhdytään).

RagekuutiJa jos joskus jotain on saavutettukin ja tapahtumassa on kuin onkin cosplay-pukuhuone, niin raportti on tasoa ”Joo cosplaypukuhuone oli”. Mutta jos se seuraavasta tapahtumasta puuttuu, niin ketään ei kiinnosta. ”Jaa tällä kertaa ei ollu cosplaypukuhuonetta mikä oli vähän huono juttu”. Cossaajat, ei jumalauta! Jos te ette vaadi oikeuksia itsellenne, niin ei kukaan niitä tule teille antamaankaan! Ja jos ette pidä saavutetuista eduista kiinni kynsin ja hampain, niin ne lähtevät teiltä pois! Varsinkin tapahtumissa, joissa valta on ihmisillä, jotka eivät joko a) ymmärrä cosplaysta mitään tai b) suhtautuvat siihen nuivasti, eivät varmasti ota cossaajien etuja huomioon, jos se vain voidaan välttää. Cossaajille annetut tilat ovat nimittäin lähes poikkeuksetta pois jostain muusta. Sen takia cossaajien olisi tärkeää pitää ääntä, jotta heidät otettaisiin huomioon.

CoschanSen lisäksi, että ajattelu pysähtyy useimmiten omaan napaan, cossaajat ovat myös suurelta osin kaksinaamaisia. Kukaan ei uskalla arvostella cossaajia tai cosplay-skenen tilannetta Suomessa julkisesti, mutta annas olla kun 4chanin /cgl/:ään ilmestyy Suomi-ketju, niin eiköhän siellä olla heti nauramassa ties kenelle. Kun kentän ääni kertoi, että Suomi kaipaa anonyymiä cossauslautaa, ja sellainen ilmestyi, niin mitä ihmiset tekevät? Trippaavat kuin viimeistä päivää. Tämän lisäksi on lukemattomia kaksinaismoralismia vielä paremmin ilmentäviä draamoja, mutta valitettavasti läheskään kaikki niistä eivät koskaan nouse suuren kansan tietoisuuteen. Tietoa saa tuntemalla oikeita ihmisiä, seuraamalla /cgl/:ää, stalkkaamalla ihmisten LiveJournaleita ja yhdistelemällä langanpäitä yhteen – mutta kuten sanottu, useinkaan asiat eivät ole julkisia.

Tietenkään kaikki cossaajat eivät ole pinnallisia ja kaksinaamaisia, vaan poikkeuksiakin on – lähin esimerkki löytyy tuolta viereisestä huoneesta: Bubu taisi olla ensimmäinen henkilö, joka piti julkisesti esillä sitä, että kun cosplay-kisaajatkin kuvataan, niin eikö kuvauspalvelua voisi ulottaa myös muihin cossaajiin? Nykyään kuvauspalvelu onkin coneissa peruskauraa, mistä toki kiitos Kyuulle & Co:lle. Mutta mietinpä vain, olisiko tätä tapahtunut, jos Bubu ei olisi asiasta melua pitänyt? Olisiko joku muu ottanut asian julkisesti puheeksi ja vaatinut, että muutkin kuin kilpailevat cossaajat otetaan huomioon? Epäilen vahvasti.

Eurocosplay logo

On tietysti ymmärrettävää, että kun cossauksen perusideana on pukujen tekeminen, hyvältä näyttäminen sekä yleensäkin huomiohuoraaminen (missä ei tietenkään ole mitään vikaa), on tärkeää suunnitella sitä, mitä päälleen pistää WCS-karsintoihin, Eurocosplayhin tai milloin minkäkin conin cosplaykisaan, sekä tietysti saada asut valmiiksi. Ja on tietysti totta, että jonkun täytyy ne kisoissa yleisöä ilahduttavat komeat asut ja puvut tehdä, eli siinä mielessä cossaajat kyllä tekevät asioita, joista on iloa muillekin. Mutta missä ovat cossaajat, jotka yrittäisivät parantaa koko Suomen cossausskeneä ja tuottaa sillä tavalla iloa kaikille cossaajille? Sellaista iloa, joka kestäisi vähän kauemmin, kuin se maksimissaan 5 minuutin esitys lavalla?

Cossaajat, teidän on nyt syytä ottaa itseänne niskasta kiinni ja alkaa ajaa omia etujanne. Ihan oikeasti.

7 Comments

  1. Tsubasa

    Muistan kyllä aivan selvästi, että eräs tyyppi vaati oikeudekseen saada suihkuttaa hiuslakkaa vessassa! Lasketaanko se?

  2. Ilona

    Pisteet otsikoinnista, itsensä tunnistaminen on aina yhtä avartava kokemus.

    Ei mutta ihan asiaa kyllä. Osan saamattomuus vaikuttamis-rintamalla johtuu varmasti oikeasti siitä, että kun keskittyminen pitää olla sen 100% siinä, että valmistuuko puku ja vielä ajoissa, ei ehdi miettimään juuri muuta ennen tapahtumaa. Harmittavan harvat kuitenkin käyttää esim anikin palautteenantomahdollisuutta hyväkseen, jos conissa joku homma kusee. Ja perinteinen ajattelumalli, joka pätee varmaan suurimpaan osaan näinkin järjestäytymätöntä harrastajajoukkoa, on että ”kyllä joku muu(tm) sen hoitaa”. Ja kun ei hoida, asiasta nuristaan siinä omassa kaveriporukassa yhden illan ajan ja thats it. Omaa saamattomuuttani selittelen monesti sillä, että jos conin cosplayvastaavana näkyypi naama, jonka tiedän asiasta jotain ymmärtävän, oletan hänen kyllä olevan perillä perusasioista, kuten siitä että pukuhuoneessa ois ihan kiva olla peili ja vesipiste.

    Mutta nyt törmistäydyn ja pistän aiheesta heti sähköpostia! :D

  3. Kuuti

    Tsubasa, kieltämättä! Eri asia sitten, kuinka pitkälliseen asioiden pohdintaan tämä perustui. Sinällään kuitenkin tällaista pohdintaa saisi olla cosplay-piireissä enemmänkin ja ne viestit saisivat kantautua myös coneja järjestävien ihmisten korviin. Ja, no, eipä ole sitä taidettu sen jälkeen vaatia enää.

    Ilona, ilo on minun… ilonani. Tai siis.

    Mutta näinpä juuri – kuten sanoin, on sinällään on tosiaan ihan ymmärrettävää, että varsinkin juuri ennen tapahtumaa on hirveästi muuta tekemistä (ts. se cosplay-asu) eikä muita asioita välttämättä ehdi kauheasti miettiä. Sen takia onkin tärkeää pitää asiasta ääntä muulloinkin. Asiat ovat myös aina helpompia toteuttaa kun niihin voi kunnolla varautua. Tietenkään ei ole mahdotonta järjestää paria peiliä tapahtumapaikalle vaikka samana päivänä, mutta sitten puhutaankin jo rahasta (”käy ostamassa kaksi kokovartalopeiliä sisustusliikkeestä, tässä yhdistyksen pankkikortti”) mitä ei välttämättä ole, tai vähintään prioriteeteista: ehtiikö kukaan lähteä hakemaan kokovartalopeiliä vanhemmiltaan tai sukulaiseltaan? Jos, onko se jostain muusta pois, ja jos, niin mistä? Ja kumpi on tärkeämpää?

    Ja cosplayvastaavatkin ovat valitettavasti vain ihmisiä ja voivat unohtaa asioita. Riippuu tietysti coniorganisaatiosta, miten tehokkaasti siellä käydään muiden suunnitelmia ja niiden toteutusta läpi – jos cosplayvastaavan suunnitelmasta puuttuu hakaneulat, voiko joku muu huomauttaa asiasta ennen kuin on liian myöhäistä, ehtiikö joku käydä kaupassa ostamassa hakaneuloja, jne…

    Hienoa jos sain sinut aktivoitua, ajattelinkin että sinä olet varmaan luultavimpia ehdokkaita cosplaymaailmanparantajaksi. Vai olisiko oikeampi termi kenties cosplaykansankynttilä? ;D

  4. Vorona

    Cosplayereiden on hyvin vaikeaa vaikuttaa asioihinsa, jos heillä ei ole tietoa siitä, missä näin voi tehdä – tai sitten tietoa siitä, että sellainen on ylipäätään mahdollista.

    Anikia pidetään paikkana, josta cosplayerit saavat parhaiten tietoa tulevista tapahtumista ja voivat jakaa ajatuksiaan muiden harrastajien kanssa, mutta kun alkaa tarkemmin miettiä, niin monikohan harrastaja oikeasti seuraa Anikia? Tapahtumissa saattaa olla satoja, ellei tuhansiakin ihmisiä, jotka luokittelevat itsensä cosplayharrastajiksi, mutta suuri osa heistä ei varmastikaan seuraa Anikin cosplaypalstaa. Muutamien tapahtumien cosplaykisoihin osallistuminen toki vaatii profiilia Anikissa, mikä sinällään edistää ihmisten kerääntymistä yhteen, mutta kun läheskään kaikki cosplayharrastajat eivät kisaa.

    Suurella osalla cosplayereista tuskin edes on tietoa Anikin olemassaolosta. ja esimerkiksi irc-gallerian cosplay-yhteisökin kerää enemmän harrastajia samaan paikkaan. Toisaalta taas Aniki on kuitenkin se ainoa ”virallinen” väylä, jota kautta cosplayerin on teoriassa mahdollista saada äänensä myös niiden asioista päättävien kuuluviin. Teoriassa.

    Pienessä harrastajapiirissä informaatio tuntuu kuitenkin kulkevan lähinnä näitä henkilökohtaisia kontakteja pitkin. Tavallinen cosplayer ei siis välttämättä kykene vaikuttamaan itseään koskeviin asioihin, jos häneltä puuttuvat siihen tarvittavat keinot ja kontaktit. ”Vallanpitäjät” sopivat asioista keskenään irc-kanavilla (tai no, mistäs minä tiedän, missä niistä asioista sovitaan – olen elävä esimerkki cosplayerista, jolla ei ole tietoa mahdollisuuksistaan!) ja cosplaykisoissa toimivat taustatiimitkin kerätään usein henk. koht. kontaktien kautta tai Anikissa ohimennen viestittämällä. Harva edes tietää, keneen pitäisi ottaa yhteyttä asioiden viemiseksi eteenpäin ja nekin, jotka tietävät, eivät välttämättä uskalla tehdä niin.

    Lisäksi on erittäin tuskastuttavaa, että tietoa harrastuksen tilasta saa nyhtää sieltä sun täältä. Muiden harrastajien julkinen arvostelu tai harrastajien välinen nokittelu ja draamaus eivät sinänsä kiinnosta minua ja ne saisivatkin pysyä puolestani asianosaisten välillä, mutta harrastukseen yleisesti liittyvät ilmiöt sekä kritiikki tarvitsisivat enemmän näkyvyyttä. Niinpä niin, minäkin vain spekuloin blogissanne enkä mene postaamaan tätä Anikiin, vaikka ehkä pitäisi. Tuntuu vain siltä, että Suuret Ajankohtaiset Asiat pitää kaivaa aina esille ihan muualta kuin Anikista – muutaman kymmenen tai sadan ihmisen seuraamat blogitkin näyttävät edistävän harrastajien verkostoitumista ja epäkohtien nostamista pinnalle paremmin kuin epävirallisesti viralliseksi julistettu harrastajien keskustelupalsta.

    Onko kaikkia harrastajia edes mahdollista saattaa yhteen? Onko sille edes tarvetta? Minun mielestäni on, mutta Aniki, saati sitten /cgl/ eivät sitä mahdollista. Ja voi kyllä – olen jälleen hyvä esimerkki harrastajasta, joka on ”all talk and no action”. :D; Jaksan kyllä spekuloida ja olla tietävinäni, mikä mättää, mutten sitten kykenekään esittämään minkäänlaista konkreettista parannusehdotusta asiaan. Sellaista kun en tältä istumalta vain keksinyt – uusi pelkästään cosplayereille tarkoitettu foorumi hiukan cosplay.comin malliin kun saattaisi hyvinkin osoittautua flopiksi, kerta Anikinkaan pieni cosplaynurkkaus ei ole juuri onnistunut aktivoimaan harrastajakuntaa. :B

    Pahoittelen muuten hiukan venähtänyttä kommenttiani, mutta hyvät blogitekstit vain herättävät paljon ajatuksia!

  5. Jaksu

    Asiaa!

    Itsekkin hieman kyrsiintyneenä Cossaajien saamattomuuteen allekirjoitan tämän täysin! Ani.mu:hun on odoteltu jo jonkun aikaa cosplayblogien lisäilyä, mutta ei vielä ole tullut yhtäkään yhteydenottoa.

  6. Tsubasa

    Niinhän se vähän on että jokainen coni toki kysyttäessä on ehdottoman avoin kaikille ehdotuksille ja palautteelle, mutta äärimmäisen harva niitä silti aktiivisesti kerää ja kyselee. Joten tavalliselle harrastajalle päätöksenteko tuntuu varmasti hyvin etäiseltä ja vaikealta asialta vaikuttaa.

    Vielä harvempi coni viitsii kertoa millaista palautetta se on saanut ja miten se aikoo siihen reagoida. Palautetta antamaan ei erityisesti kannusta se, että se tuntuu lähinnä tiiliseinälle puhumiselta, ja että vaikutukset näkyvät ehkä joskus vuoden päästä.. jos näkyvät.

  7. Rora

    Yksi suurista ongelmista cosplayn suhteen on nähdäkseni se, että sitä ei mielletä harrastukseksi. Valtaosa cossareista on hyvin nuoria, joille cosplay on lähinnä sitä, että kavereiden kesken pukeudutaan hassusti muutamana päivänä vuodesta ja sitten siitä ”kasvetaan” yli. Se kielii muutenkin skenen tilasta. Cosplay on harrastuksena hyvin nuori Suomessa, käy tällä hetkellä pioneerivuosiaan. Ollaan vielä niin lapsenkengissä, että haparoidaan ensiaskelia, välillä kompastutaan, eikä oikein tiedetä mihin päin suunnattaisiin. Itseäni tökkii myös valtavasti ne pienet, toisiaan törkkivät ja selän takana märisevät klikit, ja suuri osa cossaajien energiasta näin kärjistetysti tuntuukin menevän toisten cossaajien dissailuun ja oman egon pönkittämiseen.

    Ennen kuin cossaukseen asennutaan harrastuksena, ihan oikeana harrastuksena, tilanne tuskin tulee muuttumaan kovin paljoa. Asennemuutos on oikeastaan varsin pieni. Toisille se voi pysyä edelleenkin muutaman vuoden hauskanpitona ja hupaisana naamiaisriehana, toisille se sitten voikin olla äärettömän vakavasti otettava juttu kisoineen, pukujensa, itsensä ja cosplayskenen kehittämisineen. Muutosta onneksi tapahtuu koko ajan, mutta kuplinta pinnan alla on niin pientä, muutos hienovaraista, että se jää monelta täysin huomaamatta.

    Koska jokainen tekee omassa erakkolinnassaan töitä oman cossinsa eteen, se ei edesauta harrastuksen kehitystä lainkaan. Cosplay Finland on ollut aluksi varmasti todella hyvä juttu, mutta on tuntunut jäävän nyt vähän sivuun. Tarvittaisiin oikeasti aktiivista porukkaa kehittämään tapaamisia, järjestämään työpajoja, vaikka viikonlopun mittaisia workshoppeja conien ulkopuolella, mitä tahansa cosplay-painoitteista toimintaa muutenkin. Nyt kun porukat ovat vain näissä omissa pikku piireissään, se yhteisöllisyys harrastuksen sisällä jää varsin niukaksi ja sitä kautta ehkä myös into lähteä tekemään jotain yhteisen hyvän nimeen, jää mitättömäksi.

    Mitä sitten on tapahtunut? Näkisin erittäin positiivisena asiana sen, että kisat ovat tulleet takaisin. En tarkoita ”paras hassuin hattu”- tai ”söpöin maskottihahmo”- kunniamainintoja oikeana kisaamisena. Kisaamiseen kuuluu kunnianhimo, mahdollisuus sijoittua oikeasti mitalisijoille ja saada siitä myös oikeaa tunnustusta. Se, että kaikki ovat tasa-arvoisia palkintosijoilla, ei kannusta kisaamaan, eikä kehittämään itseään eteenpäin. Nyt on nähty niin raha- kuin tuotepalkintojakin, joita saadakseen tosiaan yritetään aiempaa enemmän. Viime vuoden puolella tyrkytin väkisin mm. animeconin kisaan ompelupaketti-palkinnot ja niistä pidettiin kovasti ja yleisöarvioiden mukaan tätä linjaa olisi hyvä jatkaa. Tuomaristokin on päässyt katsomaan pukuja lähempää, keskustelemaan kisaajien kanssa puvun rakentamisesta ja cossari on saanut monesti suurta apua palautekeskusteluista. Kisojen rakennekin on muuttunut. Nyt jäädään poseeraamaan, tehdään pieniä skittejä, käytetään taustamusiikkia, kun vielä 2008 nähtiin 50 metrin pikajuoksuja lavalla. Kas kummaa, jotain on tapahtunut. Jopa pukujen taso on vähitellen nousussa. Asia, josta käsityöläinen on erittäin tyytyväinen. Kuvauspalvelusta onkin ollut jo puhe ja nyt Kupliissa 2010 esiteltiin photoshoot-matkat cossaajille, jolloin on mahdollisuus entistä parempiin kuviin.

    Nyt kun miettii, ketkä ovat olleet näiden muutosten takana, kyse on kourallisesta ihmisiä. Herkästi suuri yleisö tulee ajatelleeksi, että kyllä ne nyt nämä tulevat jututkin hoitavat, ovat ennenkin hoitaneet. Se on iso virhe. Aktiivisimmat, innoikkaimmatkin harrastajat palavat joskus loppuun ja ideat loppuvat, jäävät junnaamaan paikoilleen, jos jossain vaiheessa ei saada uutta verta mukaan. Olen itse ollut perustamassa pariakin seuraa, katsonut niiden käyvän näitä samoja vaiheita läpi ja kasvavan toimiviksi, satoja jäseniä käsittäviksi monipuolisiksi harrastusyhteisöiksi, ja toivon sydämestäni, että cosplayn kanssa kävisi samoin. Vaikka törkeäst nyt bubukuutiin tämän vuodatuksen tunginkin, niin haastan ihan jokaisen cosplayharrastajan katsomaan peiliin ja miettimään, mitä voisi tehdä tämän yhteisen harrastuksen eteen. Se ei vaadi paljoa, jokainen ihan pienikin asia on loppupeleissä merkittävä.

    …Anteeksi kilometrimittianen ranttaus ja kiitos bubukuutille, että joku taas nostaa kissan pöydälle!

Vastaa käyttäjälle Rora Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2024 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑