Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Kukaan ei rakasta Animeconia.

Parhaat ideat iskevät usein yöllä. Niin tämäkin, siinä puoli neljän maissa. Animeconista ja sen tulevaisuudesta on kirjoiteltu paljon. Tällä hetkellähän tilanne on se, että Finncon 2010 kyllä järjestetään Jyväskylässä, mutta Animeconia ei – järjestäjiä sille ei kuulemma löytynyt.

Suoraan sanottuna en ihmettele. Animecon tekee kuolemaa, ja se johtuu siitä, että kukaan ei rakasta sitä.

VIILÄlkää käsittäkö väärin. Varmasti tästä maasta löytyy monia, joiden mielestä Animecon on ollut tämän elämän parhaita hetkiä. Löytyi tyttö-/poikaystävä, joitain 4chan-afropäitä tai villi hotelliyö conisäädön kanssa. Itsellänikin on useita hyviä muistoja Animeconeista. Mutta valitettavasti, vaikka kävijät ovatkin tapahtuman tärkein osanottaja, tapahtuman ennakkojärjestelyt hoitaa joku muu, eli tapahtuman järjestäjät. Järjestäjiä Animeconille ei tunnu löytyvän, ja se johtuu siitä, että kukaan tällaisista ihmisistä ei rakasta sitä.

Lueskelin vanhoja Animeconia koskevia viestiketjuja Anikista. Kehitys oli seuraavaa:

Vuonna 2005 väläytellään ensimmäistä kertaa ideaa Finnconin ja Animeconin erosta. Vedotaan siihen, että Turun Animeseura edellyttää Animeconin olevan maksuton. Scifistit toteavat: ”jos tahdotte oman, itsenäisen animetapahtuman niin tehkää vittu ite”.
*Hauskana yksityiskohtana Petteri ”Tsubasa” Uusitalo vannoo yhteistyön nimeen.
*Ensimmäinen Tracon järjestetään Tampereen Hervannassa, TTY:llä.
*Ensimmäinen Kirsikankukkacon järjestetään Turussa nuorisokeskus Palatsissa.

Vuonna 2006 Finnconin ja Animeconin eroa ehdotetaan suoraan. Animeconille ehdotetaan pääsymaksua. ”Turun Animeseura, joka myöntää oikeuden Animecon-nimeen, vaatii, että tapahtuma on maksuton”.
*Jussi ”niidel” Kari, joka istuu Turun Animeseuran hallituksessa, kertoo kannattavansa pääsymaksullista Animeconia.
*Ensimmäinen Nekocon järjestetään kesällä Kuopion musiikkitalossa. Jouni ”Tzibu” Holopainen kaiverruttaa itsensä historiankirjoihin Suomen seksikkäimpänä animetapahtuman pääjärjestäjänä koskaan.
*Animecon-ketjussa todetaan pariinkin kertaan että ”menkää tekemään parempi jos ei kelpaa”, joskin kohteliaasti tai kohteliaanpuoleisesti esitettynä.
*Tracon II järjestetään.

Vuonna 2007 Jussi Kari valitaan Turun Animeseuran puheenjohtajaksi. niidel murjoo hallituksessa läpi esityksen, jonka mukaan Turun Animeseura ei enää vaadi Animeconin maksuttomuutta.
*Mikko ”Lmmz” Lammi avautuu Animeconin ohjelman heikosta tasosta.
*Animeconin ohjelmavastaava Mikko ”harusame” Holopainen toivoo Animeconin muuttuvan maksulliseksi, ”tai Animecon on tuhoon tuomittu”. Tsubasa toteaa: ”Tässä hiljan juttelin erään amerikkalaisen harrastajan kanssa, joka nauroi katketakseen Suomen tilanteelle: Suomen suurin animetapahtuma pitää itseään maksuttomana – käytäntö, joka vihjaa selkeästi siitä että halutaan vielä lisää satunnaisia kävijöitä – ja samalla ollaan tukehtumassa sekä tilan- että rahanpuutteeseen. Ei näin, ei todellakaan näin.”
*Tsubasa menettää uskonsa siihen, että yhteistyöllä voisi saada jotain aikaan.
*Scifistit alkavat hajota Animeconin jälkeen – tiivistettynä, ”mitä vittua noi animekersat tekee meidän tapahtumassa??”.
*Syy Finnconin ja Animeconin yhdessä järjestämiseen muuttuu muodosta ”Mutkun Turun Animeseura ei anna” muotoon ”Suomessa ei ole ihmisiä, jotka tahtoisivat järjestää animetapahtumia ja Animecon järjestetään muutenkin yhteistyössä Finnconin kanssa”

Vuonna 2008 Tsubasa kirjoittaa Suomen animeblogauksen parhaan kirjoituksen ikinä eli ”valtio Conin”, jossa Tsubasa purkaa asiallisesti noin kolme vuotta hautomansa ajatukset Suomen animetapahtumista ja siitä, miksi ne eivät toimi. Huomatkaa kohta: ”Yleensä parannusehdotuksia esitettäessä ilmaantuu joku entinen järjestäjä ärisemään ’tee ite parempi.’ Leikitäänpä nyt kuitenkin hetki aikuisia ihmisiä ja ajatellaan idealistisesti, miten asioita voisi kehittää – tiedättehän, tehdä toisella tavalla kuin ennen.”
*Ongelmiksi listataan esimerkiksi ohjelman puute (mitä Lmmz valitteli myös), pääsymaksun puute (aiheuttaa ihmistukoksia, vaikeuttaa rahoitusta), 24/7-aukiolon puute (ei ole jaksettu tehdä), kunniavieraiden puute (”ei niitä tänne saada paitsi munkilla”), Animeconin järjestäminen Finnconin kanssa yhteistyössä
*Tsubasalle vastataan postauksen kommenttiosiossa ”tee ite parempi”.
*Nekocon II järjestetään.
*Tracon III järjestetään.
*Kirsikankukkacon II järjestetään.

Do it yourself! ...faggot

Vuonna 2009 järjestetään ensimmäinen Desucon.
*Ensimmäinen Bakacon järjestetään.
*Cosplaygaala järjestetään loppuvuodesta.
*Animecon järjestetään Helsingissä Kaapelitehtaalla Finnconin kanssa. Ensimmäistä kertaa voi sanoa, että ohjelmaan on edes yritetty panostaa myös animepuolella.
*Ensimmäinen Kitacon järjestetään.
*Tracon IV järjestetään.

Vuonna 2010 Finncon järjestetään Jyväskylässä, mutta Animeconia ei, koska paikkakunnalta ei löydy ketään, joka sen tahtoisi järjestää.

CosplayGaalan logo…niin. Nopean laskennan perusteella Suomeen on ensimmäisten Animeconien jälkeen tullut mm. Tracon, Nekocon, Desucon, Bakacon, Cosplaygaala ja Kitacon. Näiden lisäksi läheltä liippaa tietysti vielä Tampere Kuplii sekä ainakin Tsukicon. Ja kai siellä Kirjamessuillakin on jotain vapaaehtoisia mangosäätäjiä. Puhumattakaan pienemmistä miittityyppisistä tapahtumista. Koska Traconia, Nekoconia, Desuconia, Bakaconia, Cosplaygaalaa ja Kitaconia tuskin kaikkia tekevät samat ihmiset, minusta tuntuu, että Suomessa ei todellakaan ole pulaa henkilöistä, jotka uskaltaisivat ja pystyisivät järjestämään animetapahtumia. Kaikki puhe siitä, että ”Turun Animeseura sanoo ettei Animeconia saa järjestää pääsymaksullisena” on todistettu vääräksi. Väitös siitä, että Animeconin täytyisi olla pääsymaksuton, koska Finnconkin on, on helppo torpata: järjestetään tapahtumat erikseen. Sitten aletaankin itkeä siitä, että ei voi pistää pääsymaksuja, koska X ja Y, ja sitten ei varmasti saataisi avustuksia tai sponsoreita. Kumma, että Desucon kuitenkin sai Opetusministeriöltä pyytämänsä avustuksen täysimääräisenä juuri siksi, että Desuconilla oli myös muita rahoituslähteitä. Desuconia käsiteltiin kuin ns. aikuisten oikeita kulttuuritapahtumia (esim. Pori Jazz, joka myös saa OPM:ltä avustusta, vaikka sen liput ovat yli 40 euroa, jopa 60 euroa), joille avustukset ovat enemmänkin ”tappiotakuu”.

Kyse onkin siitä, että kaikki nämä vuosien varrella esitetyt syyt siihen, miksi Animeconia ei voida järjestää erikseen, ovat tekosyitä. Kyse ei ole siitä animepiireissä sitkeästi kiertävästä huhusta, että uudempi animesukupolvi olisi ”saamattomampaa, laiskempaa ja kermaperseisempää kuin edeltäjänsä”. Kyse on siitä, että kukaan ei tahdo järjestää Animeconia – ei uusi eikä vanha harrastaja.

Nuorisotyö

Tämä ei ole ihme – Animeconiin ladataan erittäin paljon odotuksia, joista tosin suuri osa negatiivisia. Kaikilla uusilla tapahtumilla on jokin kohderyhmä, mistä he osanottajia tapahtumaansa tahtovat, tai sitä omaa kohderyhmää ainakin haetaan. Niiden tekijät tietävät täysin, kenelle tapahtumaansa tekevät. Sen sijaan Animecon on jonkinlainen rykäisy animeharrastuksen suuntaan ja siinä se. Kukaan ei viitsi koskea Animeconiin tikullakaan, koska perinne velvoittaisi tekemään siitä tietynlaisen. Ongelma on vain siinä, että kukaan nykyaktiiveista ei tahdo tehdä sellaista tapahtumaa. Ei kukaan tahdo tehdä palkatonta nuorisotyötä (Ks. Mikko ”Echramath” Järvisen toteamus: ”Scificonit ovat yleensä olleet ’by fandom, for fandom’, animeconit enemmän vapaaehtoista nuorisotyötä.”, tai viime Animeconin ohjelmavastaava Vesa ”hachiroku” Reposen kommentti Tsubasan Finnconin ja Animeconin erottamista koskevan jutun kommenteissa: ”Kyllä minä tiedän tekeväni vapaaehtoista nuorisotyötä”.)

Harrastajien sijaan Animeconia ovat havitelleet kaupalliset tahot, jotka ovatkin myös ilmaisseet tahtonsa nähdä Animeconin jatkuvan. Eikä ihme, sillä Animecon tuo huhujen mukaan vuodesta toiseen isoimmat myyntipiikit. Ja miksei, kun paikalle valuu 10 000 animeharrastajaa. Jokainen järkevä yrittäjä tahtoisi säilyttää tuollaisen myyntimahdollisuuden. Sen sijaan vapaaehtoispohjalta toimivalle järjestäjistölle tapahtuma ei paljoa tarjoa, paitsi työtä, stressiä ja ehkä pienen, häilyvän tunteen siitä, että on tehnyt jotain animeskenen hyväksi, kun on järjestänyt 10 000:lle nuorelle paikan jossa leikkiä elefanttimarssia, mättää toisiaan turpaan cossiasuissa tai imeä naamaa yaoi-ringissä.

Mutta en syytä ketään. Kenenkään ei nimittäin ole pakko tykätä Animeconista, eikä kukaan tykkääkään. Kukaan ei tahdo sitä järjestää. Scifipuolella ei ole mitään velvollisuutta pitää tätä ylisuurta syöpäkasvainta mukanaan. Finncon on hyvä, jopa erinomainen coni – sen ainoa haittapuoli on sen kyljessä oleva jättimäinen syöpäpaise. Onneksi tämä syöpäkasvain tekee kuolemaa, ja se johtuu siitä, että kukaan ei rakasta sitä.

Don Quijote ja tuulimyllyt
Kuva liittyy erittäin vahvasti.

Edit: oishan se pitänyt arvata että neljältä yöllä tulee hienoa kamaa, esimerkiksi Traconin ensimmäiset järjestysvuodet olivat väärin.
Edit2: …ja Kirsikankukkaconit.
Edit3: ja ehkä tosiaan se muutos meni niin päin, että TAS ei vaadi enää Animeconin maksuttomuutta… reminder to self: älä blogaa yöllä.

16 Comments

  1. Jakoavain

    Täyttä asiaa.

    Valitettavaa tosiaan Animeconissa on, että jotkut tahot tahtovat vieläkin pitää sen elossa. Scifistien yhteistyökokouksesta kantautui sellaista huhua, että useampi Scifi-taho tahtoisi järjestää 2012 Animeconin. Kehityssuuntana tämä on suoraan sanoen päin persettä, koska Animeconin kohtalo kuuluisi Animefaneille – Ei Scififandomille.

    Myös syyperät conin järjestämiseen olivat hyvin vääränlaiset: ”Animecon on portticon coniharrastukseen”. Tässä vaiheessa pitäisi Finncon-tahojen jo tajuta, että Animeharrastus on oma osionsa tätä suurta fandomkirjoa eikä Scififandomin alalaji.

  2. Bubu

    Vähän vaikea se on jankuttaa scifi-ihmisten suuntaan jotain Oikeaa Totuutta, kun siellä ei olla kovin hyvin perillä siitä, millainen animefandom ylipäätään on tai mikä pitää sen pyörät liikkeessä. Kun scifisteiltä yhä tulee ehdotuksia tyyliin ”hei, voitais järjestää CosCon, missä cosplayihmisiet voisivat cossata niin paljon kuin haluavat niin niiden ei tarvitsisi tunkea minnekään muuhun tapahtumaan tilantukkeeksi” (keksikää mikä tässä ehdotuksessa on absurdia cosplayharrastajan kannalta ja voittakaa palkinto), niin voi olla aika mahdotonta saada scifi-ihmiset käsittämään, miksi ajatus Animeconista jonain portticonina tai ylipäänsä ajatus siitä, että on olemassa jokin coniharrastus on monen aidan tällä puolella seisovan mielestä kummallinen.

  3. Tsubasa

    Raakaa tekstiä, mutta jonkunhan se on sanottava…

    Voisin itse jatkaa tästä spekuloimalla sitä, miksi kukaan ei sitten rakasta Animeconia. Eli miksi sillä ei ole omia innokkaita järjestäjiä niin kuin muillakin coneilla? Miksi kukaan ei tunne sitä omakseen? Arvelisin, että vastaus on kaksisyinen:

    Yksi – Animecon on aina ollut osa Finnconia, joten se on aina joutunut pomppimaan sinne tänne sen mukana. Se on aina ollut jotain minkä joku on ”ottanut hommakseen”, usein hyvin vähällä henkilökohtaisella kiitoksella, ja sitten sysännyt eteenpäin. Siihen on liittynyt paljon odotuksia, mutta vain vähän omakohtaisia vaikuttamisen mahdollisuuksia. Eivätkä järjestäjät ole juurikaan kommunikoineet kävijöidensä kanssa, joten con on jäänyt fandomille alati kasvottomaksi ja sellaiseksi, jonka järjestää aina ”joku muu” ”meille.”

    Kun katsoo amerikkalaisia animetapahtumia huomaa että nekin ovat syntyneet scifitapahtumien pohjalta – mutta että yksikään niistä ei ole jäänyt loisimaan minkään emätapahtuman kylkeen. Ne ovat kaikki ottaneet oman nimen ja identiteetin jo alusta pitäen – olleet alusta alkaen ihan omia conejaan, joilla on myös omat järjestäjät. Suomi on kuitenkin pieni maa, ja kesti aikansa ennen kuin muut uskalsivat alkaa järjestää yhtään minkäänlaisia muita saman alan tapahtumia…

    Kaksi – Animecon kasvoi liian nopeasti, joten sen järjestäminen muuttui melkein kertarysäyksellä hitonmoiseksi taakaksi. Se syntyi aikana jolloin harrastajia oli vielä vähän, ja sen tekotapa jäi vähän sille tielleen – mutta toisin kuin ensimmäiset amerikkalaiset animetapahtumat se syntyi myös aikana jolloin Internet oli juuri ottamassa tulta alleen. Ja niin ne kävijämäärät pomppasivat äkkiä kattoon. Ja tätähän toki auttoi vielä tapahtuman ilmaisuus, jollaista muualla maailmassa harvemmin on ajateltu edes ajatella – Finnconhan on poikkeustapaus alallaan. (Tietty anime on myös muutenkin harrastus jonka nyyppäharrastajalla on matalampi kynnys lähteä alan tapahtumaan kuin scifillä. Etenkin scifikirjallisuudella.)

    Eli käytännössä lähdettiin perse edellä puuhun. Kukaan ei välttämättä tehnyt mitään väärin; konsepti vain oli rikki jo valmiiksi.

  4. Kuuti

    Jakoavain, no, huhut ovat huhuja. Saa nähdä. Mutta jos noin on, niin ihmettelen kyllä :D

    Tsubasa, hyviä pointteja – olisi mielenkiintoista tietää, kuinka moni Animeconia järjestänyt henkilö oli tahtonut järjestää nimenomaan Animeconia – siis kaiken sen höpöhöpövakuuttelun lisäksi (”Kyllä minä nautin tästä Animeconin tekemisestä suunnattomasti [vaikka en minä kyllä koskaan animea katso eikä se kiinnosta lainkaan]”). Kyllä näitäkin ihmisiä varmasti on, mutta onko niin paljoa, että heistä saataisiin edes yksi toimintakykyinen Conitea(TM)? Se lienee hyvä kysymys.

    Toinen pointti on minusta sittenkin mielenkiintoisempi. Se on selvä, että Animeconin räjähdysmäinen kasvu yllätti varmasti aivan kaikki – sen suhteen tuskin löytyy yhtään henkilöä, joka olisi sen voinut ennustaa. Väittäisin, että konsepti ei ollut rikki, mutta sitä olisi pitänyt korjata heti kun ihmismäärät räjähtivät käsiin tai viimeistään, kun huomattiin, että tilat ja avustusrahat eivät yksinkertaisesti riitä, ts. vuoden 2006 jälkeen.

    Miksi Turun Animeseura ei tähän sitten reagoinut – jaa-a. Itse istuin silloin hallituksessa ja asiasta muistaakseni puhuttiin, mutta se jäi siihen. Ettei vain koko homma olisi ollut siitä kiinni, että Turun Animeseuralla ei itseasiassa ollut edes kunnon tietoa siitä, kuinka hankalaksi homma meni? Vähän väittäisin näin. Tosin, tuskinpa Animeconin ”vapauttaminen” olisi auttanutkaan, koska Animeconille ei haluavia tekijöitä löytynyt – eikä ole löytynyt vieläkään.

  5. r2-

    Animeconin (tai ainakin nimen) tulevaisuus on muuten ollut viime aikoina puheena TAS:n kokouksissa tilanteen eräänlaisen kehityksen tähden…

  6. Iivari K.

    Jakoavain: ”Valitettavaa tosiaan Animeconissa on, että jotkut tahot tahtovat vieläkin pitää sen elossa. Scifistien yhteistyökokouksesta kantautui sellaista huhua, että useampi Scifi-taho tahtoisi järjestää 2012 Animeconin. Kehityssuuntana tämä on suoraan sanoen päin persettä, koska Animeconin kohtalo kuuluisi Animefaneille – Ei Scififandomille.”

    Olin läsnä yhteistyökokouksessa, enkä kyllä kuullut että kukaan olisi halunnut kilpailla Animeconin järjestämisestä vuonna 2012. Sen sijaan Finnconin järjestämiseen kyseisenä vuonna on löytynyt parikin halukasta. On toki mahdollista, että Kuun pimeän puolen järjestämä Finncon samana vuonna sisältää myös Animeconin, muut tarjokkaat käsittääkseni aikovat vain järjestää Finnconin, jossa on myös anime- ja mangaohjelmaa, josta saadaan taas kokemuksia tänä vuonna.

    Mitä tulee Animeconien aiempien vuosien järjestäjien määrään, kyseessä on kuitenkin kymmenen vuoden aikana mukana olleet ihmiset, joten vaikka sydämellään sitä tehnyttä porukkaa on aivan varmasti kymmeniä, tuskinpa juuri nyt olisi toistakymmentä animeconia joskusu järjestänyttä ihmistä, joka haluaisi tehdä sen nyt.

    Toivonpa silti, että jokin Suomen animeconeista säilyisi pääsymaksuttomana – olisi joskus hauska vierailla. Maksu pitää minut poissa.

  7. Kuuti

    Iivari, kiitän kommentista!

    En ole Jakoavain, mutta todettakoon, että itsekin kuulin Syväkurkulta, että Animeconin kohtalosta olisi väännetty jossain scifistien yhteistyökokouksessa. Mutta eipä silti – siitä tietomme näköjään ovat yhtenäiset, ettei Animeconin järjestäminen NYT kiinnostanut ketään. Mikä olikin juuri pointtini.

    Tiedä sitten mitä TASissa on tapahtunut, r2 antaisi ymmärtää että ”jotain”.

    Ja mitä ihmisten poissapitämiseen tulee – Animeconin yksi ongelma onkin ollut se, että siellä on ollut liikaa ihmisiä, joten ihmisten poissapysyminen olisikin tietyllä tavalla suotavaa. Tietysti asiaan vaikuttaa myös se, millaista ohjelmaa tapahtumassa on – harvaa kiinnostaa maksaa tyhjästä, mutta laadusta useimmat ihmiset maksavat: Ropeconkin kerää neljä ja puoli tuhatta kävijää vuosittain siitä huolimatta, että se maksaa 25 euroa, mikä on Suomen nördeconien skaalalla ehdottomasti kalleinta päätä. Mutta kyllä sillä rahalla saa sitten laatuakin.

  8. lucifel

    Henkilokohtaisesti maltan tuskin odottaa. Vaikka harrastankin aika tasapuolisesti anime/manga-osastoa ja scifiä, haluaisin ne miljoona tientuketta pois Finnconista. En ole missään muualla Suomessa ollut niin lähellä pyortymistä kuin Finnconin käytävillä.

    Anyways, ainoa asia, jota vähän pelkään on se, etten enää tapaa teitä kaikkia animepuolen tuttujani sen ainoan kerran vuodessa, jos ja kun Animecon kuolee pois. Ulkomailla kun asun niin Finncon on ollut minulle Se Suuri Sosialisointi-tapahtuma jo parin vuoden ajan…

  9. Hachiroku

    Viime vuoden viimeisten conien jälkeen on ollut hiljaista, mutta nyt on taas ilo huomata, että kevät on herättänyt perinteisen Animecon-keskustelun henkiin.

    Samaa aihetta on pohdittu jo vuosia ja tekoja on vaadittu, mutta edelleen ollaan samassa lähtötilanteessa. Järjestäjien sisäisten fuusioreaktoreiden energia on lopussa ja Animeconista on paisunut punainen jättiläinen. Punaisen jättiläisen kuolemaa on moni toivonut jo vuosien ajan blogi- ja foorumikirjoituksissa. Onneksi punaisen jättiläisen on syytä olettaa luhistuvan jo muutamassa miljoonassa vuodessa, joten Animeconin kuolema on siis enää vain muutaman sukupolven päässä. Tällä hetkellä conkuvioissa vaikuttavia henkilöitä tieto ei toki lohduta, koska he ehtivät kaikki kuolla ennen punaista jättiläistä. Suureksi paisunut Animecon jatkaa elämäänsä, koska aina löytyy vielä vähän energiaa sen ylläpitämiseen. Kukaan ei oikeasti uskalla horjuttaa Animeconin status quoa, koska Animecon on yhä edeleen SE con. Animecon kasvoi jo kauan sitten järjestäjiään suuremmaksi.

    Kuluva vuosi tulee olemaan mielenkiintoinen, koska merkittäviä animeconeja on vain kaksi, ja loppuvuosi on varsin hiljainen conien osalta. Ensi vuonna mörkö monkii taas esiin ja vanhat kauhukuvat käytät toteen. Odotankin innolla mitä Turussa tapahtuu. Ehkäpä olisi taas aika minunkin ryhtyä vapaaehtoiseen nuorisotyöhön.

  10. Kuuti

    Hachiroku, veikkaan, että tätä keskustelua käydään niin kauan kuin Animecon ei valitse suuntaa, mihin se haluaa kulkea. Onko Animecon tapahtuma, joka tarjoaa jokaiselle jotakin, mutta ei palvele erityisesti ketään? Vai onko se aloittelijoiden tapahtuma, joka on helposti lähestyttävä ja jossa pidetään pusupiirejä? Vai onko se vanhempien harrastajien tapahtuma, jossa on runsaasti asiapitoista ohjelmaa? Onko cosplay sallittua, suotavaa vai paheksuttavaa? Miten suhtaudutaan kisaamattomiin cossaajiin – onko näille pukuhuoneita, mitkä ovat proppisäännöt? Miten suhtaudutaan K-18 -ohjelmaan? Entä alkoholiin? Voiko paikalla olla liikaa ihmisiä? Jos on, miten toimitaan? Onko tapahtuma maksullinen?

    Esimerkiksi näihin kysymyksiin olisi huomattavasti helpompi vastata, jos Animeconin kohdeyleisö olisi tiedossa. Kun ei ole, tulos on sekavuutta.

    Ja niin, ongelma on juuri se, että Animeconin ylläpitämiseen löytyy aina nimenomaan vähän energiaa. Mutta kun sitä pitäisi löytyä paljon! Toivon, että Turussa homma onnistuu ja Animeconista saadaan sen arvolle sopiva tapahtuma – ei ainoastaan Finnconin ruma pikkuveli. Animecon 2009 oli kyllä onneksi askel oikeaan suuntaan, mutta matkaa Finnconin laatuun on vielä.

  11. Kateen

    Jakoavain kirjoitti:

    ”Valitettavaa tosiaan Animeconissa on, että jotkut tahot tahtovat vieläkin pitää sen elossa. Scifistien yhteistyökokouksesta kantautui sellaista huhua, että useampi Scifi-taho tahtoisi järjestää 2012 Animeconin. Kehityssuuntana tämä on suoraan sanoen päin persettä, koska Animeconin kohtalo kuuluisi Animefaneille – Ei Scififandomille.

    Finncon-Animecon 2011:n puhiksena totean seuraavaa:
    Jos joku on Jakarille ylläolevalla tavalla sanonut, niin tämä joku on puhunut todella omiaan. Logiikan käyttö on sallittua: miksi ihmeessä ”scifistit” (hah, kahtiajako on aina niin hirveän kivaa) tahtoisivat omia Animeconin tai jatkaa sen riiputtamista Finnconin kupeessa? Kulttuuripääkaupunkivuotena molemmat kannattaa järjestää Turussa, mutta sen jälkeen on ihan hyvä idea vapauttaa Animecon luontoon.

    Eli vielä ratakiskosta: Finnconin järjestäjille oli useita tarjokkaita, ei Animeconin. Yhteistyökokouksessa tosin mainittiin Animecon, koska vuoden 2011 Finncon-Animeconin puhiksena kerroin sivulauseessa myös Animeconin tilanteesta.

    Itse olen vähintäänkin innoissani tarjoamassa avuja ”itsenäiselle” Animeconille, mikäli joku sellaista tahtoo järjestää. Vuonna 2011 Finncon-Animeconissa Animeconin ohjelmaan takuuvarmasti panostetaan ja esiintymään saa lämmöllä ilmoittautua ja ehdotuksia kunniavieraista ja ohjelmasta lähettää. Samaten pajatoimintaa pyritään lisäämään. Valittaa saa aina, mutta jotenkin olisi tosi mukavaa, jos samalla kertoo, mitä olisi halunnut esimerkiksi nähdä. Se auttaa aina jatkokehittelyssä. Toivotaanko Animeconin puolelle esim. mediatutkijoita? Se todennäköisesti järjestyy. Tutkimuksia animeskenestä on Suomessakin varmasti jo tehty.

    Seuraavaksi viesti TAS:n hallituksen toiselta tiedottajalta (eli minulta):
    Vuoden 2012 Animeconille on löytynyt halukas järjestäjä ja uskallan väittää, että TAS on ”myöntämässä luvan”.

    Eli tällaista tänään.

    Kat,
    joka henkilökohtaisesti on sitä mieltä, että Suomeen tarvittaisiin yksi iso Coscon, tai vastaavasti Cosconin ”titteli”, joka kiertää.

  12. Tsubasa

    Kiinnostaisiko sinua avata millainen tämä Coscon olisi, ja miten se eroaisi olemassaolevista tapahtumista? Pelkästään cosplayhyn keskittymisellä? Sellaisia tapahtumiahan on jo yksi, ja vieläpä Helsingissä. Vai onko kyse koosta?

    Ja mitä hyötyjä kiertävällä tittelillä sitten olisi?

  13. Bubu

    Kat, CosConissa ei ole ideana yhtään mitään järkeä cossarin näkökulmasta. Suurin osa cosplayharrastajista tekee vuodessa useita pukuja – minun tahtini 6 per vuosi ei ole edes mikään ennätyskova – ja niitä pitäisi mielellään sitten muille harrastajille esitellä, ei kukaan tee cosplayasuja pitääkseen niitä kotona vessassa. Kuutta asua ei voi esitellä vain yhdessä tapahtumassa, aika ei riitä.

    Amerikan päässä on mahdollista vaihtaa asua useita kertoja päivässä, mutta se johtuu siitä, että conit järjestetään usein hotelleissa ja vaatteidenvaihtopaikka (hotellihuone) on lähellä. Suomessa ihmiset pitävät käytännössä aina yhtä asua koko conpäivän.

    Ja niin, CosplayGaala on jo keksitty.

    Lisäksi kun cosplayn makuun kerran on päässyt, tuntuu tylsältä lähteä mihinkään tapahtumaan ihan omana itsenään tavisvaatteissa. Ei se ole kivaa. Jos pääsen työvuorojen puolesta tämän vuoden Finnconiin, cossaan sielläkin jotain, nimittäin Ruutukolmosta kirjasta Pasianssimysteerio.

  14. Jussi Nikander

    Ihan ensin kun rupesin tätä lukemaan tuli mieleen vanha tietotekniikkatalon käytävällä n vuotta sitten nähty printti, jossa kasa tikku-ukkotason hahmoja nauraa kippurassa ja alla lukee teksti ”Olemme tutustuneet ohjelmaasi”. Tuo juttu kun aiheutti suunnilleen saman reaktion kun olin siihen tutustunut. Keskellä kirkasta työpäivää, työpaikalla ja työajalla. Kiits. ;-)

    Syitä on noin piljoona, mutta suurimpana on se, miten Animecon tuntuu olevan pysyvä doraman lähde jo vuodesta 2003 asti. Tuolloinhan toisen conin jälkeenhän itkettiin proppipolitiikasta verisiä kyyneliä, kun sitä päätettiin kiristää myöhempien vuosien kauheaan natsimeininkiin (syynä tuolloin oli koristekatanalla vahingossa aukaistu nilkka, tjsp). Sittemmin dorama on noussut muun muassa noista yllämainituista jutuista – ja lukemattomista muista lähteistä.

    Loppuviimeeksi kuitenkin jos Animeconille ei tekijöitä löydy niin sitten sitä ei tule. Ja jos tekijöitä löytyy niin se tulee, riippumatta siitä miten paljon sitä etu- väli- tai jälkikäteen rummutetaan hyväksi, pahaksi tahi rumaksi. Kattoo mitä tapahtuu jos joku oikeasti rupeaa 2012 coniä jossain vaiheessa järkkäämään. Kiirettähän tässä ei vielä ole, kun eletään alkuvuotta 2010.

    Menneisyydestä voin sanoa sen verran, että Tsubasa osui tolla ekalla kommentillaan aika lailla naulan kantaan. Animeconin kasvu varsinkin vuosien 2003 – 2006 välillä oli järkyttävää ja vaikeutti tapahtuman järjestelyä suuresti. Erityisesti vuonna 2004 kävijämäärät yllättivät kaikki. Tosin ei siinä oltu menossa perse edelle mihinkään, enintään ei osattu ennakoida tulevaa ja reagoida tapahtuneeseen riittävästi. Ja vielä joskus vuoden 2004 paikkeilla ei ihan aikuisten oikeasti olisi ollut rahkeita pitää Animeconia ilman scifistien apua. Sittemmin tilanne on onneksi korjaantunut.

    – Nixu

  15. Kateen

    Voidaan justkata cosconista joskus rauhassa kalian (tai minun tapauksessani) viinin ääressä… Nyt pitää lyödä pystyyn ensin yksi Finncon-Animecon… :P

  16. Tsubasa

    Toivottavasti nuo eivät kuvittele, että jos animeharrastat saisivat cossata jossain tapahtumassa tarpeekseen he eivät viitsisi muissa tapahtumissa cossata lainkaan. En tiedä voisiko ihan sanoa että cosplay ei ole suurimmalle osalle conikävijöistä harrastus itsessään vaan vain muun animeharrastamisen (ja conissakäymisen) yksi osa, mutta joka tapauksessa ajatus siitä että sen voisi eriyttää omaan tapahtumaansa on tosiaan melko absurdi.

    Ja miksi niin pitäisi tehdäkään? Jotta muut tapahtumat säilyisivät ”puhtaampina”?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2024 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑