Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.

Kategoria: Yleistä (Page 1 of 13)

Kohti ääretöntä ja… no ei ihan vielä yli.

Olen päässyt Avaruuslipoissa hyvään suvantokohtaan ja on aika vetää henkeä kirjoittamismetatekstin muodossa samalla kun valmistelen itseäni sekä hahmojani seuraaviin suuriin seikkailuihin: sellaisiin, joita pohjustin aikoinaan ihan ensimmäisessä luvussa.

Se on ihan kiva saavutus, siis se, että joskus kauan sitten kylvetty pohjustus kantaa jotain hedelmää. Hiukan naurattaa nyt kyllä, millaisia ajatuksia minulla silloin 2019 tästä hommasta oli, kun pistin ensimmäisiä lukuja paperille. Joitain juttuja tekisin nyt toisin, mutta sellaista se on, kun kirjoittaessa oppii koko ajan lisää. Ja sitähän oppii vain kirjoittamalla, mitä olen tehnytkin. :D Ihan kohtuullisen määrän.

Koska tämä on minun blogini, sallinette, että kehun itseäni noin kappaleen verran.

Kirjoitin tämän kaiken tuolla sivupalkissa! Se on ihan oikeasti olemassa! Se on pitkä kuin mikä, suunnilleen looginen, siinä tapahtuu kaikki ne minun parhaat juttuni, se … on! Se on muutakin kuin vain sekalainen sotku välähdyksiä mielessäni, se on oikea tarina! Ja MINÄ tein sen. Ihan itse.

Jos yllä oleva kuulosti sinusta typerältä, se ei ole sitä sen jälkeen, kun kokeilee kirjoittaa mitä tahansa pitkää fiktiota. Ideoiden keksiminen tai taikasysteemin luominen on ihan leikkiä verrattuna itse hommaan. Se vaatii perslihaksia.

Kaikki mitä olen aiemminkin kirjoittanut tänne fiktion kirjoittamisesta pätee yhä – hajatelmiini ei ole juuri tullut muutosta. Kerrataan nyt kuitenkin.

Listat on viileitä, sen tiesi jo Sei Shōnagon:

  • Kirjoittaminen on edelleen pirun yksinäistä. En oikein voi puhua Avaruuslipoista jatkuvalla syötöllä, koska kyllästytän kaikki; toisaalta haluaisin, että minun ei tarvitse selittää tekstiäni mitenkään vaan sen pitää toimia itsenäisesti
  • Yhtenä päivänä olen mielestäni loistava nero, hepuloin omille vitseilleni ja toisena päivänä aivan sama teksti on minusta väkinäistä ja kamalaa räpiköintiä
  • Joudun möyrimään omissa tunteissani ja jutuissa sen verran, että se on välillä pelottavaa, varsinkin, koska joku saattaa vaikka lukea tekstiäni ja samalla oppia minun sisimmästäni jotain
  • … mutta suurin osa siitä, mitä Avaruuslipoissa tapahtuu, ei kuitenkaan ole minua tai minun elämääni 1:1, joten minään Joha=Emmerie-juttuna sitä ei kannata lukea
  • ”En osaa kirjoittaa, mutta osaan kyllä editoida tekstiä” on viisaus, joka kantaa karseimmankin raakatekstijöötin yli
  • Olen tullut todella allergiseksi kaikenlaiselle kustantamiskeskustelulle ja oikeiden kirjailijoiden ”kirjani ei saanut tarpeeksi lukijoita/huomiota/jotain”-diskurssille, koska se on minusta äärimmäisen tympäisevää ja rutinaulina ei saa minua lukemaan kenenkään kirjaa
  • … mutta kaikki palaute saa minut kierimään ympäri kämppää ja hymyn nousemaan naamalleni pitkäksi aikaa, silloinkin kun mukana on kritiikkiä. Onhan se kivaa, että joku valitsee kaikesta maailman viihteestä juuri tämän minun tarinani! Saatan hymyillä kolme päivää joka kommentille ja screencappaan ne talteen, #eicreepysti (ks. aiempi kohta siitä, miten kirjoittaminen on yksinäistä).
  • Haluan oman telepatia-itkuviulun, jota voin vinguttaa lukijoiden päässä aina kun haluan
  • Toimintakohtaukset, toimintakohtaukset, ja voisinpa vaihtaa visuaaliseen mediaan silloin kun sitä tarvitsen, tai olisipa kännykässäni pikavalinnoissa joku animetuottaja
  • Lewd-sisällöstä en aio sanoa yhtään mitään.

Tilanne on siis se, että sain tarinani todennäköisen keskiosan purkkiin ja pakettiin, ja olisi aika siirtyä kohti seuraavaa juonikaarta. Se on yhä pelkkä kokoelma lappuja ja muistiinpanoja, mutta kyllä siitäkin vielä tekstiä tulee.

Nyt kun tarina on niillä main, että minun pitää alkaa sitoa langanpäitä yhteen, joudun jatkuvasti lukemaan omaa tekstiäni uudelleen. Voi olla, että lopputulokseen saattaa silti jäädä ns. klaffivirheitä, vaikka yritän välttää niitä viimeiseen asti, jopa pienellä maanisuudella. Tässä olisi ollut kiva, jos olisin tajunnut tehdä muutaman kaavion ja aikalinjan heti alussa. Silloin oli vaan, no, öh, liian kiire kirjoittaa. Hups.

Yleisesti ottaen päätin jo jokin aika sitten, että jätän muutaman teeman pois, joita alun perin sarjaa suunnitellessani ajattelin käsitellä. Ne eivät nimittäin lopulta kuitenkaan mahtuneet mukaan, olisivat olleet Avaruuslipoissa väärässä paikassa ja päälleliimatun oloisia. Ehkä pääsen tutkimaan muutamaa pois jäänyttä lempiaihettani sitten vielä jossain muussa tarinassa, jonka kirjoitan! Kukapa tietää.

Verrattuna sarjan alkuun jouduin ja pääsin kirjoittamaan tässä keskiosassa vähän erilaisista tapahtumista. Jos ensimmäisessä kirjassa seikkailtiin siivouskomerossa ja liukasteltiin käytävillä, seitsemännessä panokset ja tapahtumat ovat jo sitten hieman eri tasolla. Tämä on tietysti ihan tarkoituksellista: toivon vain, että ensinnäkin kirjoitustaitoni pysyy edes jotenkin perässä, ja myös sitä, että pystyn tasapainoilemaan Emmerien lakonisen äänen ja sen kanssa, että tapahtumat… no, tuntuvat joltain.

Välillä haluaisin käyttää Paljon Enemmän Sanoja, mutta en voi, koska itsepähän ääneni valitsin. Vaikka onhan se matkan varrella vähän muuttunut (Thea sanoisi sitä hahmonkehitykseksi).

Onneksi minulla on niitä muita kertojanääniä. Netistä luettujen juttujen perusteella se on porukkaa jakava kirjoitustemppu: toiset pitävät ja toiset inhoavat. Lienee selvää, että minusta vaihtuvat kertojat ja varsinkin vaihtuvat kertojanäänet ovat parhaimmillaan todella jepaa, koska sillä tavalla pääsee hahmojen sisään ihan eri tavalla.

Hyvä puoli siinä, että kirjoittaa originaaliprojektia ihan vain omaksi ilokseen on se, että voi tehdä tällaisiakin ratkaisuja, jotka eivät miellytä kovin monia. Vastaavia on toki tarinassa muitakin. Ihan jo vaikka se, että tarina on tytön näkökulmasta, mutta poikahahmoja on aika vähän eikä kyseessä ole käänteishaaremi, tekee Avaruuslipoista hankalan. Tällainen ei ikinä menisi kaupallisena läpi – pojille pitäisi olla piirteetön miespuolinen MC-kun ja tytöille käänteishaaremi tai vähän erilainen romanssi.

Jossain vaiheessa aloin miettiä liikaakin, miten tarinoiden kuuluisi mennä, mikä on yleisesti ottaen ihmisten mielestä mielenkiintoista tai kivaa. Mutta ei sillä tavalla kirjoittaminen maistu miltään, kun sitä näin harrastuksena tekee. Tämä homma on intohimoprojekti, en kerta kaikkiaan voi himmailla tai miettiä sitä, mitä joku muukin ajattelee. Pitää tehdä niin, että on itselleen täysin rehellinen, koska muuten homma alkaisi tuntua työltä, tai menettäisin sen kipinän. Silläkin uhalla, että lopputuloksesta pidän vain minä.

Voisiko Avaruuslipat sitten olla parempi=kaupallisempi, jos joku Tärkeä Ammattilainen tekisi muutosehdotuksia rakenteeseen, juoneen tai vaikkapa pyytäisi muuttamaan hahmot lukioikäisiksi? Ehkä, en tiedä. Ehkä jonkun mielestä.

On se kirjoittaminen hankalaa mutta huisin kivaa.

Pyhä nörttiperheys ja sen vaikutus skenekeskusteluihin

Edellisen postauksen jälkimainingeissa ja -löylyissä mielessäni kirkastui yksi ajatus, joka on siellä muhinut jo jostain alkuperäisistä Finncon/Animecon-kähinöistä vuodelta 2006.

Kaikki nämä vuodet olen ihmetellyt, miksi jotkut ihmiset ovat reagoineet niin voimakkaasti siihen, kun toiset ovat yrittäneet tehdä eri harrastajille eri tapahtumia. Uskon, että vastaus löytyy kunkin henkilökohtaisesta suhtautumisesta käsitteeseen, jota kutsun tässä nörttiperheydeksi tai nörttiyhteydeksi. Mitä vahvempi usko nörttiyhteyteen henkilöllä on, sitä negatiivisemmin hän suhtautuu pyrkimyksiin, jotka voisivat jakaa tai heikentää nörttiperhettä.  Uskon, että nörttiyhteyden kokemukseen vaikuttavat niin henkilön omat kokemukset ”skenestä” kuten myös itsevarmuus omasta harrastuksesta, mutta myös ihan vain henkilökohtaiset mieltymykset.

Tällaisenaan nörttiperheys on samanlainen päätöksenteon akseli kuin vaikkapa ”hoivaavuus” politiikassa. Perinteisestihän on katsottu, että vasemmisto korostaa hoivaavuutta (neg. paapomista) ja oikeisto taas ihmisen vastuuta itsestään (neg. heitteillejättöä). Kaikilla lienee oma näkemyksensä siitä, kumpi suuntaus on parempi.

Samoin on nörttiperheyden osalta.

Jatka lukemista

Suomen #animeskene on ihan jees

Edelyne kirjoitti tumblrissaan Suomen animeskenen tilasta. Tiivistäen Edelynen pointit olivat seuraavat:

  1. Suomen animeskenessä on vikaa;
  2. Uusia, erityisesti Pohjois-Suomen tapahtumia vähätellään;
  3. Animeskenessä on huono ilmapiiri ja ihmeellisiä sääntöjä sen suhteen, mikä on Oikea Tapa Harrastaa;
  4. Skenen sisäänpäinkääntyneisyys on ongelma skenen kasvulle ja jatkuvuudelle.

Keskusteluavaus oli varsin tervetullut, koska 1) animeskenekeskustelu on tärkeää itsessään ja 2) jokainen tällainen avaus uudistaa animeskeneä itsessään ja 3) mahdollisesti tuottaa uusia, erilaisia tapoja harrastaa, mikä taas avaa animeharrastuksen yhä useammille ja siten vahvistaa skeneä!

Mutta itse asiaan.

Jatka lukemista

Näillä neljällä vinkillä sinustakin tulee Tsundr-mestari

Jos olet elänyt luolassa viimeisen viikon, et ehkä ole kuullut, että Desucon lanseerasi aprillipilanaan Tsundr-deittipalvelun. Tai kohtaamisfasilitoijan. Tai mikä onkaan. Kuitenkin sellainen, joka on vähän niinkuin Tinder, paitsi että tällä voi satunnaisen seksiseuran lisäksi hakea myös kavereita nakamoja (TL note: nakama on japania ja tarkoittaa ystävää/toveria/muuta vastaavaa). Vitsissä pitää myös tietää, että Tsundr itse ei ollut vitsi, vaan ihan toimiva kapistus. Aprillipilaa oli vain se, että Desuconien järjestäminen loppuu. Tsundr löytyy osoitteesta tsundr.fi.

Muutaman päivän tsundroinnin ja Twitterin #tsundr-hashtagin seuraamisen jälkeen olen hahmotellut joitain melko toimivia Tsundr-kikkakakkosia. Siis olettaen, että haluat tutustua Tsundrissa uusiin ihmisiin, etkä vain jutella sen oman, vanhan klikkisi kanssa. Viikossa olen löytänyt neljä toimivaa taktiikkaa: Jatka lukemista

Bubukuuti on nyt karikari.fi

Moro!

Kuten ehkä huomasitkin, Bubukuuti muutti pois hachidori.orgin alta.

Hachidori oli Bubun eli Johannan joskus kymmenen vuotta sitten hankkima domaini, joka majaili isoveljeni serverillä. Kuten useat ehkä huomasivatkin, Bubukuuti oli joulun jälkeen pari kuukautta poissa linjoilta, sillä serveri pamahti, eikä veljeäni enää napostellut sitä hoitaa (mikä on ihan ymmärrettävää). Sen verran hän kuitenkin paiski hommia, että sieltä saatiin datat talteen. Nyt Bubukuuti pärisee jossain serveripilvessä en tiedä missä, mutta ainakaan sen toiminta ei ole yhdestä ihmisestä kiinni.

Tällä hetkellä blogissa on vähän Säätömoodi päällä – voin kertoa, että tuo Maaseudun Tulevaisuus -henkinen header-kuva ainakin tulee vaihtumaan. Lisäksi blogin nimi muuttunee muotoon karikari.fi – se lienee ihmisille helpompi muistaa kuin Bubukuuti (jota sitäkin näkyy välillä harmillisesti oikeinkirjoitettuna muodossa Bubukuutti), ja varsinkin helpompi muistaa kuin hachidori.org/blog.

Sisältö tullee pysymään ihan yhtä laaduttomana kuin ennenkin. Mutta hei, ainakin se on hienommassa paketissa ja serveri toimii paremmin!

« Vanhemmat artikkelit

© 2021 karikari.fi

Theme by Anders NorenYlös ↑