Shin Bubukuuti Kai Z GT X Destiny.
Juuh elikkäs Gundam Tekketsu eli Gundam: Iron-Blooded Orphans.
Tekketsu on Gundam-tuoteperheen uusin tulokas. Ennen sarjan alkamista se herätti mielenkiintoa sillä, että sen käsikirjoittajaksi oli buukattu Mari Okada. Jos Okada ei ole tuttu, katso vaikka Heidi ”Hoothoot” Päivisen luento Okadasta. Odotukset Gundam + Okada -kombolle olivat kovat. Tuleeko nyt kovatasoista hahmodraamaa vai meneekö kaikki vain päin helvettiä?
Aloin joitain kuukausia sitten jälleen katsomaan Soukyuu no Fafneria (Tunnettu myös nimellä Fafner in the Azure: Dead Aggressor), joka oli minulla jäänyt kesken ”ihan muutama vuosi sitten”.
Ihmettelinkin kovasti, miksi Fafnerin kuvasuhde ei ollut laajakuva, vaan 4:3. Sarja oli nimittäin jäänyt minulle leimallisesti mieleen ”modernina animena”, jota katsoin yliopistoaikoinani, eli siis kun olin jo aikuinen.
Ei muuta kuin tarkistamaan milloin Fafner tuli. 2004… Joo, kyllähän minä sitä katsoin aikuisena, yliopistoaikoinani, meinaan 20-vuotiaana fuksina soluasunnossani. KIITOS 2004 – 2015.
Huutelin eräillä irkkikanavilla että mitäs mecha-animea kannattaisi G Gundamin jälkeen katsoa ja joku Tursake suositteli Gundam Build Fightersiä. Muista Gundam-sarjoista GBF eroaa siten, että gundamit eivät ole siinä oikeita. Keskiössä ovat gunplat, siis gundam-pienoismallit, joilla sarjassa taistellaan mystisten Plavsky-hiukkasten (vähän niinkuin Minovsky, mut niinku plastic minovsky :D keksin selityksen ite) mahdollistaman ilmiön avulla.
Siis pikkupojille suunnattu Angelic Layer Gundameilla. EI NYT SAATANA…
Mutta ennakkoluulottomana kaverina latasin ekan jakson. Sitten toisen. Sitten kolmannen. Ja sitten katsoinkin niitä silloin ilmestyneet 19 putkeen muna tulessa.
Sei ei ole impress
Sarjana GBF ei ole oikeastaan millään tavalla mullistava. Se on yksi iso tournament arc, jossa pikkupojat ja välillä vähän vanhemmat pojat ja välillä myös tytöt taistelevat muoviukoilla. Mutta kaikki vaan toimii. GBF ei tuhlaa aikaa turhaan vetistelyyn tai maailmantuskan potemiseen, vaan tykittää sata lasissa eteenpäin koko ajan. Toki vastoinkäymisiäkin tulee, mutta niistä päästään yli kuin oikeat ihmiset. Ylipäätään kaikki hahmot ovat parhaita tyyppejä ikinä ja… no, en minä oikein keksi tästä erityisen negatiivisia puolia. Toki auttaa, jos on sisäisesti 13-vuotias japanilaispoika, kuten minä, mutta silti.
Mikä GBF:stä tekee kuitenkin mielenkiintoisen on se, että vaikka sen päähenkilö Sei Iori on Gunpla-maailmanmestari Takeshi Iorin poika ja kotikulmiensa kovin gunpla-rakentaja, tämä on gunpla-taisteluissa täysin kädetön.
Eräänä päivänä (TM) Sei kuitenkin pelastaa kaupungilla oudon jäbän, joka on joutumassa ongelmiin, sillä ostoksista pitääkin maksaa (!). Kiitoksena avusta Mystinen Jäbyli antaa Seille mystisen korukiven ja lupaa mystisesti tulla apuun, jos Sei niin kiveltä toivoo. Kun Sein seuraava gunpla-matsi on menossa päin honkia, Sei tulee toivoneeksi, että voittaisi matsin. Yhtäkkiä Mystinen Jäbyli astuu kuvioihin ja vetää Sein vastustajaa pataan.
Reiji cockblockaa Fellinin pelimiestemput ;(
Lyhyiden kommellusten jälkeen Sei ja Reiji perustavat tiimin, jossa Sei kasaa gunplat ja Reiji taistelee niillä. Ja sitten mätetään 25 jaksoa.
Ensimmäisen jakson nähtyäni mietin, missä kohtaa Sei heittää Reijin metsään ja alkaa itse ohjata muovimechojaan jonkin pateettisen ”en voi ikuisesti elää vain sinun kauttasi!!”-puheen säestämänä. Sillä eihän se käy päinsä, ettei päähenkilö olisikaan aihepiirin ykkös-ässä. Jos sarja kertoo lelurobottitaisteluista, sarjan on pakko olla päähenkilöön keskittyvä kasvutarina siitä, miten hänestä tulee maailman paras lelurobottitaistelija.
Paitsi että ei ole. Koko sarjan ajan Reiji on se, joka robotteja ohjaa. Toki Sei välillä huutelee ohjeita ja muistuttaa uusista lisäkilkkeistä, mitä hän on pienoismalliin pultannut, mutta Reiji niitä pilotoi. Ok, kyllä sarjan lopussa Seikin gunplaa ohjastaa, mutta missään vaiheessa GBF ei Sein gunpla-taistelu-urasta kertova kasvutarina, vaan enemmänkin Sein ja Reijin ystävyydestä ja näiden gunpla-tuttavuuksista kertova tarina. Toisaalta missään vaiheessa ei tule fiilistä, etteikö Sei olisikaan se päähenkilö, vaan fokus jaetaan Sein ja Reijin välillä ehkä 60 – 40.
Ihan heti ei tule mieleen toista nuorten poikien taistelusarjaa, jossa varsinainen päähenkilö on enemmänkin se support-maagi kuin eturivin miekkamies. Oikeastaan kaikki shounen-jutut taistelusarjoista leivontasarjoihin ovat sitä tasoa, että ”päähenkilöpoitsu on paras ja voittaa, ja jos ei voita niin treenattuaan voittaa”. Tulitukea antavat sivuhahmot, ei päähahmo. Ja tässä mielessä GBF on jopa vallankumouksellinen.
Juuh elikkäs Sein äippä ja China eli Sein CLASS REP
Toki tämä voi olla vain äärimmäisen ovela markkinointikikkakin. Vaikka Gundameja ei oikeasti ole olemassa, gunplat ovat jokaisen saatavilla muutaman kympin hintaan per setti. Eikä ole mikään salaisuus, että Build Fighters on suunniteltu myymään gunpla-kittejä. Ja siinä, missä taisteluihin assosioituva Reiji on jokin anomalia, gunpla-rakenteluun assosioituva Sei on oikeasti olemassa. Et voi olla Reiji, mutta Sei kylläkin, joten juoksehan nyt kauppaan ostamaan gunpla-kittejä, hopi hopi hopi!
Tästä huolimatta sarjaa on äärimmäisen kiva seurata, eli kaupalliset aspektit pysyvät siinä hyvin hallinnassa. Toki Japanissa lelubisneksen ja robottisarjojen välinen yhteys on ollut olemassa jo vuosikymmeniä, eli on ollut aikaakin hioa esitystapaa kuntoon. Eikä edes haittaa, koska Build Fightersissä kaikki on kivaa ^______^!
Sup dawg, we herd yo liek plans so we put plans in yo plans
Kivoista asioista puheen ollen, Gundam-fanille GBF antaa vielä paljon enemmän. Itse en ole ihan hirveästi Gundameita katsellut G Gundamia, Seediä ja joskus toisen maailmansodan aikoihin katsomaani Wingiä lukuunottamatta. Build Fighters on kuitenkin täynnä viittauksia muihin Gundam-sarjoihin. Millään tavalla muiden Gundamien katsominen ei kuitenkaan ole pakollista, eikä GBF myöskään käy häiritseväksi sarjaviittaustensa vuoksi. Tiedättehän sen fiiliksen: ”nyt tämä selvästi viittaa johonkin muuhun sarjaan, mutta en ymmärrä mihin, ärsyttävää”? No, sitä fiilistä ei GBF:ää katsoessa tule. Sen vihjailut asettuvat juuri sille optimitasolle, missä niiden ymmärtäminen tuo lisäbonareita, mutta ymmärtämättömyys ei ole este sarjasta nauttimiselle.
Loistosarja, katso heti. Vaikka se onkin pikkupoikien sarja lelurobottitaisteluista. Tai juuri siksi. Pew pew!
Nii oli täs jotain ropottejaki
PS. Jos et vielä muuten hoksannut, niin tämä on se sarja, jossa pääpahiksena on suomalaistyty AILA JYRKIÄINEN. #suomimainittu #torillatavataan
Juuh elikkäs, katsoin tuollaisen kahden vuoden takaisen haaremi-lentovehjemechamättösarjan kuin Infinite Stratos (pakollinen AnimeNewsNetwork -linkki tässä). Ottaen huomioon, että sen kiekot myivät Japanissa IHAN VITUSTI, kyseessä pitää tietysti olla PARAS SARJA IKINÄ. Eiks vaan?
Jossain lähitulevaisuudessa Infinite Stratos- eli IS-puvuista on tullut tärkeä osa sodankäyntiä. Koska ne ovat kuitenkin äärimmäisen tuhovoimaisia sotakoneita, niiden sotilaallinen käyttö kielletään kansainvälisellä sopimuksella. Sen jälkeen IS:ien käyttö muuttuu lähinnä kamppailulajiurheiluksi, joka on mitä suurinta sirkushuvia kansalle. Mielenkiintoista IS-puvuissa on, että jostain tuntemattomasta syystä niitä pystyvät käyttämään vain naispuoliset ihmiset.
Huomatkaa että kaavakuvassa on mies. :D
…paitsi tietysti päähenkilö Ichika Orimura! Jostain selittämättömästä syystä IS-puvut tottelevat Ichikaa, vaikka tämä on poika. Erityisten kykyjensä vuoksi Ichika päätyykin kouluun, joka on erikoistunut IS-pilottien kouluttamiseen. Koska IS:t kuitenkin tottelevat lähinnä tyttöjä, ovat luonnollisesti kaikki muut koulun oppilaat tytyjä. Käsi ylös ne jotka eivät näe, mihin tämä on menossa. Ajattelinkin, että kukaan ei viittaa.
IS koostuu oikeastaan kahdesta keskenään limittyvästä osasta: ensimmäinen kertoo IS-taisteluista, toinen Ichikasta ja tätä piirittävistä tytyistä.
She wants the D
Itse taistelut näyttävät 3D-animoituina ihan hienoilta ja vauhdikkailta. Nimenomaan mechataisteluiden kuvaamiseen 3D-animointi on omiaan, sillä mallintamalla mechoihin saadaan helposti ja halvalla paljon liikkuvia osia, mikä saa ne näyttämään enemmän, no, mechoilta. Sisällöllisesti taistelut ovat ihan OK-tasoa. Meininkiä riittää, muita ammutaan ja vedetään turpaan ja erikoistekniikoita heitellään peliin. Jotain jää kuitenkin puuttumaan, mihin on nähdäkseni kaksi syytä. Kun suurin osa sarjan taisteluista on koulussa käytäviä ystävyys-/harjoitusmatseja, joilla ei edes väitetä olevan juonellisesti erityistä merkitystä millekään, on niistä hippasen hankala olla erityisen kikseissä.
Toiseksi IS:ien erikoistekniikoista ei oteta kaikkea irti. Joo, Ichikan Byakushiki-puvun Ignition Boost -erikoiskyvyllä pystyy syöksymään eteenpäin äärimmäisen nopeasti, kiva tietää. Miksi tätä ei kuitenkaan käytetä sarjassa kuin kerran ja silloinkin väistämiseen? Kun sama toistuu lähes kaikkien mechojen kanssa, jännitys lörpsähtää kasaan. Kun kykyjä ei kunnolla hyödynnetä, niistä ei tule taktisesti merkityksellisiä tilanteen ympäri kääntäviä vetoja, vaan niitä vain… käytetään. Mistään ei käy ilmi, miten erikoiskyvyn käyttäminen vaikutti juuri siinä tilanteessa tai miksi juuri tämä kyky pelasti tilanteen. Jännityksen rakentaminen jää siis puolittaiseksi.
Mutta vain hullu katsoo haaremisarjoja taisteluiden takia, tytyjen perässähän täällä ollaan. Minkälaisia ovatkaan Infinite Stratoksen ihanat neitoset? Fiksua olisi olettaa, että haaremisarjana IS:n tyttöihin on panostettu oikein erityisesti, sillä niiden varassahan haaremisarjat elävät. Jos tytyt eivät ole kunnossa, haaremi ei ole kunnossa. Mutta… ei.
YOU SHOULD BE
Infinite Stratoksen tytöt ovat ehkä tylsimpiä mitä vähään aikaan on tullut vastaan. Tai ei ehkä tylsiä, mutta niin samankaltaisia! Ensimmäinen tyty on Ichikan lapsuudenystävä Houki Shinonono, joka on hahmotyypiltään tsundere. Houki on pienenä harrastanut Ichikan kanssa kendoa. Ennen sarjan alkua Ichika ja Houki ovat kuitenkin viettäneet 6 vuotta erillään ja kun Ichika ensimmäisenä päivänä huomaa Houkin ja sanoo ”Hei, kiva nähdä että täällä on joku tuttukin”, mikä on Houkin reaktio? Pään kääntäminen poispäin ja ”HMPH!” Juuh elikkäs, ei kai siinä sitten mitään… niinjoo, ja Houki myös tykkää hakata Ichikaa. Väkivaltainen osananajimi-tsundere, 0 pistettä.
Toinen tyttö on Huáng Língyīn (eli japanilaisittain ”Fan Rin”, kutsutaan Riniksi), Ichikan kiinalainen osananajimi, joka tuli kuvioihin Houkin lähdettyä. Rin on vähän pirteämpi tapaus kuin Houki, mutta silti tsundere. Tykkää glomppailla Ichikaa. Välillä haukkuu Ichikaa. Öö… siinä se olikin. Vähän vähemmän väkivaltainen osananajimi-tsundere, 0,5 pistettä.
Kolmas tyttö on Britannian kandidaatti kansalliseksi edustajaksi, Cecilia Alcotte, joka on porakiharoilla varustettu ojou-tsundere. Tämän luulot itsestään ovat valtavat; poikkeuksellisesti luuloilla on jonkin verran katettakin, sillä kuka tahansa ei pääse kansallisedustajakandidaatiksi, vaan siihen pitää olla oikeasti taitava IS-pilotti. Luonteeltaan Cecilia on kuitenkin tsundere, joskin muistaa huomautella myös Houkille ja Rinille siitä, miten epähienostuneita nämä ovat. Ulkomainen blondi ojou-tsundere, 1 piste.
It is very importants to be elegants
Neljäs tyttö on poika. Tai siis, toivottavasti kenellekään ei tule tässä vaihessa yllätyksenä, että Charles onkin Charlotte. Charlesin isä on ranskalaisen IS-valmistajan pomo, joka PR-temppuna lähettää tyttärensä Japaniin IS-kouluun pojaksi tekeytyneenä (”Meidän IS:iä pystyy käyttämään myös pojat!”). Charles on selvästi sarjan paras tyty 5/5. Ichikan luullessa tätä pojaksi nämä ovat ensin pitkälti BRO TIER, mutta sen jälkeenkin, kun Charlotten sukupuoli paljastuu, nämä tuntuvat olevan ainoa pari, joka pystyy oikeasti keskustelemaan toistensa kanssa muustakin kuin siitä että saisiko dikkiä plz. 5/5, 5/5, 5/5, saataisiinko animeihin lisääkin tytyjä jotka voivat puhua jäbyleille muustakin kuin siitä että tekisi mieli mahtivaltikkaa?
TL NOTE: JAPANISSA ENIMMÄKSEEN POJAT SANOO BOKU
Viides tyttö on Saksan Laura Bodewig, joka on murhanhimoinen tsundere. Ensitöikseen tämä käy vetäisemässä Ichikaa avarilla naamaan ja ilmoittaa, ettei ikinä aio hyväksyä tätä isosiskonsa pikkuveljeksi, syynä se, että Ichikan kakkoii isosisko Chifuyu, joka on myös IS-koulussa opettajana, on ollut kouluttamassa Saksan IS-erikoisjoukkoja ja on Lauran jonkinlainen lesbinen ihastus, koska tall, dark and bishoujo, ja Ichikasta puhuessaan tämä hymyilee, eli ei olekaan niin talldarkbishoujo. Voi saatana nyt. 0,5 pistettä.
Tämä ruutukaappaus oli koko sarjan parasta antia. :D
Hahmot ovat siis… samanlaisia. Neljä viidestä on tsundereita (siis kaikki paitsi paras tyty Charlotte): Houki, Rin ja Cecilia ovat kaikki moderneja tsundereita, jotka vaihtelevat tsunin ja deren välillä lähes koko ajan. Näistä Houki ja Rin ovat nimenomaan osananajimi-tsundereita, Cecilia taas ojou-tsundere. Laura taas on perinteinen tsundere, joka on äärimmäisen tsun tsun ennen sulattamistaan. Hu-oh.
Ja niin, se sulattaminen. Kun kyseessä on jääkuningatar-tsunderet, pitää ne tietysti sulattaa. Tähän Infinite Stratos on valinnut äärimmäisen hienostuneen tavan: sen jälkeen, kun tyty on saanut Ichikalta turpaansa IS-matsissa, alkaa Ichikan ympärillä roikkuminen ja pippelinkerjäys. Mutta onhan se tietysti tosi hienostunut vinkki, että paras tapa päästä PANEE on vetää mimmiä turpaan! Chicks dig that shit!
Ööh… joo. Ei saatana. Sitten tosiaan taistellaan, vähän keskustellaan että kenet Ichika valitsee tyttöystäväkseen, yritetään tehdä Ichikaan vaikutusta ja derp. Ei saatana, toistan taas.
NIIN DIIPPIÄ, NIIN VITUN DIIPPIÄ
Mitä jäi käteen? No olihan tässä muutama ihan söpö tyty ja erityisesti täytyy mainita Houkin söpöt bikinit, vaikka tämä olikin muuten sarjan hirvein ämmä. Taistelut olivat ”ihan ok”, mutta eivät kyllä herättäneet erityistä fiilistä, kuten totesin. Suurin hämmennys liittyy kuitenkin siihen, että tässä on neljä tsunderea. Miksi? No ehkä ne sitten myyvät Japanissa ihan pirusti. En vaan tajua.
Mättösarjana 3/5, haaremisarjana 2/5. Taskulämmin, nahkea, neutraali, tunteita herättämätön.
Tunnetusti jokainen kausi on paskin kausi ikinä, paitsi nyt mennyt kevätkausi, joka oli paras kausi ikinä. Tähän oli kolme syytä: Valvrave, Gargantia ja Majestic Prince. Kolme mechasarjaa, mikäs sen parempaa.
Valvrave oli animeluojasuosikkini Ichirou Okouchin (Code Geass, Guilty Crown) uusin luomus, joka vähemmän yllättäen toistaa samoja teemoja kuin CG ja GC: kolme valtiota sodassa, erikoiskyvyt ja erikoismechat, vallankumous. Tällä kertaa keskiössä on puoleettoman JIORin (=Japani) moduuli 77, jossa sijaitsee Sakimorin lukio. Yllättäen Dorssia (=Venäjä-imperiumi) kuitenkin hyökkää puolueettoman JIORin ja erityisesti moduuli 77:n kimppuun.
Hyökkäys saadaan kuitenkin torjuttua, sillä koulun oppilas Haruto Tokishima löytää Valvrave-supermechan, jolla vetää Dorssiaan pataan. Dorssialle tämä ei käy, joten paikalle lähetetään isompi avaruuslaivasto. Onneksi ARUS (=USA/Nato) rientää apuun, mutta puukottaa selkään. Sakimorin lukio julistautuu itsenäiseksi. Niinjoo ja Valvraven käyttäminen muuttaa pilottinsa avaruusvampyyriksi joka voi siirtää tietoisuutensa toiseen ihmiseen puremalla tätä. Mukana on myös Dorssian superagentti L-Elf ja mitä vittua nyt taas Okouchi?
Jos kuulosti kaoottiselta, niin ei huolta. Samaa kamaa se on kuin muutkin Okouchin teokset: mecharäime vuorottelee koulusekoiluiden kanssa, eikä juonenkäänteissä säästellä. Tunnetusti joissain animeissa juonenkäänteitä kiskotaan perseestä kun se on kätevää, mutta Okouchihan ei tällaiseen sorru. Okouchi pistää pari tasoa paremmaksi: hänen juonenkäänteensä roiskuvat ympäriinsä hallitsemattoman ripulisuihkun tavoin.
Valvravessa ollaan myös kohteliaita.
Gargantiasta taas tiedettiin about yksi tärkeä asia: käsikirjoitusta oli laatimassa Gen Urobuchi (Mahou Shoujo Madoka Magica, Psycho-Pass), mistä oli pääteltävissä paljon. Ihmiskunnan Galaktisen Liiton aliluutnantti Ledo taistelee avaruudessa hideauze-hirviöitä vastaan, mutta kun IGL:n päähyökkäys epäonnistuu ja joukot vetäytyvät, Ledo jää pidättelemään hideauzeja. Kun hideauzet saavat Ledon kiinni, tämä jää muista jälkeen ja missaa poimuhypyn, jonka tuloksena on megafailure. Ledo sinkoutuu tuntemattomalle planeetalle, jonka pinta on täysin veden peitossa ja ihmiskunta liikkuu ympäriinsä isoilla laivoilla. Seuraa slice-of-lifeä ja pientä mysteerintynkää, kun sodan keskellä kasvanut Ledo yrittää sopeutua rauhaisaan eloon laivahärdellissä ja miettiä, missä hän oikeastaan onkaan.
Jos Valvrave vuorottelee koulukomedian ja mecharäiskinnän välillä koko ajan, Gargantiassa erottui kaksi selvää vaihetta. Alussa on hiljainen vaihe: ensimmäisen jakson jälkeen rapsakat 7 jaksoa vaan elämäslaissaillaan, pidetään grillibileitä, käydään etsimässä Ledolle töitä, vähän angstataan siitä ettei tiedetä missä ollaan ja yleensä vaan hengaillaan ja tutustutetaan katsojaa Gargantian maailmaan. Muutamaankin otteeseen mietin, milloin sarjan juoni alkaa, vai onko Urobuchi oikeasti murtautunut ulos maneereistaan. Gargantian alkupuoli kun on lähellä Miyazaki-fiilistelyä, aina lentolaitteita käyttävine pirteine tyttöineen. Toki sarjassa vilauteltiin jännityselementtinä merirosvojakin, mutta kun Ledon Chamber-mecha on noin 100 kertaa kaikkia muita vesiplaneetan taistelukoneita tehokkaampi, ei siitä saada minkäänlaista jännitettä.
Sarjan jälkimmäisellä puoliskolla alkaa kuitenkin tapahtua. Koko yleisfiilis muuttuu, kun salaisuuden verhoa aletaan repiä syrjään oikein kunnolla, koko ajan tapahtuu ja juonenkäänteitä tykitetään juonenkäänteiden perään.
Tämä onkin Gargantian suurin ongelma. Siitä tuli fiilis, ettei se oikein tiedä, mitä se tahtoisi olla. Valvravea voi syyttää mecharäimeen ja koulusekoilun välillä epätoimivasta sekoittamisesta. Kun ne elementit kuitenkin löytyvät lähes joka jaksosta, kontrasti ei noussut liian suureksi. Gargantiassa taas isketään sarjan puolivälissä ihan toinen vaihde silmään. Gargantian rytmitys pissii.
Vaikka sarjan alkupuoli olikin hahmonkehitykselle oleellinen, jotta Ledo ymmärtää rauhaisan elämisen merkityksen, neppailuun kulutetaan mielestäni liikaa jaksoja eikä minkäänlaista järkevää vihjettä tai viitettä tulevista asioista tule ja Gargantia vaikuttaakin alkupuolella lähinnä ”mistään mitään ymmärtämätön hassu sotilas yrittää tehdä laivalla söpöjä asioita söpöjen tyttöjen kanssa”-sarjalta. Kun Gargantia sitten iskee vitosen silmään, tuntuu kuin katsoisi aivan eri sarjaa. Ihmetyttää, eikö mitään pohjustusta olisi voitu tehdä tai vähentää neppailua pari jaksoa ja käyttää ne tasaisempaan juonenkuljetukseen.
Onneksi Bellows on <3
Toiset ovat olleet sitä mieltä, että sarjan loppupuoli oli tyhmä, koska se ei liittynyt mitenkään alkupuoleen. Tästä olen sinällään samaa mieltä, paitsi että alkupuoli oli minusta selvästi se huonompi puoli. En ole erityisesti fiilistelyanimen ystävä ja Gargantian rasitteena on vielä se, että vaikka siinä onkin söpöjä tytyjä, nämä jäävät harvinaisen ontoiksi. Esimerkiksi sarjan tyttökolmikolla ei ole oikeastaan minkäänlaisia luonteenpiirteitä: päätyttö Amy on pirteä ja hyväntuulinen, lolityttö Melty on lievästi tsunderehko ja isosiskotyttö Saaya on isotissinen ja hyväntahtoinen. Laimeaa.
Gargantia kuitenkin onnistuu sellaisessa, mihin harva anime nykyään kykenee: se kertoo 13 jaksossaan kokonaisen tarinan. Ja noh, vaikka jotkut juonenkäänteet olivatkin perus-Urobuchia, itse loppuratkaisu erosi piristävästi normaalista Urobuchi-tuotannosta. UROBUCHI-SPOILERI: KAIKKI EIVÄT KUOLEKAAN?!!??!
Majestic Prince on kevään mecharäimistelyistä lähimpänä ”puhdasta” mecha-animea. Ihmiskunta joutuu wulgaru-muukalaisten hyökkäyksen kohteeksi ja ottaa rankasti pataan. Onneksi ihmiskunnalla on ollut käynnissä MJP-projekti, jonka tarkoituksena on ollut kehittää ihmisistä paremmin avaruuteen soveltuvia ja johon liittyen on myös kehitetty AHSMB-puvut ts. mechat, joilla voidaan taistella wulgaruja vastaan. MJP-projektin viisihenkinen Team Rabbits valikoituu uusien prototyyppi-mechojen piloteiksi, vaikka näillä onkin välillä hieman vaikeuksia ryhmätyöskentelyn suhteen.
Toisin kuin Valvrave tai Gargantia, Majestic Prince ei ole originaalianime, vaan perustuu Rando Ayaminen ja Hikaru Niijiman mangaan. Tämä ei varsinkaan sarjan ensimmäisissä jaksoissa ole hyvä asia, sillä jokaisen hahmon heittäessä jonkin huonon läpän, näytetään jokaisen hahmon kasvot yksi kerrallaan, siirtymässä kuuluu whoosh-ääni ja hahmo kommentoi läpändeerusta kyaransa mukaisesti. Homma toimii varmasti mangan sivuilla, mutta kun sama whoosh-efektien sarja tulee kuudetta kertaa, alkaa jo pikkuhiljaa ärsyttää, varsinkin kun whooshit tulevat aina neljän – viiden sarjoissa. Whoosh. Whoosh. Whoosh. Whoosh. Whoosh. Arrrrrrrrrgh.
Jokaiseen sarjaan kuuluu oma Ilona
Muutenkin MajePurin hahmot ovat hämmentäviä luomuksia. Toisaalta ne ovat hahmoina huonolla tavalla ärsyttävimpiä hahmoja hetkeen: Puputiimin jokaisella jäsenellä on noin 1 – 2 luonteenpiirrettä tai vitsiä, joita toistetaan noin joka jaksossa. Ryhmänjohtaja Izuru tahtoo olla SANKARI ja piirtää tämän vuoksi supersankarimangaa. Tiimin kakkosmiehellä Toshikazulla on aina maha kipeä. Pienikokoinen Tamaki on koko ajan huolestunut siitä, onko hän lihonut, sen lisäksi että hän haluaa treffeille jokaisen vastaantulevan kuuman miehen kanssa. Kei on kuudere joka tykkää ylimakeista kakuista. Ataru yrittää pokata kuumia mimmejä, mutta on aseotaku ja karkottaa naiset ääsburgeroimalla näille aseiden detaljeista. Näitä vitsejä sitten toistetaan jaksosta toiseen. HU-OH.
Toisaalta silloin, kun hahmot eivät toista kahta vitsiään, hahmojen välinen vuorovaikutus toimii. On hienoa huomata, miten sarjan hahmot kasvavat ihmisinä koko ajan pikku hiljaa ja oikeasti oppivat toimimaan tiiminä, eikä pelkästään yksittäisinä sooloilijoina. Samoin hahmot keskustelevat toistensa kanssa muistakin asioista kuin välittömistä juonen asettamista vaatimuksista. Keskustelut eivät kuitenkaan mene yhdentekeväksi puutaheinäksi kuten usein animessa käy, vaan ne oikeasti syventävät hahmoja.
Jos tuskaisesta alusta pääsee läpi, Majestic Prince on palkitseva. Juoni etenee tasaisen tappavaa tahtia eikä tunnu junnaavan, kuten kovin usein on tapana. Lisäksi Majestic Prince näyttää äärimmäisen hienolta, erityisesti 3D-animoidut taistelukohtaukset, jotka todellakin näyttävät olevan osa samaa sarjaa, toisin kuin 3D-animaatiolla usein on valitettavasti tapana.
Kaiken kaikkiaan kevät oli ihan mukiinmenevä kokonaisuus mechasarjojen osalta. Ei näistä mikään ollut ihan täydellinen esitys, mutta kyllä minä viihdytyin jokaisesta. Tai viihdytyn: vaikka Gargantia jo loppui, Valvraven suihkuripulijuonenkäänteet varmistivat, että sille on toinen couri tulossa syksyllä ja MajiPuri taas on alusta asti suunniteltu 24 jakson sarjaksi ja on siis nyt puolivälissä. Kohta alkaa vieläpä Parhaan Animen eli Senki Zesshou Symphogearin toinen kausi, Symphogear G. Yeeeeeeeees.
© 2024 karikari.fi
Theme by Anders Noren — Ylös ↑
